Synnytysten ja huono-osaisuuden arkea helmikuussa 1844

Lastuja Suomen historiasta -blogi 21.2.2023

Viimeisillään raskaana oleva 29-vuotias kahden lapsen äiti Elisabeth Skönberg hakeutui helmikuussa 1844 Turun kuumesairaalan synnytysosastolle, joka sijaitsi kaupungin etelälaidalla Luostarinmäen vieressä. Paikka oli Skönbergille entuudestaan tuttu, sillä siellä oli syntynyt hänen toinen lapsensa Carl huhtikuussa 1842. Skönbergillä oli myös kahdeksanvuotias tytär Amalia. Amalian ja Carlin pikkusisko kastettiin parin päivän päästä syntymästä Carolina Constantiniksi, ja hän sai kummeikseen kaksi synnytyksessä avustanutta kätilöä: merimiehenleski Maria Holmbergin ja kaupunginkätilö Eva Fabritiuksen.

Nykyihmisen mielikuvat ja kokemukset sairaalasynnytyksistä yhdistyvät korkeatasoiseen lääketieteelliseen hoitoon ja turvalliseen ympäristöön, jossa lapsen on hyvä tulla maailmaan. Matka turkulaisen kuumelasaretin synnytysosastolta nykyaikaiseen hyvinvointivaltioon on kuitenkin ollut pitkä. 1700-luvulla kätilökoulutuksella pyrittiin Ruotsin valtakunnassa vastaamaan ajan suureen haasteeseen eli lapsikuolleisuuden vähentämiseen ja kasvattamaan siten valtakunnan taloudellista ja sotilaallista mahtia. Synnytystavat muuttuivat kuitenkin hitaasti. Vielä 1900-luvun alun Suomessa vain reilu viidennes äideistä synnytti kätilön avustuksella, ja sitäkin harvempi ‒ vain pari prosenttia ‒ synnytti kodin sijaan sairaalassa. Sairaalasynnytykset yleistyivät vasta toisen maailmansodan aikaan.

Näiden lukujen ja prosessien taakse jää useita perheitä ja Elisabeth Skönbergin tapaisia yksinäisiä naisia, joiden synnytyskokemukset poikkesivat oman aikansa normista eli läheisten ympäröimänä tapahtuvasta kotisynnytyksestä. Aivan kuten Ville Kivimäki on suomalaisäitien ja -kätilöiden välisten kohtaamisten merkityksiä pohtiessaan todennut, katseen siirtäminen rakenteista kokijoihin rikastaa käsitystä suomalaisen hyvinvointivaltion kehityksestä ja antaa vastauksia siihen, millaisia olivat arjen synnytyskokemukset. Elisabeth Skönbergin ja muiden sairaalassa synnyttäneiden yksinäisten äitien kokemusten tarkastelu kertookin synnytysavun merkityksestä äideille itselleen, ei pelkästään Turkuun vuonna 1816 perustetun kätilöoppilaitoksen laajemmasta yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Sairaalasynnytys oli Skönbergille toinen, mutta hänellä oli kokemusta myös kotisynnytyksestä. Skönberg oli varttunut vanhempiensa ja veljensä kanssa Paimiossa ja muuttanut myöhemmin Turkuun, mutta hänen esikoisensa Amalia oli syntynyt Paimiossa huhtikuussa 1836 läheisten ympäröimänä. Amalian syntymän ja Turkuun paluun jälkeen nuoren yksinhuoltajaäidin harteille alkoi syystä tai toisesta kasautua monenlaista huono-osaisuutta. Skönberg oli parikymppinen vailla turvaverkkoja oleva pienen lapsen äiti, joka joutui etsimään toimeentuloa seksityöstä, joutui sukupuolitautisairaalaan ja sai loppuvuodesta 1838 keskenmenon. Hänen lukutaitonsa ei ollut kummoinen, ja pappi huomautti pariin otteeseen rippikirjassa, ettei hän ollut käynyt säännöllisesti ehtoollisellakaan. Skönberg oli myös köyhä, eikä hänellä todennäköisesti ollut varaa maksaa itse kahden sairaalasynnytyksensä kuluja, joista köyhäinhoidon täytyi huolehtia.

Synnytyssairaalassa synnyttäjillä oli apunaan koulutettuja kätilöitä ja kätilöoppilaita sekä ajanmukaisia välineitä synnytyssohvasta stetoskooppiin, mutta tämäkään ei kyennyt täysin estämään imeväiskuolleisuutta. Carolina Skönberg kuoli synnytysavusta huolimatta vain kymmenen päivän ikäisenä tuntemattomasta syystä. Elisabeth Skönberg ei kyennyt kustantamaan tyttärensä hautajaisia, joten vaatimattomat maahanpanijaiset maksettiin köyhäinhoitokassan varoista. Synnytyksessä oli mahdollisesti tullut komplikaatioita, sillä terveyspäiväkirjaan kirjattiin Skönbergin kohdalle maaliskuussa 1844, että hän oli sairaana lapsivuoteessa. Seuraavassa kuussa Skönberg kuoli keuhkotautiin, ja myös hänen hautajaisensa maksoi köyhäinkassa. Skönbergin lapset Amalia ja Carl jäivät orvoiksi, eikä heille ollut muuta paikkaa kuin köyhäintalo.

Synnytyssairaalan ja köyhäinhoidon kaltaisten yhteiskunnallisten rakenteiden taustalle kätkeytyy monenlaisia elettyjä kokemusmaailmoja. Skönbergin perheen tapauksessa nämä näkyvät erityisesti hiljalleen kasautuneina köyhyyden ja huono-osaisuuden kokemuksina: yksinäisyytenä, auttavan lukutaidon ja epäsäännöllisen seurakuntaelämän tapaisena syrjään jäämisenä, seksityöstä johtuvan viranomaiskatseen kohteeksi joutumisena, rahallisena ja materiaalisena puutteena, sairautena, läheisten menettämisestä johtuvana suruna ja orpoudesta johtuvana turvattomuutena. Aikakauden viranomaiset tuskin pohtivat synnytyssairaalan tai köyhäinhoidon merkityksiä niiden piirissä olleiden henkilökohtaisten kokemusten kannalta, vaan uudet rakenteet vastasivat nimenomaan lapsikuolleisuuden tai kerjäläisyyden kaltaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Nämä kokemukset ovat kuitenkin arjen historian ymmärrystä rikastuttava vastinpari viranomaisten toimintaa ja yhteiskunnallisia rakenteita tarkastelevalle historiantutkimukselle, ja Skönbergin perheen tapaisten kokemusten voi osaltaan ajatella vähitellen institutionalisoituneen osaksi nykyistä 1900-luvulta alkaen kehittynyttä hyvinvointivaltiota.

Noora Viljamaa

Kirjoittaja on Suomen historian väitöskirjatutkija, joka tekee väitöskirjaa Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään

Lähteet:

Turun suomalaisen seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelot, Kansallisarkisto.

Terveyspäiväkirja, Turun poliisilaitoksen vanha yhteisarkisto, Kansallisarkisto.

Kirjallisuutta

Harjula, Minna: Perhelisä yhteiskuntakokemuksen raamittajan. Sosiaaliturva uuden ja vanhan rajapinnalla 1940-luvun Suomessa. Historiallinen Aikakauskirja 3/2021, 302‒316.

Kivimäki, Ville: Reittejä kokemushistoriaa. Teoksessa Eletty historia. Kokemus näkökulmana menneisyyteen. Toim. Johanna Annola, Ville Kivimäki & Antti Malinen. Vastapaino, Tampere 2019, 9‒38.

Syväniemi, Maria & Viljamaa, Noora: Luostarinmäen lapsiperheet 1800-luvun alkupuolella. Teoksessa Turun köyhät kasvot. Huono-osaiset perheet ja lapset 1800-luvulla ja 2000-luvulla. Toim. Kirsi Vainio-Korhonen & Johanna Kallio. Turun Historiallinen Yhdistys, Turku 2022, 63‒79.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. SKS, Helsinki 2018.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. WSOY, Helsinki 2013.