Metsät, myrskyt ja mystiikka: kristinusko ja ekologinen kriisi

Teksti: Elina Kujansuu, opiskelija Turun yliopiston uskontotieteen kurssilta Globaali kristinusko (2025).

Ihmiskuntaa ja koko maapalloa on kohdannut 2000–luvulla valtava määrä ennennäkemättömiä ekologisia kriisejä: laajoja sukupuuttoaaltoja, ilmaston lämpenemistä, luonnonvarojen ylikulutusta, yhä tuhoisampia myrskyjä, tulvia ja kuivuuksia. Globaalit haasteet pakottavat ihmisen arvioimaan uudelleen suhdettaan luontoon. Ympäristökriisit aiheuttavat paitsi tieteellistä ja poliittista, myös moraalista pohdintaa esimerkiksi siitä, millä oikeudella ihmiskunta asettaa omat intressinsä muiden elämänmuotojen edelle. Mutta onko kristinuskolla roolia ympäristöongelmien synnyssä? Tai voisiko sen traditiosta löytyä avaimia kohti ekologisempaa tulevaisuutta?

Luomiskertomuksen varjo

Kristinusko on eräs länsimaista maailmankuvaa eniten muokanneista aatteista. Sillä on ollut merkittävä vaikutuksensa myös luontosuhteeseen. Tieteellisillä ja uskonnollisilla areenoilla onkin pitkään puntaroitu juutalais-kristillisen tradition roolia nykyisten ympäristöongelmien taustalla. Vaikutusvaltaisimpiin kritiikkeihin kuuluu Lynn Whiten vuonna 1967 esittämä ajatus, jonka mukaan luomiskertomus, nostaessaan ihmisen luomakunnan herraksi, poisti luonnolta sen aiemman pyhyyden. Tämä johti perustavanlaatuiseen ihmiskeskeisyyteen ja luonto muuttui ihmiselle vapaaksi resurssiksi. Filosofi Elisa Aaltola on syventänyt kritiikkiä nostamalla esiin kristinuskossa vahvana esiintyvän dualismin, jossa ihminen nähdään Jumalan kuvana muusta luonnosta erillisenä, ainoana itseisarvoisena olentona. Erityisesti Whitea on myöhemmin krtitisoitu yksinkertaistamisesta, mutta teesit herättävät kyllä pohtimaan, onko Raamatullinen tilanhoitajaetiikka, joka korostaa ihmisen asemaa Jumalan valtuuttamana luomakunnan hoitajana, painottanut ihmisen hallintaa niin, että ekologinen vastuu on jäänyt jalkoihin. Juontuvatko esimerkiksi nykyiset vastuuttoman tuhoisat suomalaiset metsänhakkuut, tai eläinten epäeettinen tehotuotanto juuri tästä ajattelutavasta? Ihmiskeskeisyys näyttää muuttuneen nopeasti normiksi niissäkin piireissä, joissa luonto nähdään Jumalan lahjana.

Kristinuskon moniääninen luontosuhde

Kristillinen perinne ei kuitenkaan ole yhtenäinen ja luontosuhde voidaan nähdä kristinuskon kautta myös yhteytenä. Elisa Aaltolan mukaan kristinuskon merkittävin ekologinen mahdollisuus voisikin löytyä nöyrästä suhtautumisesta luontoon, jossa ihmistä ei nähdä keskipisteenä, vaan osana luomakuntaa. Vaikka kristityt ovatkin alusta lähtien halunneet erottaa luonnon ja Jumalan toisistaan niin ettei mikään osa luonnosta ole kilpailevien jumaluuksien toimintakenttää, näyttää ajatus Jumalan transendenttisesta läsnäolosta kaikessa luomassaan lävistävän kristillistä maailmankuvaa aina. Keskiajalla Franciscus Assisilainen saarnasi linnuille, sillä hänelle ihmisyys oli vain yksi ulottuvuus Jumalan luomakunnassa. Idän ortodoksissa kirkoissa ajatukset kosmisesta Kristuksesta tai lähimmäisenrakkauden ulottamisesta koko eläin- ja kasvikuntaan ovat edelleen eläviä traditioita. Ympäristökriiseistä paljon puhunut paavi Franciscus, kirjoitti kiertokirjeessään Laudato si’:ssä vuonna 2015 luomakunnan pyhyyden mystiikasta. Siitä, kuinka Jumalan läsnäolo on kaikkialla – köyhien kasvoista kastepisaroihin ja vuoristopolkuihin. Ajatus, että kristinuskon sisällä on aineksia ekologisempaan maailmankuvaan on tärkeä. Tradition sisäinen dialogi, jossa uskon arvoja ja merkityksiä tarkasteltaisiin uudelleen, saattaisi mahdollistaa muutoksen.

Luontoyhteyden teologiaa: kohti pyhyyden uudelleen löytämistä

Ekoteologia on teologian alue, joka tarkastelee ihmisen ja luonnon välistä suhdetta hengellisestä näkökulmasta. Feministisien liikkeiden mukaisesti feministinen ekoteologia pyrkii rakentamaan ihmisen ja luonnon välille tasa-arvoisempia toimintatapoja yhteyden ja vastavuoroisuuden pohjalta. Suomalaisen feministisen ekoteologian keskeinen ajattelija Pauliina Kainulainen painottaa kristinuskon traditiosta löytyvää luonnon hoivaamisen eetosta. Hänen mukaansa nykyisten ympäristökriisien kuormittamassa maailmassa kristinuskon olisi löydettävä nykyisten patriarkaaristen tulkintojen tilalle hengellisyys, joka on yhteydessä luontoon, ei erossa siitä. Sellainen saattaisi löytyä kurkottelemalla kohti muinaisia luontokäsityksiä, joissa luonto nähtiin pyhänä ja kunnioitettavana ja ihminen läheisessä yhteydessä siihen. Kainulaisen mukaan luonnon pyhyyden uudelleen löytäminen voisi ohjata ihmisiä kohti kohtuullisempaa elämäntapaa. Ajatus on kiinnostava – voisiko luonnossa tavoitettu pyhyyden kokemus rakentaa syvempää motivaatiota ympäristön kannalta oikeudenmukaisempaan toimintaan? Paavi Johannes Paavali II viittasi tähän ajatukseen kiertokirjeessään Fides et Ratio (1998), korostaessaan luonnontieteen tarvitsevan tuekseen uskonnollista moraalipohdintaa. Uskonnollinen pohdinta, pyhyyden kokemus tai lähimmäisenrakkauden periaate voisivat tarjota konkreettisen motivaation toimia ympäristökriisien kaltaisten suurten ja abstraktien ongelmien edessä. Ekoteologi Panu Pihkala on korostanut uskontojen merkitystä myös toivon lähteenä. Parhaimmillaan kristillinen toivo voi ilmentyä aktiivisena koko luomakuntaan ulottuvana rakkautena ja vastuunkantona – kuten Franciscus Assisilainen opetti.

Ympäristökriisin aikakaudella emme voi jäädä vain yhdenlaisen kristinuskon tulkinnan varaan. Maapallo vaatii nyt enemmän ja kristinuskonkin on vastattava ympäristön tilan haasteisiin. Vaikka kristinuskon voidaan nähdä oikeuttaneen kestämätöntä luonnon hallintaa, kantaa se traditiossaan myös sellaisia pyhyyden, toivon ja vastavuoroisuuden piirteitä, jotka voivat tukea vastuullisempaan ja kunnioittavampaan luontosuhteeseen siirtymistä. Enemmän kuin koskaan aiemmin, tarvitsisimme nyt maailmankuvaa, jossa hallitsemisen sijaan korostettaisiin yhteyttä ja erillisyyden sijaan osallisuutta.

Lähteet

Kainulainen, Pauliina 2007. ”Maan pyhyys ja metsämystiikka – suomalaista ekofeminismiä”. Teoksessa Pyhän kosketus luonnossa Toim. Pauliina Kainulainen Helsinki: Kirjapaja

Kylätasku, Taneli 2024. Palaa metsän lumoon, ehdottaa teologi Pauliina Kainulainen – ”Voit saada luomakunnasta itsellesi hengellisen ohjaajan”. Kirkko ja kaupunki 30.5.2024. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/palaa-metsan-lumoon-ehdottaa-teologi-pauliina-kainulainen-voit-saada-luomakunnasta-itsellesi-hengellisen-ohjaajan- Haettu 13.4.2025

Paavi Franciscus 2015. Laudato si’. https://www.vatican.va/content/francesco/en/encyclicals/documents/papa-francesco_20150524_enciclica-laudato-si.html Haettu 13.4.2025

Paavi Jonannes Paavali II 1998. Fides et Ratio. https://www.vatican.va/content/john-paul-ii/en/encyclicals/documents/hf_jp-ii_enc_14091998_fides-et-ratio.html Haettu 13.4.2025

Pesonen, Heikki 1999. ”Kristinusko ja ympäristökriisin syylliset”. Teoksessa Uskonnon luonto Toim. Heikki Pesonen Jyväskylä: Atena Kustannus Oy

Villa, Janne 2021: Ekoteologi Panu Pihkala: ”Ympäristökriisien aikana kristinusko kannustaa maailman parantamiseen”. Kirkko&Koti 24.2.2021. https://www.kirkkojakoti.fi/usko/ekoteologi-panu-pihkala-ymparistokriisien-aikana-kristinusko-kannustaa-maailman-parantamiseen/ Haettu
13.4.2025

Aaltola, Elisa; Pihkala, Panu 2018. Kristinusko ja ympäristökriisi. Veritas Forum Finland, YouTube 27.9.2018. https://www.youtube.com/watch?v=oMulYoT6vG4 Haettu 13.4.2025