Mitä menetetään, jos uskontoa ei opeteta Suomen peruskoulussa?

Teksti: Jaana Lietzén, opiskelija Turun yliopiston uskontotieteen kurssilta Globaali kristinusko (2026).

Mitä menetetään ja kuka menettää, jos uskontoa ei enää opeteta Suo-men peruskoulussa?

Olisiko kaikille yhteinen katsomusaine samanlainen karhunpalvelus peruskoululle kuin hallitsematon digiloikka ja avoimet oppimisympäristöt?

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää uskonnon tilalle kaikille yhteistä katsomusainetta. Työryhmä luovutti loppuraporttinsa opetusministeri Anders Adlercreutzille 12.3.2026. Vuonna 2024 katsomusaineita perusopetuksen vuosiluokilla 1–9 opiskeli 546 439 oppilasta, joista 429 290 opiskeli evankelis-luterilaista uskontoa. Työryhmä perustelee ehdotustaan yhdenvertaisuudella ja säästöillä, joita syntyisi, kun pienille ryhmille ei tarvitsisi järjestää oman katsomusaineen opetusta.

Nykyisen opetussuunnitelman mukaan perusopetuksen vuosiluokilla 7–9 opiskellaan oppilaan omana uskontona joko evankelis-luterilaista, ortodoksista, katolista, juutalaista tai islamin uskontoa oppilaan uskonnollisen yhdyskunnan mukaisesti. Opiskeltavaan uskontoon perehdytään kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Lisäksi tutustutaan maailmanuskontoihin ja käsitellään eettisiä kysymyksiä. Tässä blogikirjoituksessa keskityn yläkoulun evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen, sillä koulujärjestelmässämme yläkoulussa kutakin oppiainetta opettaa siihen erikoistunut aineenopettaja. Tätä kirjoitusta varten haastattelin historian ja uskonnon opettaja Jarmo Havuahoa.

Uskonto-oppiaine antaa tietoa kulttuurisista juurista

Havuaho on opettanut yläkoulussa 19 vuotta. Hänen mukaansa uskonnon opetus nykymuodossaan kehittää ajattelutaitoa. Se auttaa ymmärtämään, miksi toiset ajattelevat eri tavalla jostain eettisestä tai uskontoon pohjaavasta asiasta ja miksi he toimivat eri tavalla. Uskonnon opetuksessa keskeistä on tarjota nuorelle tieto ja ymmärrys omista kulttuurisista ja hengellisistä juuristaan.

Suomessa uskonnon opetus on historiallisista syistä osoitettu koulujen tehtäväksi, ei kirkon eikä kodin. Oppilaan tiedot evankelis-luterilaista uskontoa koskevista yleissivistävistä perusasioista ovat yläkouluun tultaessa melko vähäiset Havuahon mukaan. Näiden yleissivistävien perusasioiden opettaminen on koulun vastuulla. Oppilaan omaehtoinen perehtyminen omaan uskontoon ja siihen liittyvään kulttuurihistorialliseen taustaan on vähäistä. Vaikka suurin osa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvista oppilaista käy rippikoulun, se tapahtuu vasta samana vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta.

Miksi yhteistä katsomusainetta vastustetaan?

Evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä oli Suomessa vuoden 2025 lopussa enää 61,1 prosenttia väestöstä. Vaikka luterilaisia on maailmanlaajuisesti noin 80 miljoonaa, sekularisoituvassa Pohjois-Euroopassa uskontojen kenttä on moninaistunut nopeasti ja luterilaisuus alkaa olla uskonto muiden joukossa. Miksi Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus yhteisestä katsomusaineesta herättää kuitenkin vastustusta?

Kaikille yhteiseen katsomusaineeseen siirtymistä ovat nousseet vastustamaan eri kirkkokuntien piispat yhdessä. Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elia, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa Teemu Laajasalo ja Suomen katolisen kirkon piispa Raimo Goyarrola kirjoittavat mielipidekirjoituksessaan, että yhteinen katsomusaine sivuuttaisi vähemmistöjen oikeudet oman katsomusaineen opiskeluun. Piispat katsovat, että suomalainen uskonnon opetuksen malli ottaa ainutlaatuisella tavalla uskonnolliset vähemmistöt ja uskonnottomat huomioon. Piispojen mukaan oman uskonnon opetus on osa oman katsomuksellisen identiteetin rakentumista samalla tavalla, kuin äidinkieli on osa minäkuvan muotoutumista ja omien juurien ymmärrystä, ja kristinusko liittyy vahvasti suomalaisiin juuriin.

Myös Havuahon mukaan kaikille yhteisessä katsomusaineessa saattaisi oman taustan tuntemus ja siihen tutustuminen jäädä vähälle. Havuahon huolena on, että uskonto-oppiaineen poistumisen myötä poistuisi vähitellen myös luterilaisuus. Kulttuurimme rakentuu monilta osin nimenomaan kristinuskon luterilaiseen muotoon. Suomen kirjakieli on syntynyt osana reformaatiota, samoin koululaitos. Jos luterilaisuus häivytetään katsomusaineen opetuksessa, saattaa nuoren olla haasteellista hahmottaa, mistä ja miten nykykulttuuriin on tultu. Niin kutsutuista kantasuomalaisista kaikki ovat kuitenkin kulttuurisesti luterilaisia, sanoo Havuaho.

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän huoli yhdenvertaisuuden toteutumisesta liittynee siihen, että eri uskontokuntien pienryhmille saattaa olla haastavaa löytää pätevä oman uskonnon opettaja. Työryhmän peräänkuuluttamia säästöjä syntyisi Havuahon mielestä muuttamalla uskonnon opetuksen rakennetta seuraavasti: uskontoa opiskeltaisiin peruskoulun aikana uskontokunnittain vain kuuden vuoden ajan nykyisen yhdeksän sijaan, ja kolmen vuoden ajan kaikki opiskelisivat yhteistä katsomusainetta pätevän opettajan johdolla.

Kuka uudistuksessa menettää ja mitä?

Jos uskonto-oppiaine korvataan kaikille yhteisellä katsomusaineella, eniten Havuahon mukaan menettää suomalainen yhteiskunta. Kaikille yhteisessä katsomusaineessa oman taustan tuntemus jäisi vähemmälle. Omien kulttuuristen juurien tuntemus on tärkeä identiteetin rakennusaine, joten myös suomalaiset yksilöinä menettävät. Uskonto-oppiaine ei opeta nuoria uskomaan, vaan tietämään, tuntemaan ja kunnioittamaan omia kulttuurisia juuriaan. Se auttaa ymmärtämään, miksi Suomi on sellainen, kuin se nyt on, ja millaiseksi Suomi voi tulevaisuudessa kehittyä.

Tyhjiöillä on taipumus täyttyä. Jos sekularisoituvassa Suomessa ei kulttuurisesti opeteta evankelis-luterilaista uskontoa, on mahdollista, että tyhjiön täyttää uskonto, jonka kannattajilla on vahvempi intressi levittää omaa uskontoaan. Saattaa myös olla, että kristinusko tulee Suomeen erilaisena, kuin mihin olemme tottuneet. Yhdysvalloista tuttu evankelikaalinen liike vetää puoleensa erityisesti nuoria miehiä, joita viehättää ajatus konservatiivisista sukupuolirooleista ja miehensä johdettavaksi alistuvasta vaimosta.

***

Nykymuotoisen uskonnonopetuksen vahvuus on sen tarjoama neutraali ja maltillinen näkemys omasta uskonnosta ja sen kulttuurisista ilmentymistä. Koulun kaltaisessa instituutiossa uudistuksia tulee harkita tarkkaan, sillä ehjää ei kannata korjata. Viisasta olisi myös valmistelutyössä kuunnella opetuskentän näkemyksiä, sillä säästöt voivat joskus käydä todella kalliiksi.

Lähteet

Arkkipiispa Elia, Teemu Laajasalo ja Raimo Goyarrola. 2026. Yhteinen katsomusaine sivuuttaa vähemmistöjen oikeudet. Helsingin Sanomat. 17.3.2026. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011882052.html

Huuskonen, Matti. 2026. Ministeriö ehdottaa: uskonnonopetus pitää lopettaa. Helsingin Sanomat. 12.3.2026. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011873208.html

Opetushallitus. 2014. Uskonto. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Rajalla. ”Mitä on globaali luterilaisuus? Vieraana piispa Kaisamari Hintikka.” 2025. Spotify. 45:55 min, podcast. Julkaistu 6.6.2025. https://open.spotify.com/show/5DGwZxoJFvIqB8v7W25Y09

Suomen evankelis-luterilainen kirkko. 2026. Kirkkoon liittyneiden määrä jatkaa nousuaan – kirkosta eroajien määrä vähentynyt. Viitattu 19.3.2026. https://evl.fi/tiedote/kirkkoon-liittyneiden-maara-jatkaa-nousuaan-kirkosta-eroajien-maara-vahentynyt/

Tarkki, Jarmo. 2020. Mitä Yhdysvaltojen fundamentalistiset evankelikaalit uskovat? Vartija 15.4.2020. https://www.vartija-lehti.fi/mita-yhdysvaltojen-fundamentalistiset-evankelikaalit-uskovat/