Kotitarveviljely

Kotitarveviljely elävän kasviperinnön vaalimisessa

Kotitarveviljelyä toteutetaan monenlaisissa ympäristössä: maaseudulla ja kaupungeissa, omissa puutarhoissa tai yhteisissä viljelylaatikoissa kerrostalojen katoilla. Kotitarveviljely voi myös olla ikkunalaudalla tai parvekkeella tapahtuvaa yrttien kasvatusta sekä maaseudulla hehtaarimaita, joista saadaan tuotteita talven varalle. Luonnonvarakeskuksen kyselyssä todettiin yleisimpien viljelykasvien olleen vuonna 2018 erilaisia yrttejä, salaatteja, marjoja ja palkokasveja sekä myös perunaa, juureksia ja kurkkua.

Motiivit kasvien kasvattamiseen voivat olla hyvin erilaisia. Yleisin motiivi on viljelyn kokeminen mukavaksi tekemiseksi ja harrastukseksi. Muita syitä on mahdollisuus seurata kasvien kasvamista, varmistua syömänsä ruuan terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Kun toiminta on yleensä pienimuotoista ruuan saatavuus turvataan muilla keinoilla, joten taloudelliset seikat eivät suuresti ole motivoineet kotitarvetuotantoon. Tämä saattaa muuttua, sillä ruoka-aineiden kallistuminen ja omavaraisuuden lisääminen saattavat lisätä innokkuutta. Omavaraisuus pienemmässäkin määrin lisää tunnetta varastoimisesta talven varalle, ymmärrystä vuodenaikojen kierrosta ja satokaudesta.

Puutarhaviljelyyn tarkoitettujen tarvikkeiden tarjonta sekä tiedon saamisen helppous on madaltanut kynnystä aloittaa viljely. Jokainen itse viljelyä tehnyt ymmärtää, että viljelyn onnistumisen taustalta löytyy paljon erilaisia työvaiheita, osaamista, tietoisuutta ja luonnon, ympäristön, sään sekä kasvien lukutaitoa. Onnistumisen tunne maistaessa omaa viljeltyä kasvia luo ylpeyttä. Oman työn tulosten näkeminen, käsillä tekeminen ja osaaminen ovat syitä kotitarveviljelyn harrastamiseen. Kokemusten jakaminen muiden viljelijöiden kanssa saa aikaan yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys voisi sisältää mm. tiedon, kokemusten ja työvälineiden vaihtoa sellaisten ihmisten kesken, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta toiminnasta tai joiden juuret viljelyasioita tunteviin maaseudun ihmisiin ovat katkenneet.

Kotitarveviljelyllä on myös erittäin tärkeä merkitys suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimisessa: kasvilajikkeiden viljelysuojelua voi harjoittaa harrasteviljelijänä ja kotipuutarhurina omassa puutarhassaan, pelloilla sekä viljelypalstoilla. Tämä tapahtuu suosimalla suomalaisia maatiaiskasveja sekä vanhoja kasvilajikkeita. Nämä vanhat lajit ovat sopeutuneet luonnonvalinnan ja viljelijöiden tekemän valinnan kautta paikallislajikkeiksi, jotka ovat pitkän ajan kuluessa sopeutuneet olosuhteisiimme tietyillä maantieteellisillä alueilla.

Kasviperintö on kulttuuriperintöä, tärkeäksi koettua ja menneisyydestä tulevaisuuteen siirtyvää, arvostettua aineellista ja aineetonta perintöä. Kasviperinnössä voidaan puhua luontosuhteesta sekä sosiaalisesta kulttuuriperinnöstä: samoja lajikkeita on viljelty ja vaalittu usein sukupolvelta toiselle. Viljeltävät kasvilajikkeet ovat usein esillä, keskustelun aiheena sekä toiminnan kohteina. Se on pysyvästi merkittävää ja elävää kulttuuriperintöä, vaikka itse aineellinen kasvi saattaa hävitä. Aineellisen säilyttämiseen ja vaalimiseen voidaan vaikuttaa kotitarveviljelyllä: kulttuuriperintö elää ja omaa jatkuvuutta sukupolvilta toisille kasvimailla.

Kuva: Dokumentointityötä Kupittaan siirtolapuutarhalla 2016. Sirkku Pihlman.