Globaali some-kristillisyys
Teksti: Amalia Auramo ja Gustaf Strang, opiskelijat Turun yliopiston uskontotieteen kurssilta Globaali kristinusko (2026).
Vastaamme on tullut sosiaalisessa mediassa viime aikoina paljon kristillistä sisältöä, joka on ollut pääasiassa nuorten tekemää. Tämän vuoksi meitä alkoi kiinnostaa, kuinka laajasta ja globaalista ilmiöstä onkaan kyse?
Ilmiö Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa kristinusko on näkyvässä roolissa ihmisten elämässä. Myös sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi TikTokissa, tehdään sisältöjä, jotka jollain tavalla juontavat juurensa kristinuskoon – ainakin tekijöiden itsensä mukaan. Yksi tällaisista someilmiöistä on “äitivloggaajat”, jotka jakavat somessa perinteisten sukupuoliroolien mukaista elämäänsä. Yhteistä tällaisille videoille on, että äidit kuvaavat omaa perhearkeaan, kertovat elävänsä oikeanlaista ja puhdasta elämää ja usein myös vastustavat jotakin tiettyä asiaa. Lapsiluvut saattavat tällaisilla vloggaajilla olla suuriakin, ja ehkäisystä ja abortista puhutaan kielteisesti. Jotkut vastustavat myös rokotteita ja jättävät lapsensa rokottamatta. Rokotteiden uskotaan olevan lapsille haitallisia ja aiheuttavan autismia. Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastustetaan äänekkäästi.
Yksi vloggaajista on Riley Gaines Barker. Hän on entinen kilpauimari, mutta nykyisin häntä tituleerataan antitransaktivistiksi, sillä hän on rakentanut omaa somepersoonaansa olemalla avoimesti transurheiljoita vastaan. Nämä sisällöntuottajat, joihin kuuluvat Gainesin lisäksi myös esimerkiksi Taylor Moran ja Alex Clark, ovat usein kytköksissä oikeistopoliittisiin liikkeisiin kuten Turning Point USA ja Make America Healthy Again. Tämä on yleinen ilmiö Yhdysvalloissa, jossa evankelikaalisuus ja republikaanipuolue ovat nivoutuneet yhteen.
Vinkkejä ja palautetta
Toinen Yhdysvalloissa esiintyvä ilmiö aiheeseen liittyen on somessa tapahtuva opettaminen. Sisällöntuottajat, kuten Girl Defined, kahden siskoksen somekäyttäjä, tekevät videoita ja jakavat sisältöä kristillisestä elämästä Youtube-kanavallaan: https://www.youtube.com/@girldefined. Kanavan tarkoituksena on jakaa konkreettisia vinkkejä kristilliseen naiseuteen liittyen ja luoda yhteisöllisyyttä.
Siskokset jakavat ohjeita muun muassa siveelliseen pukeutumiseen, seksuaalisuuden ilmaisemiseen miehen ja naisen välisessä avioliitossa sekä naisen rooliin ensisijaisesti äitinä ja vaimona. He perustelevat sanomisiaan usein kristinuskon opeilla ja siteeraavat Raamattua.
Kanavan saama palaute on ollut monipuolista. Kanavan julkaisut ovat saaneet paljon kiitosta, mutta myös vihaista palautetta. Yhdistävänä tekijä monella kristityllä sisällöntuottajalla onkin se, että he eivät pelästy vihakommentteja tai ota niitä rakentavasti vastaan. Tämä juontaa juurensa ajattelutavasta, jossa tietyt kristityt pitävät saamaansa kritiikkiä kristittyjen vainona, joka heidän on tarkoitus kestää.
Ilmiö Suomessa
Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomessa uskonto on ollut yksityinen asia, josta ei julkisesti pidetä kovaa ääntä. Sosiaalisessa mediassa näkyy kuitenkin trendi, jossa kristinuskoa on alettu tuoda avoimemmin esille. Vaikuttaa myös siltä, että yhä useampi nuoret, etenkin miehet, ovat kiinnostuneet kristinuskosta ja tuovat sitä sosiaalisessa mediassa esille. Noin 16–30-vuotiaat miehet löytävät kristinuskosta merkitystä elämälleen ja kokemusta jatkuvuudesta, mutta myös moraalisen kompassin elämälleen (Keski-Uusimaa 2026).
Ilmiö, jossa kristityksi identifioituvat nuoret tekevät uskontoon ja moraalikäsityksiin liittyviä videoita, esiintyy myös Suomessa. Toki kyseessä ei ole pelkästään stereotyyppisiä konservatiivisen kristillisyyden edustajia, vaan uskonnosta kiinnostuneiden joukossa on myös liberaaleja nuoria. Suomalaiseen kulttuuriin on perinteisesti kuulunut uskonnollisuudesta puhumattomuuden kulttuuri, mutta sosiaalisen median myötä se on alkanut murtumaan ja nuoret puhuvat entistä avoimemmin uskonnollisuudestaan.
Kristinusko saatetaan nykyään myös löytää sosiaalisen median kautta. Monet ihmiset ovat kertoneet sosiaalisen median olleen uskoon tulemisensa taustalla. Suomalainen somevaikuttaja Elias Mustonen jakaa kokemuksiaan kristityn elämästä ja uskosta omilla kanavillaan. Hänelle sosiaalinen media on hyvä paikka evankelioinnille. Hän myös itse löysi uskonsa sosiaalisen median kautta. Häneen olivat tehonneet erityisesti muiden kristillisten somevaikuttajien väkevät kokemukset uskosta (Yle 2025). Sosiaalinen media toimii siis niin välineenä vastaanottaa tietoa uskonnoista ja uskonnollisista kokemuksista kuin myös levittää niitä. Joka viides alle kolmikymppinen suomalainen mies pitää hengellistä sisältöä tärkeänä syynä käyttää sosiaalista mediaa.
Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla, miten kristinusko ja sosiaalinen media tulevat yhdessä kehittymään.
Lähteet
Girl Defined -kanavat: Sivusto https://girldefined.com/; Youtube-kanava: https://www.youtube.com/@girldefined
Jurkka, Inka 2026: Tuore tutkimus avaa, miksi nuoret miehet ovat entistä kiinnostuneempia kristinuskosta. Keski-Uusimaa 14.4.2026. https://www.keski-uusimaa.fi/uutissuomalainen/9373927
Orispää, Oili 2025: Elias Mustonen löysi uskon somesta – Jeesusta hän pitää roolimallina. Yle 18.12.2025. https://yle.fi/a/74-20200323
Post, Kathryn 2025: From vaccines to gender: How Christian momfluencers are reshaping the American right. Religion News Service 21.11.2025. https://religionnews.com/2025/11/21/from-vaccines-to-gender-how-christian-momfluencers-are-reshaping-the-american-right/
Turning Point USA-nettisivut: https://tpusa.com/
Kuvituskuvan lähde: https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/asetelma-nelio-lightbox-musta-pinta-8274068/
