Marita Neitola

Aloitin viime torstaina 12.3. Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen. Siihen liittyen luin Kati-Pupita Mattilan (2011) teosta Lapsen vahvistava kohtaaminen. Ensimmäisiltä sivuilta lähtien teos vei mennessään. Löysin jotakin sellaista, jota en itse ehkä ole osannut sanoina esittää. Kohtaaminen on kaiken vuorovaikutuksen keskeinen tekijä, ja juuri siinä voi piillä se, miksi vuorovaikutuksesta tulee välillä hankalaa, hiertävää – kuin kivi kengässä. Hiertävä vuorovaikutus rasittaa tunne-elämää ja sosiaalista kanssakäymistä. Emme ymmärrä toisiamme. Kohtaamisen voima on valtava: sillä voi rakentaa ja sillä voi rikkoa (Mattila, 2011).

Kohtaaminen voidaan määritellä monikerroksiseksi kasvokkain asettumiseksi toisen ihmisen kanssa (Mattila 2011). Kohtaaminen ei ole sama eikä samanlainen kaikkien ihmisten kesken, sillä ihmiset ovat erilaisia ja keskinäinen vaikutus on erilainen jokaisella ja joka kohtaamisessa. Kohtaamisessa olennaista on hyväksyvä ja arvostava katse, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen sekä näkeminen ja kuuleminen. Olemme kohtaamisessa aina kaikkinemme: oma historiamme kulkee mukana. Olemme kaikki aikanamme lapsia ja ajallaan myös aikuisia. Kohtaaminen edellyttää Mattilan (2011) mukaan syvätaitoja: kykyä lempeyteen, tarkkakatseisuuteen, totuudellisuuteen ja armahtavaisuuteen. Arvostava kohtaaminen on opittavissa. Oppimisen ensimmäinen askel on oivallus, ja se edellyttää pohtimista, tarkkaavaisuutta ja oppimista sekä syvää ymmärrystä (viisaus, inhimillisyys, nöyryys). Oivallus auttaa löytämään uuden asenteen ja näköalan kohtaamiseen etenkin siinä, että se tuo valmiuksia omien toimintatapojen ja asenteiden tarkasteluun, ja rohkeutta niiden muuttamiseen (reflektio). Ymmärrys on tietoisuutta jokaisen ihmisen ainutkertaisesta ja arvokkaasta elämästä.

Mitä on lapsen kohtaaminen? Se edellyttää aikuiselta suurempaa vastuuta, joustavuutta, tarkkanäköisyyttä, huolehtivuutta, lempeyttä. Varhaiskasvatuksen ammattilainen on tehtävänsä myötä lupautunut olemaan lapsen kasvun palveluksessa. Tämän lupauksen täyttäminen alkaa siitä, että ottaa vastuun lapsen vahvistavasta kohtaamisesta. Lapsella on oikeus tulla kohdatuksi kauniisti ja hänen tulee saada kokea olevansa turvassa. Aikuisen vastuullinen tehtävä on huolehtia siitä, ettei lapsi menetä turvallisuuttaan, persoonansa kunnioittamista ja arvostavaa katsetta, vaikka hänen käyttäytymisensä tai muu toimintansa ei olisikaan odotusten mukaista tai sitä, mitä aikuiset toivoisivat. Turvattomuutta ja epäarvostusta sisältävä kohtaaminen vaikeuttaa lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista – hyvää elämää. ”Vahvistava kohtaaminen rohkaisee lasta elämään omaa tarinaansa”, toteaa Mattila.

Luotettavat ja turvalliset aikuiset auttavat niitäkin lapsia, joilla on puutetta riittävästä hoivasta ja huolenpidosta, tulemaan nähdyksi ja olemaan turvassa. Vetäytyvästi käyttäytyvän tai vihamielisesti suhtautuvan lapsen toiminnan taustalla on aina jokin tarve, joka odottaa tyydyttymistä eli lähellä olevien aikuisten ymmärtävää kohtaamista ja apua. Tunteiden säätelemisen kyky kaipaa yhteyden löytymistä omien tarpeiden ja tunteiden välillä; yhteyttä toiseen ihmiseen. LAPSI EI IKINÄ HAE HUOMIOTA, HÄN HAKEE AINA YHTEYTTÄ! Tavalla tai toisella. Hän hakee sitä niin pitkään, että saa sen: tavalla tai toisella. Jos hänen yhteyden hakuunsa ei vastata, yhteyttä ei synnyt eikä näin ollen turvaakaan. Keskeisin tehtävä varhaiskasvatuksen ryhmissä on vaalia turvaa ja luoda sitä! Aikuiset ovat lasta varten: auttamassa kasvamaan ja oppimaan, eivät muokkaamassa lapsen ainutlaatuista persoonallisuutta.

Lapsen vahvista kohtaaminen edellyttää lapsen arvostamisen lisäksi omaa ammatillista itsearvostusta (so. osa emotionaalista kompetenssia). Itseluottamus rakentuu osaamisesta (mm. tietoisuutta siitä, mitä on tekemässä ja miksi).  Kukaan ihminen ei ole virheetön – joudumme sietämään omaa rajallisuuttamme, onneksi meillä on aina mahdollisuus yrittää uudelleen ja oppia virheistä. Lapsen tehtävä ei ole kannatella ammattilaisten itseluottamusta eikä osoittaa hänen osaamistaan.  Kasvatuksen ja opetuksen ammattilaisena kohtaamiset ovat moninaisia ja edellyttävät erilaisia toimia: toisinaan pitkäjänteistä, vahvistavaa ohjaamista ja opetusta, toisinaan tarvitaan lämmintä ja lujaa rajojen asettamista ja niiden noudattamista. Nämä moninaiset tilanteet edellyttävät riittäviä voimavaroja, koska ne kuormittavat tunteita ja toivon luomisen kykyjä. Ammattilaisten onkin hyvä lähteä tarkastelemaan omaa toimintaansa pohtimalla sitä, mitä lapsi (lapset) tarvitsee.

Lapsi etsii katseesta viestiä siitä, onko hän hyväksytty ja pidetty. Katse rakentaa lapsen omanarvontuntoa – sitä enemmän, mitä tärkeämpi ihminen on kyseessä. On siis syytä tarkastella, miten juuri minä lasta katson kutakin lasta yhteisössäni. Viestinkö katseellani, että lapsi ei ole kelvollinen eikä hyvä eikä käsitykseni hänestä tule muuttumaan? Tämä katse ei anna lapselle mahdollisuutta tulla nähdyksi kokonaisena ja omana itsenä. Arvostava katse kutsuu lasta kertomaan meille siitä, millainen hän on: mitä hän toivoo, millaiset ovat hänen luonteenpiirteensä ja huolensa.  Katseella viestin haluani auttaa, olla tukena ja turvana, ja ennen kaikkea: kestän ne tunteesi, jotka haluan tuoda esiin.  Katse kertoo ihailusta, erityisyydestä, tulevaisuuden uskosta ja luottamuksesta. Se vahvistaa!  Juuri sillä hetkellä lapsi on aivan riittävän hyvä! Joka kerta katse kertoo jotakin myös itsestä, ja vaikuttaa siihenkin, miten onnistuu kohtaamaan muita ihmisiä.

” Silloinkin, kun kasvuvaiheessa on kupruja, on muistettavat nähdä mahdollisuus niiden ohitse ja taakse. Kasvussa on aina toivo, eikä toivotonta tapausta ole. Jos siltä näyttää, kyse on pikemminkin aikuisten rajallisuudesta toivoa ja toimia kuin lapsen elämän toivottomuudesta.” (Mattila 2011.)

Yksi kysymys ammattilaisille on: Rohkenenko katsoa omaa elämäntarinaa: miten olen tullut itse kohdatuksi ja katsotuksi. Kun on rohjennut kohdata mahdolliset ’kuprut’ ja käynyt ne läpi, ne eivät ohjaa enää omaa toimintaa ja kykenee ammattilaisena antamaan lapsille (ja vanhemmille) vahvistavampaa kohtaamista kuin on itse saanut. Lapsi (ja aikuinen) on aina osa sukupolvien ketjua.

Linkkejä: https://tunnejataida.fi/tunnetaidot/

prof. Lauri Nummenmaan esityksiä ja luentoja:

https://www.youtube.com/watch?v=B_1sfeznk7k  

(”Tunteet mielessä, aivoissa ja kehossa”)

https://www.youtube.com/watch?v=D_XoiF1f8ik

(Aivoaakkoset, Lauri Nummenmaa: Toi punastui:Tunteet ja niiden säätely)