ICCA 2026 Edmonton
Vielä ennen kesälomaa Jenny pakkasi laukun konferenssiin. Tällä kertaa oli vuorossa keskusteluntutkimuksen suurin kansainvälinen konferenssi eli ICCA. Tänä vuonna se järjestettiin Edmontonissa, Kanadassa.
Olen osallistunut ICCAan kahdesti aiemminkin, Loughboroughissa ja Brisbanessa, joten tiesin odottaa huikeaa ohjelmaa ja iloisia kohtaamisia tuttujen kollegojen kanssa. Sen sijaan en odottanut innolla matkaa, sillä matkustin yksin ja minulla oli kaksi välilaskua. Matka olikin pitkä ja rasittava, mutta reittivalintani osoittautui äärimmäisen onnistuneeksi: sää oli selkeä, joten pääsin ihailemaan Islannin ja Grönlannin jäätiköitä sekä Kanadan vuoristoja yläilmoista. Itse asiassa välietappini Reykjavik ja Vancouver olivat molemmat niin kiehtovan oloisia, että olisin mieluummin jäänyt kuin jatkanut Edmontoniin… Etenkin Vancouver näytti upealta. Mutta missä ICCA, siellä minäkin.
Minulla oli yksi kokonainen päivä aikaa tutkia kaupunkia ja sopeutua aikaeroon ennen konferenssia edeltävää työpajapäivää. Kävelin kampukselle ja keskustaan. Kävin Royal Alberta Museumissa tutkimassa alueen historiaa ja eläimiä. Nykytaiteen museo oli harmillisesti suljettu yksityistilaisuuden vuoksi. Koska seuraan jalkapallon MM-kisoja, etsiydyin myös pubiin lounaalle ja katsomaan Portugalin pelin. Edmontonin keskusta jätti kuitenkin kylmäksi; sieltä puuttuivat ihmiset ja tunnelma. Isossa ja näyttävässä museossakin näin vain yhden koululaisryhmän ja yhteensä kolme muuta turistia.
Metroon en kahden ensimmäisen matkan jälkeen uskaltanut enää mennä yksin, sillä tunneleissa tuli vastaan kaupungin huumeongelma. Kävelin jalkani väsyksiin nähdäkseni vielä parlamenttitalon ja Walterdalen kaarisillan. Lopuksi päätin etsiä vielä yhden netissä mainitun vintageliikkeen, josta löysin kokoelmaani sopivan kivestä veistetyn hevospatsaan. Lähtöpäivänä taksikuskin ilme laukkua nostaessa oli aika hassu…
Työpaja, johon osallistuin, oli Rebecca Barnesin ja Christopher J. Koenigin vetämä ”Applying CA methods to study practical problems in healthcare interactions”. Työpaja kesti yhden kokonaisen päivän. Datasessioissa tarkastelimme lääkityksen säätelyä farmaseutin ja asiakkaan välisissä keskusteluissa sekä yleislääkärin vastaanotoilla. Ongelmana lääkityksen säätämisessä on, ettei aina ole ollenkaan selvää, millaiset oireet liittyvät nimenomaan lääkkeeseen ja missä määrin sivuvaikutuksia on tarkoituksenmukaista sietää suuremman hyödyn vuoksi. Optimaalinen tilanne edellyttää siis neuvottelua. Meidät jaettiin kokeneiden ja aloittelijoiden ryhmiin, ja oli hauskaa huomata, että kuulun nykyään ensimmäiseen. Meitä olikin tosi fiksu ja hauska porukka, joten aika kului siivin!
Illalla lähdin syömään rakkaan ystäväni Sarah Whiten kanssa. Tutustuin australialaiseen Sarahiin CACE-konferenssissa vuonna 2015, ja tämä oli meille jo kolmas yhteinen ICCA. Löydettiin ihana artesaanijäätelöputiikki White Rabbit, jossa söin elämäni parhaimman jätskin (maun nimi oli London fog, ja se maistui lapsuuteni aamuteeltä).
Ensimmäisenä konffapäivänä ohjelmassa oli vain alkuillan tervetuliaistilaisuus, joten otimme Sarahin kanssa bussin West Edmonton Malliin heti aamusta. Se on koko Pohjois-Amerikan suurin kauppakeskus, jossa on 800 kauppaa ja ravintolaa, luistelukenttä, vesipuisto, huvipuisto ja jopa merileijonashow. Se ratkaisi myös aavemaisen keskustan mysteerin: kaikki ihmiset olivat megaostoskeskuksessa. Ostimme pitkäaikaisen konferenssiystävyyden kunniaksi samanlaiset farkkutakit! Löysin itselleni ja ratsastusta harrastavalle tyttärelleni myös aidot western buutsit.
Konferenssin tervetuliaistilaisuudessa oli aikamoinen tungos! Moikkasin pariakymmentä tuttua, maistoi muutaman cocktailpalan ja lähdin hotellille harjoittelemaan omaa esitelmääni. Tässä välissä on todettava, että en millään meinannut sopeutua aikaeroon. Heräilin jatkuvasti ja viimeistään neljältä aamulla tunsin pakottavaa tarvetta nousta ylös. Koska en harrasta päiväunia eikä niille olisi ollut aikaakaan, vedin viikon ylikierroksilla. Onneksi minulla on kahden lapsen äitinä kokemusta vähistä unista, joten tiesin pärjääväni jonkin aikaa ihan hyvin.
Toinen varsinainen konffapäivä alkoi 8.30 professori Leelo Keevallikin (Linköping University) plenaarilla ”Situated Syntax”, jossa pohdittiin syntaksia multimodaalisesta näkökulmasta. Tämän jälkeen ohjelma jakautui kahteentoista yhtäaikaiseen sessioon, joten valinnanvaraa todellakin riitti. Oma esitelmäni ”Identifying with traumatic experiences in group therapy” oli vasta illan viimeisessä, terapiavuorovaikutusta käsittelevässä sessiossa kello 18, mutta tein parhaani vaikuttaakseni virkeältä. Minulla oli konffassa mukana myös hanketta mainostavia tarroja, joita annoin tauoilla keskustelukumppaneilleni. Tästä illasta tuli ainoa, jolle en löytänyt illallisseuraa. Yksin matkustamisen huono puoli on, että joka päivä pitää etsiytyä johonkin porukkaan, ellei halua syödä yksin, kun taas yhdessä matkustavilla ryhmillä on usein jo omat suunnitelmansa.
Kolmannen päivän plenaarista vastasi professori Arnulf Deppermann (Institute for German Language & University of Mannheim). Deppermann antoi valaisevia esimerkkejä vuorovaikutuksellisen historian heijastumisesta vuorovaikutukseen. Toisin sanoen hän keskittyi siihen, miten yhteinen tieto ja aiemmat yhteiset kokemukset vaikuttavat kanssakäymisen yksityiskohtiin. Vaikka arkijärjellä ajateltuna on itsestään selvää, että ihmisten väliset kohtaamiset rakentuvat aiempien pohjalle, keskustelunanalyyttisessä tutkimuksessa pitkittäistä näkökulmaa on hyödynnetty hätkähdyttävän vähän. Myös Borderlines of Selfissä on tavoitteena päästä ajallisen muutoksen jäljille, joten kuuntelin plenaaria tarkasti. Lisäksi kävin kuuntelemassa kuolemateemaista paneelia, sillä olen edelleen mukana elämän loppuvaiheen hoitoa koskevassa tutkimuksessa. Viime ICCAssa olin itse asiassa esiintymässäkin kuolemapaneelissa.
Kolmantena iltana oli konferenssin illallinen Fairmont Hotel Macdonaldissa. Tarjolla oli monenlaisia herkkuja, mutta kyseessä oli enemmän cocktailtyyppinen seisomatilaisuus. Juhlapaikka oli kuitenkin hieno, ja terassilta avautui näkymä jokilaaksoon. Aiemmissa ICCA-konferensseissa on ollut karaokea, diskoa ja pihapelejä, joten odotin jonkinlaista viihdettä, mutta tällä kertaa ilta oli varattu pelkästään vapaaseen seurusteluun. Ihan kivaa sekin oli, joskin ahneet hyttyset söivät sääreni pilkullisiksi.
Neljäntenä konffapäivänä iski pieni kiukku: ohjelmaan oli tullut isoja muutoksia. Yksi paneeli, jota odotin, olikin siirretty kaksi päivää aiemmaksi kohtaan, jolloin olin itsekin esiintymässä, ja toinen taas oli siirretty aamusta iltapäivään, johon olin jo valinnut muuta. Päädyin seuraamaan sosiaalityötä koskevaa paneelia, ja se oli onni onnettomuudessa, sillä esitelmät olivat aivan loistavia! Löysin myös lupaavan kontaktin yhteen pöytälaatikkoon jääneeseen juttuun! Illalla ehdin vielä tuliaisostoksille ja syömään suomalaisten kollegojen kanssa.
Viimeisenä konffapäivänä olin puheenjohtajana terveydenhuollon vuorovaikutusta koskevassa teemasessiossa. Minulla ja Aija Logrenilla oli siinä myös esitelmä ”Longitudinal analysis of negotiations about transitioning from curative cancer care to palliative care”, mutta olimme sopineet, että Aija esittää sen. Ja voi hyvä tavaton, miten esittikin! Olin haljeta ylpeydestä ja ihailusta, niin hyvin se meni! Jatkoin ihailua E. A. Schegloffin kunniaksi järjestetyssä paneelissa, jossa puhui kokeneempien CA-gurujen lisäksi Marit Nygård Halvorsen, johon tutustuin Oslon tutkimusvierailulla aiemmin tänä vuonna. Hänet palkittiin parhaana nuorena tutkijana! Mikä onni on tuntea näin monia nerokkaita ihmisiä!
Viimeisenä iltana vedin uudet buutsini jalkaan ja lähdin viettämään iltaa Sarahin, Maritin, Aijan ja monen muun mahtavan tyypin kanssa tacojen ja drinkkien merkeissä. Ensin nauroimme vedet silmissä ja sitten pyyhimme silmäkulmiamme uudestaan hyvästien merkeissä. Seuraavaan ICCAan on taas neljä vuotta; tavataan Linköpingissä vuonna 2030!
Kirjoitti Jenny Paananen