Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -tutkimusaineistonkeruu

Turun yliopiston mediatiedote 05.10.2022

***

Miten köyhyys vaikuttaa ja ilmenee nuorten elämässä? Turun yliopiston tutkijat etsivät vastausta kysymällä asiaa suoraan nuorilta. 15–21-vuotiaille suunnattu keruu on avoinna 9.12. saakka.

Aineistonkeruu on osa Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä -tutkimushanketta.

– Suomessa on aiemminkin järjestetty köyhyyskokemuksia kartoittavia kirjoituskilpailuja, mutta nyt haemme nimenomaan nuorten kokemuksia köyhyydestä, Turun yliopiston sosiaalityön erikoistutkija Anna-Maria Isola sanoo.

Millaisia kokemuksia odotetaan, sitä tutkijat eivät lähde edes arvuuttelemaan. He painottavat, että nyt haetaan nimenomaan nuorten omia vastauksia siihen, miten he köyhyyden kokevat.

– Toivomme, että kirjoittajat kertovat vapaamuotoisesti ja omin sanoin siitä, miten he kokevat köyhyyden ja millaisia keinoja he käyttävät arjessa pärjäämiseen. Tärkeää on, että kirjoittajat kertovat omista kokemuksistaan ja kertovat, mihin ikään kokemukset suunnilleen sijoittuvat, Isola sanoo.

Aineistonkeruu on erityisen ajankohtainen nyt, sillä Suomessa elää noin 120 000 alaikäistä pienituloisessa perheessä. Viime aikojen hintojen nousu on tiputtanut köyhyyteen noin 16 000 uutta lapsiperhettä. Inflaatio on koetellut myös pienituloisia opiskelijoita ja työuransa alussa olevia nuoria. Tilastot eivät kuitenkaan kerro, miten nuoret kokevat köyhyyden.

– Jokainen kirjoitus on arvokas. Sen ei tarvitse olla pitkä, tai sen ei tarvitse olla moitteettomalla suomen kielellä kirjoitettu, tärkeintä on tuoda omat kokemukset omin sanoin esille. Me kannustamme myös suomea toisena kielenä puhuvia lähettämään kirjoituksia, Turun yliopiston sosiaalityön professori Johanna Kallio sanoo.

Kirjoituksen voi jättää anonyymisti

Kirjoitukset kerätään Tietoarkiston Penna-palvelun kautta.

– Penna-järjestelmässä voi kirjoituksen jättää ilman henkilötietoja, nimimerkillä. Jos kirjoittaja haluaa osallistua arvontaan ja kilpailuun, hän jättää sähköpostiosoitteensa, jota ei enää tutkimusvaiheessa yhdistetä kirjoitettuun tekstiin, Isola kertoo.

Kirjoituksia voi jättää 5.10. alkaen 9.12. saakka. Kirjoituksen jättäneille, tai mikäli kirjoituksia saapuu runsaasti kirjoittajien joukosta arvotuille, on luvassa kiitoslahjana 100 tuntia luku- ja kuunteluaikaa Bookbeatille kuukaudeksi.  Lisäksi palkintoraati, johon kuuluvat kolumnisti-kirjailija Maryan Abdulkarim, ex-jalkapalloilija ja sosiaalitieteiden opiskelija Timo Furuholm, tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja Sami Kieksi, TikTok-Sossut Maija Haapala ja Camilla Jokela sekä Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkö Onni Westlund, valitsee viisi 50 euron arvoisen tuotelahjan saavaa kirjoitusta. Palkinnon saajien henkilöllisyyttä ei kerrota julkisesti.

Kirjoituskilpailua tukevat Pelastakaa lapset ry, Lastensuojelun keskusliitto, ITLA, SOS-lapsikylä, Ensi- ja turvakotien liitto ja EAPN-Fin.

Kirjoituksia käytetään tutkimustyössä

Kirjoituskilpailun järjestää Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -osahanke, joka on osa suurempaa Koneen Säätiön vuosina 2021−2024 rahoittamaa monitieteistä, historian ja sosiaalityön tutkimusta yhdistävä hanketta. Hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa yhteiskunnallisten kriisien seurauksista köyhien ja huono-osaisten lasten ja nuorten elämään pitkällä aikaperspektiivillä.

Tutkijat käyttävät kirjoituksia aineistona tutkiessaan nuorten köyhyyttä.  Aineiston tuottama ymmärrys on arvokasta myös paikallisille ja valtakunnallisille päättäjille, nuorten kanssa työskenteleville ja sosiaalityölle.

–  Köyhyydestä nuorten kertomana ei ole tutkimustietoa, aiempi tutkimustieto on aikuisten kautta tulkittua tietoa. Meidän tavoitteemme on vahvistaa nuorten ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tulokset voivat olla meillekin yllätyksellisiä, Kallio sanoo.

Tutkijat arvioivatkin, että kirjoituskilpailu saattaa nostaa esille tekijöitä, jotka auttavat selviytymään köyhyydessä, katkaisemaan köyhyyspolun tai jotka altistavat huono-osaisuudelle.

—————————————————————————–

Voit osallistua tutkimusaineistonkeruuseen tämän linkin kautta: Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – Penna (tuni.fi).