Elävän kasviperinnön dokumentointi

Pitkään eri kasvikantojen parissa toimineiden viljelijöiden muistitieto on arvokasta materiaalia elävää kasviperintöä koskevan tiedon keruussa.

On havaittu, että kasviperinnön tallettaminen ja tutkiminen voimistavat kasviperintöprosessia. Kasviperintöön liittyviä yhteisöjä on Suomessa laaja kirjo löyhemmistä yksittäisten kasviharrastajien keskustelufoorumeista paikallisiin ja valtakunnallisiin yhdistyksiin, kuten Hyötykasviyhdistys. Kiinnostavaa on se, kuinka kasveihin liittyvät kertomukset, tavat ja toiminnot muotoutuvat eri toimijoiden verkossa ja muodostavat elävään kasviperintöön liittyvän merkitys- ja kokemusmaailman. Monenlaiset yhteisöt toimivat lomittain varmistaen elävän kasviperinnön ja siihen liittyvän tiedon välittymisen eteenpäin henkilöltä ja sukupolvelta toiselle.

Dokumentoinnin avulla kerätään tietoa muun muassa kasvien historiasta ja ominaisuuksista. Kirjallisten lähteiden lisäksi hyödynnetään kansantietoa vanhoista viljelykasveista, niiden käyttötavoista sekä niihin liittyvistä muistoista ja merkityksistä. Kasvien dokumentoijalla on käytettävissään useita menetelmäkeinoja, kuten kasvillisuuskartoitus ja -inventointi, joiden kautta alueen kasvillisuus tulee tutuksi.

Ensin kasvi on tunnistettava. Olennaista on myös dokumentoida kasvien esiintyminen, eli missä niitä kasvaa ja onko kyseessä miten yleinen lajike. Kasvin alkuperätietoihin lukeutuu esimerkiksi sen viljelyhistoria ja varhaisimmat vaiheet, sen viljelytiedot (ominaisuudet, viljelymenetelmät), kasvin käyttö, sen paikalliset nimitykset sekä kasvupaikan historia.

Perustietojen jälkeen dokumentoinnin kohteena voi olla esimerkiksi kuhunkin kasviin liittyvä muistitieto sekä muut ominaisuudet, jotka voivat olla eri lajikkeille erityisiä myös kasvuympäristöstä riippuen. Yksittäistä kasvia museoitaessa dokumentoidaan kaikki mahdollinen tieto sen historiasta: mistä kyseinen kasvi on hankittu ja kuka sen on tuonut, aikaisempi historia, miten sitä on hoidettu ja nimitetty ja millaisia muistoja kasviin liittyy. Kerätty tieto talletetaan yleisimmin museo-, kotiseutu- tai tutkimusarkistoon.

Kasvillisuudesta voi myös kerätä vanhaa valokuva-aineistoa, josta kasvillisuutta voi tunnistaa. Vanhojen valokuvien keruun yhteydessä on mahdollista toteuttaa haastatteluja. Pelkästään kuvia ja kuvauskohteitakin analysoimalla voi saada oivalluksia tai vahvistusta kasveihin liittyvistä merkityksistä.

Kasveihin liittyvää tietoa voi löytyä myös erilaisista pitäjänhistorioista, muistelu- ja sukukirjoista sekä arkistoista. Paikallisia tietolähteitä voidaan pyrkiä saavuttamaan asukasiltojen avulla tai vierailemalla taloissa ja puutarhoissa, joissa tutkimuksen kohteena olevaa kasvia viljellään. Kasvikuulutukset voivat myös toimia keinona tiedon keräämiseen.

Tietoa kasviperinnöstä siirtyy myös sukupolvelta toiselle erityisesti harrastelijaviljelijöiden parissa. Tietoa erilaisista kasveista ja niiden ominaisuuksista löytyy myös esimerkiksi viljelijöiden sisäisessä viestinnässä ja sitä voi taltioitua myös vaikkapa reseptikirjoissa.

Museopuutarhojen kasvit ovat osa museon kokoelmaa, jonka osana kasvit säilytetään ja dokumentoidaan. Museopuutarhojen ylläpitoon kuuluu myös tiedon ja merkitysten tallentaminen. Näin yhteen kerätty tieto elävästä kasviperinnöstä säilyy museoituna. Lisää vinkkejä dokumentointiin liittyen tästä Museopuutarha-oppaasta.

Kuva: Dokumentointityötä Kupittaan siirtolapuutarhalla 2016. Sirkku Pihlman.