Juuret

Juurien kertomaa

Miten sukupolvelta toiselle kerrotut tai kertomattomatta jätetyt tarinat tai ihmisten itselleen kertomat juuritarinat auttavat näkemään tai estävät näkemästä mahdollisuuksia tässä hetkessä?

Juuret on tutkimus, jossa paneudutaan sukupolvelta toiselle kerrottuihin tarinoihin hiljaisuuksineen, kokonaan kertomatta jätettyihin tarinoihin sekä itselle kerrottuihin tarinoihin. Tällaiset tarinat voivat määrittää ihmisen identiteettiä, tavoitteita ja mahdollisuuksia. Juuritarinoiden mukana siirtyy tietoa, joka rakentaa osallisuutta ja osattomuutta ylisukupolvisesti.

Rekistereiden, tilastojen ja yksilöhaastattelujen ylisukupolvista osallisuutta ja osattomuutta selittävä voima on suuri. Tutkimuksellisesti olennaista informaatiota saattaa kuitenkin löytyä myös kuiskauksena, sivulauseena tai himmeänä merkintänä marginaalissa. Tällaista tietoa Juuret-tutkimus etsii.

Sukupolvesta toiseen kerrotut tai ihmisten itselleen kertomat juuritarinat sisältävät pieniä kertomuksia, joita ihmiset käyttävät hallitakseen käsitystä itsestään vuorovaikutuksessa muiden, myös edellisten sukupolvien, kanssa. Pienissä kertomuksissa kuvaillaan tutkimuksen näkökulmasta usein vähäpätöisiksi tulkittuja tapahtumia, jotka voivat kuitenkin yksilön näkökulmasta olla välttämättömiä palasia elämän hallittavuuden kannalta. Siksi ne täsmentävät tietoa esimerkiksi siitä, miten ylisukupolvisesti toistettu tieto auttaa näkemään tai estää näkemästä mahdollisuuksia tässä hetkessä.

Osattomuudella tarkoitetaan tilaa, joka ilmenee muun muassa lyhytjänteisenä aikana, tulevaisuususkon puutteena, merkityksettömyyden kokemuksina, päämäärättömyytenä, turvattomuutena, kuulumattomuutena, vähäisinä mahdollisuuksia tavoitella itselle tärkeitä asioita sekä kokemuksina vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Osallisuus ymmärretään näiden vastinparina.

Juuret-tutkimus toteutetaan Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa sosiaalityön oppiaineessa. Tutkimusta rahoittaa Turun kaupunkitutkimusohjelma ja Suomen Kulttuurirahasto. Turun kaupunkitutkimusohjelman rahoittaa tutkimushanketta “Köyhyyden kertomattomat kokemukset Turussa 1800-luvulta nykypäivään”, jossa Juuret-osatutkimus tekee näkyväksi ylisukupolviseen osattomuuteen ja osallisuuteen liittyviä kertomattomia kokemuksia. Juuret-tutkimukseen sisältyy kaksi osahanketta, joissa osallisuuden ja osattomuuden ylisukupolvisia kokemuksia tarkastellaan erilaisten aineistojen avulla.