Kehittyvä alueellinen arviointikulttuuri oppimista ja osaamista edistämässä
Opetushallituksen rahoittama opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus. Koulutus- ja kehittämishankkeen suunnittelusta, toteutuksesta, ohjaavasta kirjallisesta materiaalista, osallistujien prosessiohjauksesta ja kuntayhteistyöstä vastasi Turun yliopiston Brahea-keskus. Osallistujien sisällön ohjaus, ohjaavat kysymykset ja teemojen sisällöt suunniteltiin yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa.
Koulutus- ja kehittämishankkeen jälkeen työpajojen I – IV 2018 pohjalta
– osallistuja osaa kuvata lain ja opetussuunnitelman normit arvioinnissa omasta roolistaan käsin
– osallistuja osaa tulkita ja soveltaa arviointia ohjaavaa lainsäädäntöä ja opetussuunnitelman määräyksiä arvioinnin lähtökohtana
– osallistuja tiedostaa normien merkityksen ja vaikutuksen oppilaan oikeusturvan toteutumisessa
Koulutus- ja kehittämishankkeen jälkeen työpajojen V – X 2019 pohjalta
– osallistuja pystyy soveltamaan ja perustelemaan toimintaansa opetussuunnitelman ohjeistuksen ja arviointikriteerien pohjalta
– osallistuja pystyy kuvaamaan arvioinnin toimintatavat ja käytänteet (toteutus)
– osallistuja tiedostaa oman koulun arviointikulttuurin osana koulun toimintakulttuuria
Koulutus- ja kehittämishankkeen lopputuotoksena osallistujat tuottavat kuntakohtaisen arvioinnin ohjekirjan.
Työpaja I Arviointia ohjaava lainsäädäntö
Työpajatehtävä:
1. Mitä ohjaavuus, kannustavuus ja itsearviointi tarkoittaa kunkin koulun arviointikäytännössä?
2. Miten se näkyy käytännössä?
Materiaalit: Esko Lukkarinen: Arviointia ohjaava lainsäädäntö
Työpaja II Arviointi Opetussuunnitelmien perusteiden mukaan
Työpajatehtävä:
1.Miten kuntanne opetussuunnitelmassa on varmistettu:
– monipuolisten arviointimenetelmien käyttö
– arviointiperusteiden yhteinen käsittely ja käyttäminen
– päättöarvosanojen muodostaminen yhtenäisin perustein
2. Onko kuntanne opetussuunnitelmassa kuvattu arviointikulttuurin kehittämisen paikallisia painopisteitä? Mitä ne ovat?
Materiaalit: Esko Lukkarinen: Arviointi Opetussuunnitelman perusteiden mukaan
Työpaja III Arvioinnin erityiskysymyksiä
Työpajatehtävä:
Miten tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden arviointi on kirjattu kuntanne opetussuunnitelmaan?
Ellei opetussuunnitelmassa ole asiasta määräyksiä, pohtikaa miten asia tulisi hoitaa?
Materiaalit: Esko Lukkarinen: Arvioinnin erityiskysymyksiä
Työpaja IV Oikeudenmukaisen arvioinnin turvaaminen
Työpajatehtävä:
Miten arvioinnista tiedottamisesta oppilaille ja huoltajille
on huolehdittu koulussanne?
– Kenen vastuulla?
– Mitä käytännön ongelmia on ollut, miksi?
– Mikä toimii hyvin, miksi?
– Mistä olette saaneet palautetta huoltajilta tai oppilailta?
Materiaalit: Esko Lukkarinen: Oikeudenmukaisen arvioinnin turvaaminen
Työpaja V Oppilaan arvioinnista oppimisen arviointiin yhteisöllistä arviointikulttuuria rakentaen
Työpajatehtävä:
1.Miten paikalliseen opetussuunnitelmaan kirjataan eri oppimiskäsitysten antama mahdollisuus arvioinnin toteuttamiseen?
2.Mitä muutostarpeita opettajuuden tarkastelu tuo paikalliseen opetussuunnitelmaan?
3.Minkälaista täydennyskoulutusta opettajat tarvitsevat opettajuuden vahvistamiseen?
4.Opetussuunnitelma, koulujen vuosittainen työsuunnitelma ja opettajien tuntisuunnitelma: miten nämä eri tasot tulisi ja kannattaisi olla esillä kuntakohtaisissa arvioinnin ohjeistuksissa?
Materiaalit: Katriina Sulonen: Oppilaan arvioinnista oppimisen arviointiin yhteisöllistä arviointikulttuuria rakentaen
Työpaja VI Opetussuunnitelman edellyttämä arviointiosaaminen
Työpajatehtävä:
1.Mitä olette kirjanneet paikalliseen opetussuunnitelmaan arvioinnin dokumentoinnista?
2.Mitkä formatiivisen arvioinnin menetelmät ovat olleet käytännössä kaikkein toimivampia?
3.Miten huoltajille selvitetään kuntanne/koulunne arviointiin liittyviä käytänteitä?
4.Vaatiiko tämä tarkennusta paikalliseen opetussuunnitelmaan?
5.Kuntanne oppimisen arvioinnin SWOT: kehittämiskohteet, mahdollisuudet, missä olette hyviä
Materiaalit: Katriina Sulonen: Opetussuunnitelman edellyttämä arviointiosaaminen
Työpaja VII Kontrollista oppimiseen + taksonomiataulukko
Työpajatehtävä:
Laatikaa jollekin oppiaineelle ja ko. oppiaineessa valitsemallenne tavoitteelle tai tehtävälle kuvaukset käyttäen taksonomiataulukkoa.
1.Onnistumiset, oivallukset ja hankaluudet taulukonkäytössä?
2.Miten taksonomioiden käyttö saataisiin kirjattua paikalliseen OPS:n niin, että se sitouttaa kaikki opettajat?
Materiaalit: Katriina Sulonen: Kontrollista oppimiseen
Tiedon ulottuvuus-taulukko
Työpaja VIII Toimintakulttuurin arviointi
Työpajatehtävä:
Suunnitelkaa monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointi siten, että
arviointikokonaisuus palvelee sekä opettajaa, oppijaa että koulua/kuntaa.
Materiaalit: Katriina Sulonen: Toimintakulttuurin arviointi
Työpaja IX Monitahoinen arviointiosaaminen
Työpajatehtävä:
Oppilaan arviointiosaamisen pohdinta, arviointiosaamisen edistäminen ja näkyväksi tekeminen.
Rakentakaa ryhmässä oppilaan arviointiosaamiseen liittyvä malli. Vuosiluokka voi olla mikä tahansa 1-9 välillä, samoin oppiaine.
Tavoitteeksi kannattaa valita jonkin laajempi kokonaisuus.
Materiaalit: Katriina Sulonen: Monitahoinen arviointiosaaminen
Työpaja X Paikallisen arviointityön kehittäminen
Työpajatehtävä:
1) Pohtikaa omaa polkuanne arviointiosaajana
2) Mitä olette muuttaneet, mitä säilyttäneet, sitten opettajankoulutuksen?
3) Mitä ympärilläsi pitäisi muuttua, jotta arviointi helpottuisi?
Materiaalit: Katriina Sulonen: Paikallisen arviointityön kehittäminen
Malli arvioinnin ohjekirjan tekemiseksi
Materiaalit on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Lisätietoja
