Satakuntabrändin yhteiskehittämisen supervuosi 2025
Satakuntabrändi-hankkeen vuosi on ollut antoisa ja täynnä tapahtumia. Lämmin kiitos kaikille ahkerasta osallistumisesta Satakuntabrändin työryhmiin ja kohtaamisiin. Olette tuoneet tärkeää näkökulmaa aluebrändin kehittämiseen. Satakuntabrändin kolmen teeman työpajat (1. Kulttuurinen elinvoima ja matkailu, 2. Investoinnit ja yritysten sijoittuminen, 3. Osaajat ja uudet asukkaat) keräsivät tänä vuonna yli 100 osallistujaa laajasti maakunnan eri sektoreilta 43:sta organisaatiosta. Saimme nähdä innostunutta ryhmätyöskentelyä ja ideointia niin kevään kuin joulukuun työpajoissamme. Olemme saaneet osallistujilta monipuolisia näkökulmia, sekä kuntalaisten aitoja ääniä ja tarpeita yhteiskehittämisen tueksi.
Kuntalaiskyselyymme vastasi yli 1600 satakuntalaista, joista useampi sata lähetti kyselyyn myös itse ottamiaan valokuvia Satakunnasta. Näistä kuvista kuratoitiin Satakuntalaisten silmin -valokuvanäyttely, johon voi tutustua myös ensi vuonna esim. kirjastoilla. Kyselyn vastauksista piirtyi selkeä kuva monipuolisesti elinvoimaisesta maakunnasta sekä jaetusta satakuntalaisuudesta. Kuntalaisilta on tullut toive lisätä yhteistyötä maakunnan hyväksi ja juuri siihenkin Satakuntabrändissä vastaamme esim. monipuolisten työryhmien, kyselyiden ja kohtaamisten kautta.
Satakuntabrändi on ollut esillä useissa sidosryhmätapahtumissa ja seminaareissa vuoden mittaan, muun muassa SuomiAreenalla, TiedeAreenalla, Satakunnan tapahtuma-alan tulevaisuus -seminaarissa Porissa sekä Satakuntalaisen osakunnan Satakunta-seminaarissa Helsingissä. Olemme kohdanneet ja tavoittaneet satoja kuntalaisia ja aktiivisia yhteistyötahoja. Satakunnan Kansa on julkaissut lehtijuttuja esimerkiksi Satakuntabrändin kyselyn tuloksista sekä lukioyhteistyöpilotista, nuorten tekemistä Satakunta-eepoksista. Myös YLE Pori on tehnyt ohjelmaa Satakuntabrändistä. Vuoden vaihteen jälkeen saamme Satakuntabrändin yhteiskäyttöiseen digitaaliseen työkalupakkiin laajan valokuvapankin lisäksi Satakunta-vesileiman sekä lyhytvideoita satakuntalaisesta elinvoimasta ja elämäntavasta. Tästä on hyvä jatkaa vuoden 2027 loppuun, onnistuneen vuoden jälkeen.
Näkemisiin yhteistyön merkeissä!
Lämpimin kiitoksin,
Satakuntabrändin tiimi

Kuvassa vasemmalta oikealle maakuntajohtaja Kristiina Salonen, Päivikki Kuoppakangas, Tuomas Pohjola, Paula Kaukiainen ja Teemu Haukioja. Kuvaaja: Elsa Penttilä/Satakunnan Biolaakso

Kuvat: Satakuntabrändi

