Köyhät, orvot ja rikolliset – lapset Turun köyhäintalossa

Lastuja Suomen historiasta -blogi 10.2.2022

Turkulainen Edvard Rosenberg oli 12-vuotias, kun hänet tuomittiin ensi kertaa pakkotyöhön kerjuusta ja huonosta käytöksestä maaliskuussa 1841. Tasan puoli vuotta myöhemmin häntä kuritettiin varkaudesta. Vuonna 1843 Edvardin rikosluettelo kasvoi entisestään. Ensin häntä kuritettiin ankarasti näpistyksestä, sitten vakavammasta varkaudesta ja lopulta hänet oli tuomittu pakkotyöhön. Miksi hänet tuomittiin jo näin nuorena useista rikoksista?

Edvardin äiti oli turkulainen tarkastusnainen Gustava Rosenberg. Tarkastusnaiset oli velvoitettu käymään säännöllisissä sukupuolitautitarkastuksissa, sillä heidän epäiltiin levittävän sukupuolitauteja, ja he ansaitsivat ainakin osan elannostaan tekemällä seksityötä. Gustava Rosenberg oli käynyt sukupuolitautitarkastuksissa vuosina 1838‒1839, ja hänet oli todettu joka kerta terveeksi. Edvard oli hänen vuonna 1828 syntynyt esikoisensa, ja lisäksi hänellä oli vuonna 1832 syntynyt poika Gustaf Emanuel. Pojat olivat syntyperältään aviottomia, eivätkä heidän isänsä ole tiedossa.

Rippikirjan sivulle on listattu vanhalla käsialalla Edvardin tekemiä rikkeitä.
Turun ruotsalaisen seurakunnan vuosien 1831‒1844 (I Aa2:17) rippikirjassa Edvardin rikosluettelo oli jo pitkä. Äiti Gustava ja pojat asuivat tällöin Uudenkaupungin korttelissa tontilla numero kahdeksan.

Gustava Rosenbergin lasten varhaisista vuosista ei ole jäänyt rippikirjoihin sen kummallisempia merkintöjä, mutta vuonna 1841 perheelle on täytynyt tapahtua jotakin dramaattista, sillä tällöin Edvard tuomittiin ensi kertaa kerjäämisestä. Ehkä äiti Gustava oli sairaalloinen ja työkyvytön, ja hän menehtyikin vuoden lopussa 34-vuotiaana. Hautajaiset kustannettiin köyhäinkassan varoista, mikä kertoo perheen varattomuudesta. 13-vuotias Edvard ja 9-vuotias Gustaf jäivät äitinsä kuoltua orvoiksi ja turvattomiksi. Heillä ei ollut isää, äidin vanhemmat olivat kuolleet eivätkä kummitkaan pystyneet huolehtimaan kummilapsistaan ‒ Edvardin kummit asuivat Ruskossa, ja Gustaf oli saanut syntyessään kastetodistajakseen ainoastaan synnytyksessä avustaneen kätilöoppilaan, jolla oli viran puolesta lukuisia muitakin kummilapsia ympäri Turkua.

Edvardin kohtalo on karu, mutta sen yksityiskohtiin syventyminen tarjoaa jotain paljon merkittävämpää kuin pelkän tragedian. Edvardin elämä kertoo nimittäin tutkijalle niistä mekanismeista, jotka vaikuttivat köyhyyden kokemuksiin ja sen periytymiseen. Köyhäinavun järjestämistä on tutkittu paikkakunnittain, ja sen käytännöt tunnetaan melko hyvin. Tiedämme kuitenkin vielä varsin vähän niistä ihmisistä, jotka köyhäinapua saivat. Millaisia olivat heidän taustansa? Miksi he joutuivat turvautumaan jossain vaiheessa elämäänsä köyhäinapuun? Oliko köyhyydestä mahdollista ponnistaa pois? Edvardin lisäksi lukuisat muut tarkastusnaisten lapset päätyivät jossain vaiheessa elämäänsä köyhäintaloon, jona toimi vuosina 1833‒1846 nykyisellä Sirkkalan kasarmialueella sijaitseva keltainen ja komea kivitalo, jossa sijaitsivat vuoteen 2020 asti Turun yliopiston historia-aineet. Useat lapsista olivat Edvardin ja Gustafin tapaan orpoja ja osa vietti köyhäintalossa koko elämänsä. Onkin kiinnostavaa tutkia, miksi osa köyhäintalossa syntyneistä lapsista pääsi pois köyhyyden kierteestä ja osa ei.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy kivinen, kolmikerroksinen rakennus, joka on köyhäintalo. Etualalla on hiekkainen Kurjenkaivonkenttä, jossa kaksi lasta leikkii hiekkalaatikolla. Vasemmassa laidassa tiellä kulkee hevosrattaat ja yksi kävelijä.
Vuonna 1934 Turun Sanomien ottamassa kuvassa näkyy Kurjenkaivonkenttä ja aikanaan köyhäintalona toiminut keltainen kivitalo. Reprokuva: Eija Karnisto, Turun museokeskus.

Näihin kysymyksiin vastaa väitöstutkimukseni, joka on osa hanketta ”Lasten ja nuorten kokemukset köyhyydestä kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään.” Tutkimukseni jatkaa Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhosen tutkimusta turkulaisista seksityöntekijöistä, sillä tutkin näiden naisten aviottomia lapsia. Millaisista taustoista lapset tulivat? Millaisia olivat heidän elämänpolkunsa? Entä miksi köyhyys periytyi tai oli periytymättä ylisukupolvisesti? Vuoden ajan käynnissä ollut tutkimukseni on tähän mennessä osoittanut, että lapsilla oli varsin vaihtelevia elämänpolkuja. Osan kohtalot olivat karuja, kuten Edvardilla, mutta osa saattoi jopa kouluttautua ja löytää tiensä pois köyhyydestä. Apuna tutkimuksessani käytän kokemuksen käsitettä. Mikrohistoriallinen johtolankamenetelmä yhdistettynä kokemuksen käsitteeseen johdattaa köyhyyden juurisyiden äärelle ja toisaalta valaisee lasten elämiä enemmän kuin pelkät köyhäinhoidosta kertovat numerot.

Miten Edvard ja Gustaf pärjäsivät elämässään myöhemmin? Isoveli Edvardin rikokset olivat niin raskaita, että köyhäintalon jälkeen hänet lähetettiin monen muun tapaan pakkotyöhön Viaporin linnoitukseen. Edvardin jäljet päättyvät toistaiseksi vuoteen 1851, jolloin hänen on merkitty saaneen virkatodistuksen vuonna 1851 Kronborgin linnaan ‒ samaan paikkaan, joka tunnetaan Shakespearin Hamletin tapahtumapaikkana. Kronborgin linna sijaitsee Tanskassa Juutinrauman kapeimmassa kohdassa, ja sinne lähetettiin rikollisia pakkotyöhön vielä 1800-luvun puolivälissä. Pikkuveli Gustaf ilmeisesti säästyi köyhäintaloon joutumiselta vielä tuntemattomista syistä ja muutti Maariaan rengiksi vuonna 1849. Hän onnistui oppimisvaikeuksien ja muutamien sakkotuomioiden jälkeen pääsemään ripille ja hän meni vuonna 1866 naimisiin Johanna Gustava Svahlbergin kanssa, jolla oli jo entuudestaan avioton poika. Heille ei syntynyt yhteisiä lapsia, mutta perhe kasvoi Svahlbergin pojan lisäksi ottotytär Maja Alexandralla, joka sai sukunimekseen Rosenberg. Saattaa olla, että kovia kokenut Gustaf halusi tarjota turvattomassa asemassa olevalle lapselle paremman elämän kuin hän oli itse saanut.

 

Noora Viljamaa
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija

Teksti on julkaistu alun perin Lastuja Suomen historiasta -blogissa 10.2.2022.

 

Lähteet

Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjat

Turun yhteisen seurakunnan rippikirjat

Nikula, Oscar: Turun kaupungin historia 1809‒1856. Turun kaupunki, Turku 1972.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. SKS, Helsinki 2018.