Kuvaaja: Hanna Oksanen

Isänmaalliset laulut elämässäsi

Haastattelu- ja kirjoituskutsu: Isänmaalliset laulut elämässäsi

Noustiin seisomaan ja laulettiin »Kaunis on kuolla/ kun joukkosi eessä/ urhona kaadut/ taistellen puolesta maas’/ puolesta heimosikin.» Ja ne lauloivat innostuneita, täysin palkein. Ilmeisesti myös kanttori joka sivutoimisesti opetti musiikkia alaluokilla, oli laulattanut sitä niillä.

Katkelma on Eeva Tenhusen dekkarista Hyvän tytön hautajaiset (WSOY 1978). Siinä kuvataan äidinkielen oppituntia itäsuomalaisessa oppikoulussa 1960-luvulla. Kirjassa Ateenalaisten laulua lauletaan johdatuksena Vänrikki Stoolin tarinoille. Omina kouluvuosinani 90-luvulla Ateenalaisten laulu ei enää kouluopetukseen kuulunut, mutta Lippulaulu ja Maamme laulu kylläkin. Vuodesta 1998 linnanjuhlat ovat alkaneet Jääkärimarssilla, ja joulurauhan julistukseen on perinteisesti kuulunut kansallislaulun lisäksi Porilaisten marssi ja Jumala ompi linnamme.

Isänmaalliset laulut ovat tavalla tai toisella kuuluneet useimpien suomalaisten kouluvuosiin. Niitä on kuunneltu ja esitetty myös konserteissa, isänmaallisissa juhlissa ja armeijassa. Viime vuosina niistä on tullut suosittuja myös internetin videopalveluissa. Tässä tutkimuksessa kysyn, millainen merkitys isänmaallisilla lauluilla on ollut elämässäsi. Voit pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

  • Mitkä isänmaalliset laulut ovat Sinulle tuttuja?
  • Millaisissa tilanteissa ja elämänvaiheissa isänmaallisia lauluja on kuunneltu tai esitetty, ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet?
  • Ovatko isänmaalliset laulut olleet Sinulle mieluisia, vai ovatko ne herättäneet ristiriitaisia tunteita? Miksi näin?
  • Oletko kuunnellut isänmaallisia lauluja internetissä? Millaisia ajatuksia ja keskusteluita niistä on herännyt?

Voit osallistua tutkimukseen ilmoittautumalla tutkimushaastatteluun suoraan tutkijalle (yhteystiedot alla) . Tutustuthan ennen vastaamista henkilötietojen käsittelyyn tutkimushankkeessa.

Haastatteluja pystytään toteuttamaan Turussa, pääkaupunkiseudulla, Oulussa, Ylivieskassa ja lähikunnissa sekä Rovaniemellä.

Toivon, että tutkimukseen osallistuisi eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia henkilöitä.

Aineiston pohjalta kirjoitetaan suomenkielinen tietokirja sekä tieteellisiä artikkeleita suomalaisiin ja kansainvälisiin tiedejulkaisuihin. Tutkimuksen päätyttyä aineisto HKTL-arkistoon. Tutkimus toteutetaan Turun yliopistolla, ja sitä rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto.

Lisätiedot ja haastatteluun ilmoittautuminen:

Aila Mustamo, FT

Sähköposti: aila.mustamo@utu.fi
Puhelin (ennen klo 16): 0449876525
Postiosoite: Aila Mustamo, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, 20014 Turun yliopisto

LIITTEET

Tietoa henkilötietojen käsittelystä tutkimuksessa (linkki)

 

Kuva: Hanna Oksanen / Turun yliopiston viestintä