Suomen sarjakuvaseuran raportti Oodin sarjakuvaohjelmasta

”Sunnuntaina 14.9. klo 14–16 sarjakuvatutkija Leena Romu haastatteli sarjakuvaneuvos Rojua sekä taiteilija ja kirjailija Tiina Pystystä heidän työstään 90-luvulla ilmestyneen Naarassarjat-lehden parissa. Naarassarjat katsoi, että heidän tuli ottaa silloinen sarjakuvatila haltuun heidän omilla ehdoillaan naisten sarjakuvatuotannon edistämiseksi. Keskustelijat neuvoivat esimerkiksi yleisön ja tekijöiden etsimiseen tavallisten sarjakuvapiirien ulkopuolelta. Pystynen omalta osaltaan alkoi feministien ja naispuheen kautta arvostamaan itseään niin ihmisenä kuin tekijänä sekä tajuamaan naiseuden kiinnostavuuden, mikä rupesi ulottumaan hänen työhönsä. Haastateltavat huomasivat, kuinka näennäisesti ”pienet” asiat kuten naisellisuus, yksinäisyys, parisuhde ja lasten kanssa eläminen ovat oikeasti suuria aiheita ja tärkeitä niin tekijöille kuin lukijoille. Haastattelussa ilmenikin, kuinka muutamia vuosikymmeniä sitten sarjakuvilla ei välttämättä ollut naissukupuolelle kiinnostavaa aihetarjontaa, mutta Naarassarjojen kaltaisen pioneerin myötä sarjakuvatarjonta on laajentunut useammille sukupuolille.” (Antti-Eemeli Lahtinen, kirjoittaja on Helsingin sarjakuvafestivaalien vapaaehtoinen) Lue koko artikkeli Suomen sarjakuvaseuran sivuilta.