Uutuuskirja kertoo köyhien arjesta ja kokemuksista Turussa
Turun köyhät kasvot – Huono-osaiset perheet 1800- ja 2000-luvuilla kertoo köyhyydestä ja osattomuudesta Turun palon jälkeisinä vuosikymmeninä ja 2000-luvun laman jälkeen. Nykyisin idyllinen Luostarinmäen museokortteli oli 1800-luvulla ennen kaikkea köyhien ja huono-osaisten asuinalue. Kirja tarjoaa uutta tietoa Turun Luostarinmäellä asuneista lapsiperheistä. Lisäksi kirja avaa 2000-luvun turkulaisten lasten ja nuorten kokemuksia köyhyydestä.
Turun Historiallisen Yhdistyksen kustantaman kirjan ovat toimittaneet Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen ja sosiaalityön professori Johanna Kallio.
Kuinka monitieteinen kirja sai alkunsa?
– Aiemman, 1800-luvun alun Turussa eläneitä seksityöntekijöitä käsitelleen tutkimukseni yhteydessä huomasin, kuinka valtava katastrofi Turun palo oli kaupungille ollut. Tuon ajan Suomessa kärsittiin köyhyydestä, mutta Turussa siitä kärsittiin palon vuoksi vielä enemmän. Ajasta ei kuitenkaan ollut tutkimusta, eikä varsinkaan köyhyydestä, taustoittaa Vainio-Korhonen.
Kirjan toiseksi toimittajaksi innostui Johanna Kallio sosiaalityön oppiaineesta. Oppiaineessa on tarkasteltu lasten köyhyyttä ja sitä, kuinka köyhyys siirtyy sukupolvelta toiselle. Kirjan tekijöitä kiinnostivat köyhyyden arkikokemukset sekä erityisesti se, miten köyhyys kosketti naisia ja lapsia, joiden tarinat ovat harvemmin tallentuneet muistiin.
– Historiantutkijoille on tuttua, että köyhien ääni ei menneisyydestä kuulu. Menneisyyden kokemuksiin päästäksemme kävimme läpi viranomaismateriaaleja ja kirkon sekä kaupungin asiakirjoja, kertoo Vainio-Korhonen.
Näistä tiedonmurusista syntyy kirjassa monisukupolvisten perheiden tarinoiden kudelma.
Turun Luostarinmäen lapsia 1900-luvun alussa. Sarjasta Klosterbacken i Åbo nro 14; tontin 158 sisäpiha. Valokuvaaja: Hj. Renvall. Reprokuva: Turun museokeskus / Eija Karnisto
Köyhyys on eri paikoissa ja eri aikoina samankaltaista
Aiemmassa tutkimuksessa on huomattu, että köyhyyden kokemuksissa on samankaltaisuutta maasta ja kontekstista riippumatta. Tämä antoi kirjan tekijöille ajatuksen siitä, että asia saattaisi pitää paikkansa myös samassa yhteiskunnassa eri ajanjaksoja tarkasteltaessa.
– Köyhyys on ollut sosiaalinen ilmiö niin palonjälkeisessä kuin nyky-Turussa. Nykyajan lapsilla köyhyys näkyy lasten tyytymättömyytenä sosiaalisiin suhteisiin ja ystävien määrään sekä ylipäätään matalampana elämäntyytyväisyytenä. Lasten sosiaaliset verkostot ovat kapeampia ja he eivät harrasta yhtä organisoidusti kuin muut ikätoverit. Huono-osaisuus on rakentunut nyky-yhteiskunnassa kerroksittain. Tämän voi paikallistaa myös palonjälkeisestä Turusta, valottaa Kallio.
Nykyajan köyhiä lapsia käsittelevässä tutkimuksessa poikkeuksellista oli, että kokemuksia kerättiin lapsilta itseltään.
– Lapsia ja heidän köyhyyttään on yhteiskuntatieteissä useimmiten tutkittu aikuisten kautta. Nyt aineisto on kerätty nimenomaan lapsilta, kertoo Kallio.
Teoksessa tarkastellaan myös juuritarinoita, eli ihmisten kertomuksia suvustaan sekä itsestään osana sukua. Tarinat kertovat niistä syistä, joita ihmiset itse antavat ylisukupolviselle köyhyydelleen. Ne valottavat myös ylisukupolvisia hiljaisuuksia – niitä kohtia suvun tarinoissa, joista ei puhuta.
Köyhät eivät ole yhtenäinen joukko
Kirjan tekemisessä yhdistettiin erilaisia lähdeaineistoja ja tutkimusmenetelmiä, mikä mahdollisti jopa kirjoitustaidottomien menneisyyden ihmisten arjen kokemusten tutkimisen. Tutkimus paljasti muun muassa, että köyhät eivät 1800-luvun alussakaan olleet yhtenäinen joukko.
– Köyhyyskin voi olla moniäänistä eikä vain yksi massa, kuten usein ajatellaan. Myös Luostarinmäen köyhien keskuudessa oli asioita, jotka erottelivat ihmisiä. Toisaalta ihmiset myös halusivat erottautua muista, pohtii Vainio-Korhonen.
Tutkimus tarjosi kirjan tekijöille muitakin yllätyksiä.
– Löysimme väestörekisteristä joidenkin lasten kohdalta arvoituksellisia merkintöjä. Selvisi, että lapset olivat käyneet Turussa Bell-Lancaster-koulua. Tämä Isossa-Britanniassa syntynyt koulumuoto oli suunnattu varattomien perheiden lapsille ja se oli pääasiassa ilmainen. Koulussa koulutettiin yhteiskunnan tuella myös tyttöjä, mikä oli 1800-luvun alun Suomessa poikkeuksellista, Vainio-Korhonen sanoo.
Luostarinmäeltä yli 60 lasta kävi koulua maanantaista lauantaihin usean vuoden ajan – aivan kuten nykylapsetkin. Lasten laittaminen kouluun oli köyhille perheille paitsi erottautumisen väline, myös suuri taloudellinen uhraus ja tietoinen valinta. Kouluja käyneet ihmiset pystyivät aikuisina sijoittumaan työväenluokkaiseen elämään.
– Monesta tuli merimies tai käsityöläinen, sillä näissä ammateissa piti osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Kirjallistuvassa Suomessa nämä olivat myös taitoja, jotka pitivät ihmiset mukana yhteiskunnassa, pohtii Vainio-Korhonen.
Itsenäisen Suomen aikana sosiaalinen liikkuvuus eli ihmisten liikehdintä yhteiskunnan eri tasojen välillä on ollut yleistä, mutta 1800-luvun yhteiskunta oli hyvin suljettu. Siksi oli yllättävää, että lapsia laitettiin koulutielle.
– Lapsilla, jotka laitettiin kouluun, oli kiinteitä sosiaalisia suhteita ja he kenties myös voivat paremmin. Lasten kouluun laittaminen saattoi heijasteilla perheissä jonkinlaisia tulevaisuudennäkymiä ja uskoa tulevaisuuteen, Kallio ja Vainio-Korhonen pohtivat.
Luostarinmäellä eläneistä, koulua käyneistä lapsista kukaan ei pudonnut aikuisena äärimmäiseen köyhyyteen.
***
Turun köyhät kasvot – Huono-osaiset perheet 1800- ja 2000-luvulla -teoksen julkistustilaisuus pidetään Turun vanhalla raatihuoneella torstaina 9.6.2022 kello 13–17. Julkistustilaisuus on osa Köyhyyden ja osattomuuden kertomattomat kokemukset Turussa 1800-luvulta nykypäivään -hankkeen tutkimustulosten julkaisuseminaaria. Ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen päättyi 31.5.2022. Hanketta rahoittaa Turun kaupunkitutkimusohjelma. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Turun kaupungin kanssa.
Arvostelukappaleita kirjasta voi tilata Turun Historialliselta Yhdistykseltä.
> Julkistustilaisuus ja hankkeen seminaari