Ihminen ja vuodenajat teollistuvassa Suomessa
Hankkeessa tutkitaan ilmaston ja yhteiskunnan muuttuvaa vuorovaikutusta vuodenaikojen näkökulmasta keskittyen erityisesti talven historiaan.
Nelivuotinen hanke (2924-2028) jakautuu neljään osateemaan:
1. Pohjoisen globalisaatio
Itämeri on Euroopan ainoa meri, joka voi ankarina talvina jäätyä kokonaan. Itämeren pohjukassa sijaitsevalle Suomelle normaalit talvet merkitsivät pitkään sen kaikkien 30 sataman sulkemista ja puolen vuoden eristystä muusta maailmasta. Työpaketissa tarkastellaan tämän vuosittaisen merijääsaarron murtamista, jota ryhdyttiin valmistelemaan 1800-luvun puolivälissä mutta jonka saavuttaminen kesti yli vuosisadan. Työpaketissa analysoidaan talvimerenkulun teknologisia ja taloudellisia kehitystekijöitä sekä niiden teollisia ja sosiaalisia vaikutuksia satamayhteiskuntiin luoden uuden holistisen näkökulman talvimerenkulun kehitykseen.
2. Modernisoituva maaseutu
Suomi on maailman pohjoisin valtio, joka on elänyt maataloudesta. Vielä 1900-luvun alussa noin 90% maan väestöstä asui maasedulla. Epävarma maatalous yhdessä talvisen eristyksen kanssa johti Suomessa läntisen Euroopan viimeiseen rauhanajan nälänhätään 1860-luvun lopulla. Modernisoituvan yhteiskunnan uudet instituutiot ja tavaravirrat toivat maaseudullekin ympärivuotisen teollisen yhteiskunnan rytmin. Kansainvälisille markkinoille suuntautuneen meijeriteollisuuden kasvu nosti karjatalouden merkitystä ja integroi maaseudun tuottajat osaksi teollisia tuotantoketjuja. Kasvava metsäteollisuus loi sisämaahan teollisuuden saarekkeita, jotka aine- ja energiavirtoineen muuttivat vähitellen elämän rytmiä koko maassa. Osatutkimuksessa tarkastellaan, miten karjatalouden ja metsäteollisuuden nousu muutti talven merkitystä maaseudun elämässä, miten talvea hyödynnettiin ja toisaalta miten teollistuminen aseetti uusia ihmisryhmiä talvelle alttiiksi joko talvityön tai talvityöttömyyden kautta.
3. Viilenevät ja lämpenevät kaupungit
Kaupunkimainen asuminen lisääntyi Suomessa nopeasti etenkin toisen maailmansodan jälkeen, mikä muutti talven merkitystä asumisessa. Satamien avautuminen ja kuljetusyhteyksien paraneminen mahdollisti kaupunkien siirtymisen ensimmäisenä fossiilisiin tuontipolttoaineisiin. Aiemmin pitkälti vuorokauden ja vuodenkierron mukaan lämmenneet ja viilentyneet kaupungit kykenivät teollisen energiatalouden voimalla vähitellen ylläpitämään tasaisen kylmiä, lämpimiä kuin kuumia urbaaneja tiloja. Nykyinen urbaani lämpötilaherruus loi kaupungeissa säänvaihteluista lähes erotetun, vuodenajattoman ’huoneihmisen’ ideaalin. Tämä energiatekninen siirtymä ei ollut kuitenkaan suoraviivainen ja tilanne vaihteli paljonkin eri yhteiskuntaluokkien välillä. Työpaketissa lähestytään kylmän kokemista sosioekonomisen luokkakysymyksen osana tarkastelemalla kaupunkielämän käytäntöjen muuttumista talven murtamisen myötä ja tähän liittyviä yhteiskunnallisia haasteita.
4. Talven tulevaisuus ja teoreettiset ulottuvuudet
Viimeissä osatutkimuksessa luodaan kokonaiskuvaa talven kulttuurisesta muutoksesta teollistumisen myötä. Talvea ei murrettu pelkästään fyysisesti vaan myös käsitteellisesti. Osatutkimuksessa tarkastellaan, miten ilmaston pitkän aikavälin muutokset tulivat oskasi yleistä keskustelua Suomessa 1800-luvun lopulta lähtien. Ikuisen syklin sijaan talvi oli mahdollista nähdä muuttuvana ilmiönä, jolla oli menneisyys ja tulevisuus. 1900-luvun lopulla ilmastonmuutoskeskustelu asetti suoraan talven tulevaisuuden kyseenalaiseksi. Tässä osiossa viedään eteenpäin talven tutkimisen käsitteistöä ja teoretisointia ja näiden hyödyntämistä humanistiseen ilmastonmuutoksen tutkimukseen. Miten häviävästä talvesta muodostui eri sukupolvien muuttuneiden talvikokemusten myötä uutta aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä?
Kuva: Murtaja työssä. Pietinen. A. (1926), Suomen ilmailumuseo.