Valmistuneiden työllistyminen
Työelämäpalvelut on seurannut Turun yliopistosta valmistuneiden sijoittumista työmarkkinoille vuodesta 1994 lähtien. Tietojen keruu on osa yliopiston laatujärjestelmää ja kerättyä palautetta hyödynnetään opintojen kehittämisessä sekä opiskelijoiden ohjauksessa.
Työllistymistietoa kerätään maistereilta viisi vuotta valmistumisen jälkeen ja tohtoreilta kolme vuotta tohtoroitumisen jälkeen. Maisterien sijoittumis- ja uraseurantakyselyt lähetetään kaikille ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille, lääkäreille ja hammaslääkäreille sekä varhaiskasvatuksen opettajille. Aiemmin maistereilta kerättiin työllistymistietoa kahtena eri ajankohtana valmistumisen jälkeen. Valmistumisvuotta seuraavan vuoden syksyllä lähetetyn sijoittumisseurantakyselyn viimeisin tiedonkeruu tehtiin vuonna 2018. Kyselyn mahdollista jatkoa tarkastellaan osana koko palautejärjestelmän kehitystyötä.
Lisätietoa edellä mainituista alumneille lähtevistä työllisyyskyselyistä löytyy intrasta.
Uraseurantakyselyn tuloksia
Tästä kuvasta pääset tutustumaan vuosina 2017-2020 maistereilta kerättyjen uraseurantakyselyjen työllistymistietoihin. Muita uraseurantakyselyillä kerättyjä tietoa löytyy intrasta.
Lisätietoa uraseurantakyselyistä
Työelämäasiantuntija Oscar Nyman
rekry(at)utu.fi
p. 050 569 4685