Vammaisuuden merkitysten muuttaminen muisti- ja kulttuuriorganisaatioissa
Tutkimus on osoittanut, että vammaiset ihmiset ovat aina olleet aktiivisia toimijoita yhteisöjensä kulttuurisessa ja uskonnollisessa elämässä, mutta heidän historiansa on yhä suurelta osin näkymätöntä suomalaisissa museoissa ja kirkollisessa kulttuuriperinnössä. Suomen Akatemian rahoittama tutkimuksen hyödyntämisen hanke ”Vammaisuuden merkitysten muuttaminen muisti- ja kulttuuriorganisaatioissa” pyrkii korjaamaan tilannetta tekemällä yhteistyötä Turun kaupunginmuseon, Kirkkohallituksen, Kynnys ry:n ja Kulttuuria kaikille -palvelun kanssa vammaishistorian näkyväksi tekemiseksi ja osallisuuden lisäämiseksi. Uuteen tutkimukseen ja vammaisyhteisöjen kanssa tehtyyn yhteistyöhön perustuen hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan työkaluja, asiantuntijapalveluita, podcast ja maksuton opas, jotka auttavat kulttuuriperintöorganisaatioita käsittelemään vammaisuutta monitahoisemmin ja inklusiivisemmin. Hanke edistää myönteistä asennemuutosta vammaisuutta kohtaan ja lisää vammaisten henkilöiden näkyvyyttä aktiivisina toimijoina ja osallistujina kulttuuriperintölaitoksissa.
