MALAMA-hanke esillä Rauman Meriverkostopäivässä ja messuilla 9.11.

Nuoria opiskelijoita kävelee ja on tutustumassa merimessujen esittelyständeihin.
Rauman Meriverkostopäivät pidettiin Rauman merikoululla ja vierailijoina oli myös paljon nuoria (kuva: Kirsi Laitio).

 

Turun yliopistossa teeman Meri ja merenkulku alla on mitä erilaisempaa monitieteistä tutkimus- ja hanketoimintaa. Rauman Meriverkostopäivässä ja messuilla oli esillä Turun kauppakorkeakoulun ja sen Porin yksikön sekä teknillisen tiedekunnan hankkeita. Toiminnasta olivat kertomassa Kirsi Laitio ja Anne Erkkilä-Välimäki (pääkuva: Jari Talja).

MALAMA-hanke on hyvä esimerkki yliopiston sisäisestä poikkitieteellisestä yhteistyöstä; sitä toteuttamassa ovat kauppakorkeakoulun Porin yksikkö ja teknillisen tiedekunnan konetekniikan laitos.