TUNTEET TUTUIKSI TAAPEROILLE

TUNTEET TUTUIKSI TAAPEROILLE

Marita Neitola

Ne ovat olleet meissä jo ennen syntymäämme – tunteet. Tunteet ovat evoluutiossa vanhempi kuin järki. Tunteet ovat pitäneet ihmislajia hengissä evoluutiossa: ne ovat tarpeellisia sopeutumisessamme erilaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin. Tarvitsemme aggressiota, jotta voimme puolustautua, inhoa, jotta voimme välttää vaarallisia aineita, mielihyvää, jotta voimme kokeilla uusia asioita, surua, jotta voimme selviytyä vastoinkäymisistä (Nummenmaa 2019).

Lapset syntyvät maailmaan tietyillä tehdasasetuksilla: he ovat valmiita vuorovaikutukseen, heillä on valmiudet hyvinvointiin ja odotukset siitä, että heistä pidetään huolta, heidän tarpeitaan täytetään ja heille koituu näistä mielihyvää. On yllättävää, miten varhain pieni vauva kykenee tunnistamaan hoivaajiensa sanattomasta viestinnästä hänen perustunteitaan. Pienen lapsen, vastasyntyneen ja taaperon, suotuisan sosiaalisemotionaalisen (ja myös muiden kehityksen osa-alueiden) kehityksen ja oppimisen kannalta hellyys, kunnioitus ja rakastava kohtelu ovat olennaisia. Varhaiset kokemukset vuorovaikutuksen laadusta ja tarpeisiin vastaamisesta muuttavat tehdasasetuksia jättäen aivoihin muistijälkiä, jotka aktivoituvat myöhemmin kognitiivisten taitojen kehittymisen myötä. Sosiaalisemotionaalinen kompetenssi liittyy vahvasti siihen, miten lapsi oppii akateemisia taitoja ja miten sopeutuu yhteisöjen jäseneksi ja pärjää myöhemmin elämässä (esim. Kostelnik ym. 2015).

Jokainen meistä on jo geeniperimässä varustettu tietyllä temperamentilla. Reagoimme eri tavoin eri asioihin, tutustumme ympäristöömme tarkkaavaisemmin ja varovaisemmin tai täysin avoimen luottavaisesti. Varhaiskasvatuksen ammattilaisten on tarpeen tuntea ryhmänsä lasten temperamenttipiirteitä, jotta he voivat oikealla tavalla tukea lasten suuntautumista esimerkiksi uusiin tilanteisiin, sosiaalisiin suhteisiin jne. Ujompaa lasta ei pidä patistaa osallistumaan uudessa tilanteessa – hän tarvitsee aikaa tutustumiseen ja oppii kyllä katselemallakin. Puhumattakaan siitä, miten kokemukset hellyydestä, arvostuksesta ja välittämisestä rakentuvat, kun lapsia saa olla sylissä tai kun hän kuulee, miten ihana, merkityksellinen ja taitava hän onkaan.

Taiteiden – musiikin, tanssin, draaman ja tarinoiden – avulla ihan pikkuiset lapsetkin pääsevät kokemaan erilaisia tunteita ja voivat tempautua mukaan näihin tunteisiin. He pääsevät näin myös kokemaan muiden tunteita – esimerkiksi säveltäjän, joka musiikin on tehnyt.  Varhaiskasvatuksen erilaisilla pedagogisilla toiminnoilla ja opetusjärjestelyillä on erilainen vaikutus lapsiin. Ohjatuilla yhteisillä tekemillä on havaittu merkitystä mm. prososiaalisten (empatia) taitojen oppimiseen. Yhteinen tahdistuminen vaikkapa soittamalla ja laulamalla yhdessä tai musiikkiliikunnan avulla edistää merkittävästi esimerkiksi leikkiin mukaanottamista tai auttamista (Huotilainen 2019). Keskeistä on juuri tuo yhteiseen toimintaan osallistuminen: passiivinen kirjanlukuhetki ei tutkimusten mukaan johda samanlaisiin seuraamuksiin, mikä merkitsee sitä, että kirjan lukemisen tai tarinan kertomisen tulee olla aktiivista ja toiminnallista. Hankkeessamme Deep Talk-kertomukset pienillekin antavat kokemuksen yhteisyydestä, osallisuudesta, tunteiden jakamisesta, joista jää jälki mieleen.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisilta vaaditaan etenkin alle kolmivuotiaiden lasten ryhmissä erityistä herkkyyttä havaita taaperon kiinnostuksen kohteita ja tarpeita (lapsen kysymykset, katseen suunta, ilmeet, eleet jne.), tietämystä siitä, miten pienen lapsen aivot kehittyvät missäkin vaiheessa ja miten tämä kehitys vaikuttaa lapsen oppimiseen sekä tuntemusta lasten vertaiskulttuurista ja sen muotoutumisesta lapsiryhmässä (ks. esim. Köngäs 2019).  Tutkimuksissa kehityksen ja oppimisen kannalta tärkeää on jaettu yhteinen kiinnostus, mikä tarkoittaa, että pieni lapsi ja hoivaaja suuntaavat kumpikin huomionsa samaan asiaan; lapsen kiinnostuksen kohteeseen. Taaperoiden ryhmässä on merkityksellistä sanoittaa lasten (ja omiakin) tunteita siten, että tunnesanat yhdistyisivät sisäiseen kokemukseen. Oppimisen kannalta tärkeä peilisolujärjestelmä mallintaa pienelle lapselle koko ajan muiden ihmisten tekemisiä sekä liikkeen että sen tarkoituksen tasoilla (ks. Huotilainen 2019). Olemme opettajina ja hoitajina sekä ryhmän muina lapsina koko ajan tunne- ja sosiaalisten taitojen oppimisen malleja sille pienelle yksivuotiaallekin, joka mallinsa toimintaa jäljitellen ja sitkeästi harjoitellen yrittää opiskella näitä taitoja.

Välillä kannattaa pohtia, miten vahva suhde yksittäisen lapsen ja itsesi välillä on. Seuraavat kysymykset auttavat tunnistamaan suhteen vahvuutta (Kostelnik ym. 2015). Vastausten avulla voit muuttaa omaa toimintaasi siten, että suhde lapseen vahvistuu.

• hakeudutteko katsekontaktiin?
• ilostutteko toistenne näkemisestä?
• soinnutatteko toimintaa toistenne mukaan?
• onko lapsi sinun läheisyydessäsi rentoutunut?
• tyynnyttääkö läsnäolosi lasta?
• onko lapsen vaivatonta ja mukavaa leikkiä läsnä ollessasi?
• miten lapsi toimii, kun lähestyt häntä?

Annukka Pursi (2019) kirjoittaa aikuisen merkityksestä yhteisöllisessä leikissä: ” Kun lapsia ohjataan ja opetetaan taaperovuosista lähtien leikkimään myös monen osallistujan ryhmissä, ja he saavat harjoitella leikkiin liittymistä ja leikkiin osallistumista aikuisen tuella, voi sillä olla suuri vaikutus lasten vertaissuhteisiin ja leikkiin myös tulevaisuudessa aina kouluikään asti.”   Ammattilaisten keskeinen tehtävä taaperoitten ryhmässä on sanoittaa tunteita ym. tapahtumia ja tarjota läsnäoloaan leikeissä. Pursi toteaa, että leikki voi toimia empatia- ja tunnekasvatuksen alustana. Hänen tutkimuksensa mukaan yhteisöllisen leikin välityksellä aikuiset ja lapset voivat jakaa, sanallistaa ja käsitellä merkityksellisiä elämän tapahtumiaan sekä tutkia emotionaalisesti kuormittavia ja innostavia kokemuksia yhdessä eri näkökulmista.

Ryhmän aikuisten mahdollisuus päästä mukaan lasten omaan kulttuuriin ja jopa lasten kokemiin tunteisiin perustuu paljolti siihen, millainen luottamus lapsilla on aikuisiin ja siihen, että aikuiset tulkitsevat heitä oikein. Merkityksellistä lasten keskinäiselle toiminnalle ja lasten ryhmään kuulumisen tunteille on sekin, millaiset normit ryhmässä vallitsevat; miten tavoista ja säännöistä on sovittu, miten niitä noudatetaan, mikä on lasten rooli niissä jne. Toisin kuin esim. Köngäs (2019) pidän olennaisena ryhmän toiminnan periaatteena sitä, ettei ketään jätetä yksin. Tämä ei tarkoita, että kaikki pitää ottaa pakolla ja opettajan/hoitajan määräyksellä leikkeihin mukaan, vaan sitä, että lapset oppivat ottamaan muita huomioon ja toimimaan ” kaveria ei jätetä” – periaatteella.

Kehitys- ja kasvatuspsykologisissa teorioissa vertaissuhteiden merkityksestä lapsen kehityksessä ja oppimisessa on erilaisia näkemyksiä. Systeemiteoreettisten teorioiden mukaan jo varhaislapsuudesta alkaen lapsi kykenee luomaan monia sosiaalisia suhteita ja juurtumaan erilaisiin sosiaalisiin verkostoihin perheen myötä (Hay ym. 2018). Vertaisryhmä on siten merkityksellinen oppimisen konteksti myös taaperoille sosiaalisemotionaalisten taitojen harjoittelemiseen. Mielenkiintoisen näkökulman tähän liittyen tarjoaa Jouni Veijalainen (2020) kirjoituksessaan Tutkittua varhaiskasvatuksesta -sivustolla.  Veijalainen kirjoittaa siitä, miten toinen lapsi voi tukea toisen itsesäätelytaitojen kehittymistä. Lapsi kannattelee – toki tiedostamattaan – muiden lasten itsesäätelykykyä ja sosiaalisia taitoja kuten vuoron odottamista. Veijalainen kirjoittaa myös: ” Se, miten me aikuisina kohtaamme lapsen, minkälaisin verbaalein ja nonverbaalein viestein välitämme lapselle tiedon turvasta ja myötätunnosta, sekä miten kannattelemme lasta sanoittamalla hänen tunteitaan ja tarkoituksia edesauttavat lapsen itsesäätelyn kehitystä. Tällaiset kohtaamiset tulisivat olla itsestäänselvyyksiä varhaiskasvatuksen arjessa.”

Lähteet:

Hay, D.F., Caplan, M. & Nash, A.  2018. The beginnings of peer relations. Teoksessa W.M. Bukowski, B. Laursen & K. H. Rubin (toim.) Handbook of Peer Interactions, Relationships, and Groups. London: Guilford Press, 200 – 221.

Huotilainen, M.  2019. Näin aivot oppivat. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Kostelnik, M.J., Soderman, A. K., Phipps Whiren, A., Rupiper, M. & Murphy Gregory, K.  2015.  Guiding chidlren’s social development & learning. Theory and skills. United Kingdom: Cengage Learning.

Köngäs, M.  2019. Tunneäly varhaiskasvatuksessa. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Nummenmaa, L.  2019. Tunnekartasto. Helsinki:Tammi.

Pursi, A. 2019. Play in adult-child interaction: Institutional multi-party interaction and pedagogical practice in a toddler classroom. Learning, Culture and Social Interaction, 21, 136–150.

Veijalainen, J.  2020. Mitä on lapsen itsesäätely ja mitä sen kehittyminen edellyttää? https://tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com/2020/02/07/mita-on-lapsen-itsesaately-ja-mita-sen-kehittyminen-edellyttaa/