Energiasiirtymän vaiheet Suomen ja Irlannin suomailla

Vaikka suot kattavat vain 3 % planeettamme maapinta-alasta, varastoivat ne lähes kolmanneksen kaikesta maaperään sitoutuneesta hiilestä [1]. Näiden varastojen tuhoaminen kuivattamalla ja polttamalla ei siis pelkästään synnytä uusia kasvihuonekaasupäästöjä vaan myös vähentää hiilensidontaa – tehden suomaiden käytöstä yhden energiamurroksen kannalta kiperimmistä kestävyyskysymyksistä.

Tässä blogitekstissä pureudutaan käynnissä olevan energiasiirtymän eri vaiheisiin, tuoden esiin kahden, suomailtaan runsaslukuisimman eurooppalaisen valtion välillä esiintyviä samanlaisuuksia ja eroavaisuuksia. Pohtimalla erilaisten kehitysvaiheiden taloudellisia, ekologisia ja sosiokulttuurisia taustavaikuttimia tarkoituksena on tuoda esiin suomaiden ja niillä tapahtuvan energiantuotannon alati murroksessa oleva ja usein varsin ennakoimaton luonne. Lisäksi pyrkimyksenä on lieventää uusien teknologisten innovaatioiden herättämää epävarmuutta tarkastelemalla suomaiden energiasiirtymää pidempänä jatkumona.

Kotimaisen energiantuotannon juuret on kaivettu suomaihin

Suomelle ja Irlannille on yhteistä se, että ne molemmat ovat rakentuneet kirjaimellisesti suon päälle. Suomen maapinta-alasta noin kolmannes on turpeen peitossa [2], kun Irlannissa vastaava osuus on noin 21 % [3]. Suomaiden käyttöä koskevat päätökset vaikuttavat merkittävästi maiden hiilitaseeseen ja näin kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseen.

Suot eivät ole näille valtioille kuitenkaan pelkkä ekologinen ja ilmastopoliittinen luonnonvara, vaan suomaihin on merkittäviltä osin kaivettu myös kotimaisen energiatuotannon juuret ja kansakunnan omavaraisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen liitetyt arvot ja perinteet.

Toisen maailmansodan päätyttyä kansakunnan ”joutomaina” pidetyt suot päätettiin valjastaa voimallisemmin  hyötykäyttöön [4]. Sekä Suomessa että Irlannissa valtio panosti kotimaisen energiantuotannon rakentamiseen perustamalla kansalliset energiayhtiöt, vaikkakin vuosien 1945 ja 2021 välisenä aikana Valtion Polttoainetoimiston (vuoteen 1945 saakka Rautatiehallituksen Puutavaratoimisto) nimellä kulkenut yhtiö keskittyi alkuvuosikymmeninä erityisesti puutavaraan. Suomalainen Vapo (nyk. Neova) ja irlantilainen Bord na Móna (BNM) ovat ojittaneet ja raivanneet suomaita niin metsäteollisuuden kuin turvetuotannonkin tarpeisiin. Maaseuduille sijoittunut pitkäjänteinen työ loi alueille taloudellisesti tärkeitä elinkeinoja, mutta myös yhteisöllisyyttä ja vakautta.

Kun globaali energiakriisi vaikeutti öljyn saatavuutta ja nosti hintoja 1970-luvulla, tekivät molemmat maat tietoisen päätöksen tehostaa kotimaista turvetuotantoa. Suomessa valtio maksoi soiden ojittamisesta ja toi turvetuotantokalustoa aluksi erityisesti Neuvostoliitosta. Vuosina 1980–1990 turvetuotantoa tuettiin investoimalla pienempiin, kaupunkialueilla sijaitseviin voimalaitoksiin [5]. Euroopan talousyhteisöön liittyneessä Irlannissa puolestaan tuli voimaan turvelaki, joka tarjosi avustuksia yksityisille turpeen nostajille pienempien turvemaiden hyödyntämiseen (the Turf Development Act 1981).

Tuotantoketjun kansallinen hallinta turpeen keräyksestä polttoon paransi geopoliittista autonomiaansa rakentavien valtioiden energiaturvaa ja työllisti myös merkittävän määrän perinteisten alojen osaajia, kuten kuljettajia ja koneurakoitsijoita. Energiaturpeen käyttö oli Irlannissa korkeimmillaan 1990-luvulla, jolloin se kattoi 22 % energian kokonaistoimituksesta [6], kun taas Suomessa huippu saavutettiin hieman myöhemmin vuonna 2007, jolloin turve kattoi 7 % maan kokonaisenergiankulutuksesta [7]. Yhteenlaskettuna maat tuottivat vuonna 2005 peräti 67 % maailmalla hyödynnetystä energiaturpeesta [8].

Globaali suojelupolitiikka antoi vauhtia ympäristölainsäädännön toimeenpanoon 

Turvetuotannon kasvaessa ja metsäojitusten tehostuessa alkoivat niiden suomaita kuormittavat ympäristöongelmat piirtyä esiin. Maiseman- ja ympäristösuojelulainsäädännön puutteiden vuoksi maan kuivattaminen ja muokkaaminen johtivat merkittävään suoluonnon köyhtymiseen ja vesistöjen pilaantumiseen. Molemmissa maissa, luonnontilaisia soita on jäljellä enää murto-osa suomaiden kokonaispinta-alasta –Suomessa 28 % ja Irlannissa 31 % [9] – mikä vaikuttaa paitsi lajiston ja luontotyyppien monimuotoisuuteen myös suomaiden hiilensidontakykyyn. Suomessa merkittävin soiden luonnontilaisuutta vähentänyt tekijä on kuitenkin metsätalous, ja turpeenotto tulee vasta kolmantena pellonraivauksen jälkeen [10].

Irlannissa perustettiin kansallinen suomaiden suojelukomitea vuonna 1982. Suomessa suomaiden ympäristöhallintaan ja suojeluun on annettu kannustimia vielä kauemmin. Silti suojelulainsäädännön kehitys on ollut molemmissa maissa hidasta johtuen tuotantoyhtiöiden ja etujärjestöjen voimakkaasta vastustuksesta ja vaikuttajaviestinnästä [11, 12].

1990-luvulla ilmastopolitiikassa alettiin kuitenkin tunnistamaan turve yhtenä hiili-intensiivisimmistä energiamuodoista [5]. Tämä vaikutti paitsi Euroopan Unionin (EU) luontotyyppidirektiivin myös Suomessa kansallisen luonnonsuojelulain (1096/1996) ja myöhemmin ympäristönsuojelulain (527/2014) toimeenpanoon. Unionin uhatessa Irlantia sanktioilla direktiivin laiminlyömisestä otettiin maassa käyttöön turvetuotannon lopettamista tukeva korvausjärjestelmä (Cessation of Turf Cutting Compensation Scheme, CTCCS). Tämä tarjosi taloudellista kompensaatiota turvetuotannosta luopuville maanomistajille aina 15 vuoteen saakka tai siirron toisaalle, ei-suojellulle suoalueelle [13].

Vuodet 2012–2016 olivat energiaturpeen kannalta kriittistä aikaa. Suomi teki kansallisen sitoumuksen suomaiden kestävään käyttöön ja suojeluun, vaikka muutokset hallituksen kokoonpanossa johtivat suojelutoimien vapaaehtoistumiseen ja kannustinmekanismien alasajoon [11]. Irlannissa BNM reagoi nopeasti energiaturpeen kysynnän laskuun ja ilmoitti siirtyvänsä asteittain uusiutuvan energiantuotantoon. Kansallisen energiayhtiön äkillinen suunnanmuutos herätti kuitenkin epäilyjä ja vähättelyä sekä luonnonsuojelijoiden että siirtymää protestoivien turvetuottajien keskuudessa [14].

Reilun siirtymän inhimillinen hinta osoittautui kovemmaksi kuin luvattiin

On tapahtunut asteittainen vision ja toimintatapojen muutos perinteisestä, kansallisista tarpeista lähtevästä turvetuotannosta kohti uusia, ilmastoviisaita ja kansainvälisiä energiamarkkinoita. Oliko tämä valtioon sidoksissa olevilta energiantuotantoyhtiöiltä suunniteltu ja tietoinen peliliike, vaiko enemmän opportunistinen ja ennakoimaton, usean samanaikaisen yhteiskunnallisen murroksen edesauttama prosessi, ei voida ainakaan tässä hetkessä sanoa varmasti.

Sen tiedetään kuitenkin vauhdittaneen BNM:n turvetuotannosta luopumista, että Irlannin energiayhtiö (ESB) ilmoitti aikovansa luopua turpeen poltosta kahdessa voimalaitoksessa, jotka olivat BNM:n turpeen merkittäviä loppuhyödyntäjiä [15]. Syynä päätökseen oli Irlannin suunnittelulautakunnan linjaveto turvetta ja ulkomailta tuotua puuhaketta sisältävästä polttoainekompositiosta, minkä takia BNM joutui melko nopealla aikataululla mobilisoimaan oman reilun siirtymän suunnitelmansa. Tämä aiheutti ripeän sopeutumistarpeen yhtiön työntekijöille ja asetti paineita heitä edustavalle ammattiliitolle [16].

Käynnistetyistä muutosneuvotteluista ja uudelleenkoulutusohjelmista huolimatta monet työntekijöistä kokivat, että apua oli tarjolla liian vähän ja valtion sekä EU:n reilun siirtymän rahastot tulivat paikkaamaan aiheutettuja vahinkoja liian myöhään [17]. Uudet uusiutuvan energian työpaikat eivät ammattiliiton mukaan huomioineet paikallisten työläisten tietotaitoa ja merkityksellisten työurien jatkuvuutta vaan hyötyjen nähtiin kasaantuvan pienelle teknologialukutaitoiselle siirtymän kanssa samanmieliselle etujoukolle.

Nykyisestä politiikkakehyksestä käsin menetetyt työpaikat voivat näyttäytyä taantuvan energiatuotantoalan yksityisenä häviönä. Siirtymän oikeudenmukaisuutta tarkastelleiden tutkijoiden mukaan BNM:n tapaus on kuitenkin opettavainen esimerkki siitä, kuinka turhan hätiköidysti ja ennakoimatta läpiviety siirtymä voi synnyttää kasvavaa epävarmuutta ja vastustusta [16]. Tällainen polarisoituminen taas uhkaa horjuttaa kunnianhimoisen ilmastopolitiikan yleistä hyväksyttävyyttä ja uskottavuutta [18].

Samankaltaisia jännitteitä on havaittavissa myös Suomen energiakentällä, missä vuosien 2019–2023 hallitusohjelma käynnisti päämäärätietoisen työn kohti kansallista hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä [19]. Tämä sitoumus ja sen mukanaan tuomat muutokset verotukseen synnyttivät kiivasta vastustusta turvetuottajien keskuudessa, jotka protestoivat ajamalla rekoillaan maakunnista Helsinkiin vuonna 2021. Vaikka pieniä voimalaitoksia tukevat verovähennykset päätettiinkin sittemmin säilyttää, ovat energiaturpeen alhainen kysyntä ja markkinahinta pakottaneet paitsi valtionyhtiö Neovan myös monet pientuottajat siirtymään enemmän kasvuturpeeseen ja uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvien ratkaisujen kehittämiseen [20]. Mitä tämä tarkoittaa turvetuotannon parissa perinteisesti työskennelleille paikallisyhteisöille ja tähän tarkoitukseen maataan vuokranneille maanomistajille ovat kysymyksiä, joihin etsimme vastauksia tässä EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (Just Transition Fund, JTF) mahdollistamassa hankkeessamme.

Kohti moniäänisempää kestävyysmurrosta suomailla

Kun tarkastellaan paikallisyhteisöjen suomaille antamia merkityksiä ja niiden alueellisesti merkittäviä elinkeinoja, heijastelevat ne aina sekä maailmankuvaa että arvomaailmaa. Mikä näyttäytyy toisille oikeudenmukaisena tässä hetkessä, voi toisaalla johtaa syrjinnän ja vähättelyn kokemuksiin sekä merkityksen menetyksiin. Tämän vuoksi on olennaista, että jatkuvasti käynnissä olevassa ja monen toimijan mielikuvien ja toimintatapojen kautta rakentuvassa energiasiirtymässä kuullaan erilaisia näkemyksiä, ilman näihin mielipiteisiin tai huolenaiheisiin liitettäviä, omista oletuksista nousevia negatiivisia mielikuvia ja kategorisointeja [kts. myös 16].

Samaan aikaan kun geopoliittisten jännitteiden värittämä monikriisi pakottaa niin paikallisyhteisöt, yritykset, päätöksentekijät kuin tutkijat löytämään toimivia ja tieteeseen perustuvia ratkaisuja suomaiden kestävään ja oikeudenmukaiseen käyttöön, on vältettävä ylhäältä alaspäin sanellun kestävyyspolitiikan riskejä uusintaa ja ylläpitää sosiaalisesti tuotettua ja aina paikallisiin normeihin sidottua eriarvoisuutta [14]. Tämän vuoksi olemme nostaneet esille Satakunnan turvetuotantoon kiinnittyttä kulttuuriperintöä , antaneet tilaa maanomistajien omille näkemyksille ja mielipiteille, tutkineet suomaita lasten ja nuorten kanssa  ja jalkautuneet kansainvälisiin esimerkkikohteisiin, tuodaksemme  esiin erilaisia, maata moninaisesti käyttäviä tulevaisuusvaihtoehtoja.

Seuraavaksi pyrimme jakamaan tutkijoiden kokemuksia ja poliittisia suosituksia siitä, miten varmistetaan, ettei kukaan jäisi suomaiden energiasiirtymässä liian kauaksi jälkeen ja voisimme paremmin arvostaa jo olemassa olevaa paikallista osaamista ja yhteisöllisyyttä. Ne jos mitkä ovat ekologisesti rikkaan turvekerroksen ohella katoava luonnonvara.

Lähteet

[1] Freeman, C., Fenner, N., & Shirsat, A. H. (2012). Peatland geoengineering: an alternative approach to terrestrial carbon sequestration. Philosophical Transactions of the Royal Society A: Mathematical, Physical and Engineering Sciences, 370(1974), 4404-4421.

[2] Juselius‐Rajamäki, T., Väliranta, M., & Korhola, A. (2023). The ongoing lateral expansion of peatlands in Finland. Global Change Biology, 29(24), 7173-7191.

[3] Habib, W., & Connolly, J. (2023). A national-scale assessment of land use change in peatlands between 1989 and 2020 using Landsat data and Google Earth Engine—a case study of Ireland. Regional Environmental Change, 23(4), 124

[4] Ruuskanen, E. (2018). Encroaching Irish bogland frontiers: science, policy and aspirations from the 1770s to the 1840s. Teoksessa J. Agar & J. Ward (toim.), Histories of technology, the environment and modern Britain (s. 22-40). London: UCL Press.

[5] Lonkila, A., Lukkarinen, J. P., van Oers, L., Feola, G., & Kaljonen, M. (2024). Just destabilisation? Considering justice in the phase-out of peat. Environmental Innovation and Societal Transitions, 52, 100867.

[6] Howley, M., Dennehy, E., Ó Gallachóir, B. and M. Holland (2012). Energy in Ireland 1990–2011. Energy Policy Statistical Support Unit Report. Cork: Sustainable energy authority of Ireland (SEAI). Saatavilla https://teagasc.ie/wp-content/uploads/2025/05/Energy_in_Ireland_1990_-_2011.pdf, haettu 11.2.2026.

[7] Tilastokeskus (2026). Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (kaikki luokat), 1970-2024. Saatavilla https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ehk/statfin_ehk_pxt_12vq.px/table/tableViewLayout1/, haettu 11.2.2026.

[8] Tuohy, A., Bazilian, M., Doherty, R., Gallachóir, B. Ó, & O’Malley, M. (2009) Burning peat in Ireland: An electricity market dispatch perspective. Energy Policy 37(8), 3035-3042.

[9] Lampela, M., Renou-Wilson, F., Andersen, R., Wilson, D., Artz, R. R., Clilverd, H., … & Laine, A. M. (2026). Northern Peatlands in Transition in the 21st Century–Land Use, Status, Policies and Future Trajectories: Comparisons Between Finland, Ireland and Scotland. Environmental Management, 76(3), 73.

[10] Kaakinen, E. Kokko, A., Aapala, K., Autio, O., Eurola, S., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Lindholm, T., Nousiainen, H., Rehell, S., Ruuhijärvi, R., Sallantaus, T., Salminen, P., Tahvanainen, T., Tuominen, S., Turunen, J., Vasander, H. & Virtanen, K. 2018a. Suot. Teoksessa Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Helsinki: Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö. Suomen ympäristö 5/2018, 117–170.

[11] Salomaa, A., Paloniemi, R., & Ekroos, A. (2018). The case of conflicting Finnish peatland management–Skewed representation of nature, participation and policy instruments. Journal of Environmental Management, 223, 694-702.

[12] Bullock, C. H., Collier, M. J., & Convery, F. (2012). Peatlands, their economic value and priorities for their future management–The example of Ireland. Land use policy, 29(4), 921-928.

[13] DAHG (Department of Arts, Heritage and the Gaeltacht, 2018). National raised bog special areas of conservation management plan 2017-2022. National Raised Bog SAC Management Plan, sivu 46. Saatavilla https://www.npws.ie/sites/default/files/general/national-raised-bog-sac-management-plan-en.pdf, haettu 2.2.2026.

[14] O’Riordan, M., McDonagh, J., & Mahon, M. (2016). Local knowledge and environmentality in legitimacy discourses on Irish peatlands regulation. Land Use Policy, 59, 423-433.

[15] Hamilton, P. (2019). ESB to close two peat-powered generating stations. The Irish Times. Saatavilla https://www.irishtimes.com/business/energy-and-resources/esb-to-close-two-peat-powered-generating-stations-1.4076614, haettu 3.2.2026.

[16] Banerjee, A., & Schuitema, G. (2022). How just are just transition plans? Perceptions of decarbonisation and low-carbon energy transitions among peat workers in Ireland. Energy Research & Social Science, 88, 102616.

[17] Kane, A., & O’Callaghan, Y. (2022). Ireland’s workers fighting for a Just Transition. International Union Rights, 29(1), 5-7.

[18] Häyrynen, S., Devery, C., & Banerjee, A. (2021). Contested bogs in Ireland: A viewpoint on climate change responsiveness in local culture. Teoksessa G. Martinez (toim.), Culture and Climate Resilience: Perspectives from Europe (s. 69-95). Cham: Springer International Publishing.

[19] Valtioneuvosto (2019). Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. Saatavilla https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/e6079dd1-9a54-4cbb-8148-70977e5c4e2e/content, haettu 3.2.2026.

[20] Tiihonen, J. (2026). Valtionyhtiön uusi suunta: käytöstä poistetuille turvesoille suunnitellaan aurinko­voimaloita. Yle uutiset. Saatavilla https://yle.fi/a/74-20204247, haettu 3.2.2026.