Blogi

Kuulumisia hankekokouksesta Ahlaisten saaristosta

Talven historia -hankkeen toinen kasvokkainen tapaaminen järjestettiin Porin edustalla Iso-Väkkärän saarella maanantaina 26. toukokuuta 2025. Oli aika jakaa kuulumisia, kertoa alustavista tutkimustuloksista ja suunnitella seuraavia askeleita. 

Reitti kokouspaikalle kulki vetten päällä. Toisessa erässä saareen saapuivat Niko Hakkarainen, Anna Sivulan puoliso Petri (ylärivi vasemmalta oikealle), Rami Mähkä, Saara Matala, Janne Mäkiranta (alarivi vasemmalta oikealle) ja Simo Laakkonen. Karikoilta vältyttiin mennen tullen, kiitos Petrin. Kuva: Simo Laakkonen.

Nelivuotinen akatemiahanke Talven historia: Ihminen ja vuodenajat teollistuvassa Suomessa käynnistettiin 16. syyskuuta 2024. Osa hankkeen tutkijoista on jo viettänyt tovin jos toisenkin sorvin äärellä. Hankkeessa tuotettavan suomenkielisen Talven historia -kirjan luvut ovatkin olleet itse kunkin työpöydillä. Tutkijat ovat syventyneet myös ruokaturvan historiaan.

Ensitöikseen ryhmä kuitenkin asettui taloksi hankkeen vetäjän vapaa-ajan asunnolle. Kuva: Niko Hakkarainen.

Vuosikymmenten ja -satojen vierimistä henkivät puitteet vanhalla kalastajatilalla olivat osuva valinta historiantutkijoiden kohtaamiselle. Kuva: Niko Hakkarainen.

Kokoustamaan siirryttiin pihapiirin vanhempaan rakennukseen. Pirtin pöydän ääressä pidetyssä tutkijaseminaarissa kukin kertoi, millä tavalla kirjan lukujen kirjoittaminen on edistynyt. Saara Matala esitelmöi talvimerenkulun järjestelmistä, Tanja Riekkinen Oulun lämmitysjärjestelmistä, Rami Mähkä keinotekoisesta talvesta, Petri Talvitie talvityöttömyydestä, Simo Laakkonen ilmaston tulevaisuuden historiasta ja Janne Mäkiranta eläimistä talvisella maaseudulla sekä lentämisestä talvella. Jokaiselle tarjottiin eväitä osatutkimusten viimeistelemiseen. Seminaarin lopputulema oli, että kirjaprojekti etenee hyvin. Seuraava tilannepäivitys tehdään syksyllä 2025. Ruokaturvan keskittyvän artikkelin ensimmäinen versio valmistuu kuluvan vuoden elokuussa. 

Rami Mähkä ja Saara Matala tutkijaseminaarissa. Kuva: Simo Laakkonen.

Kokouspäivän lopuksi katseet suunnattiin tulevaan. Hanke tuottaa suomenkielisen teoksen lisäksi englanninkielisen kirjan samasta aihepiiristä. Toisen teoksen suunnittelemista päätettiin jatkaa elokuussa.

Arkistotyön ja kirjoittamisen lisäksi suunnitelmissa on myös konferenssimatkoja. Osa hankkeen tutkijoista osallistuu Maaseutuhistorian päiville 12.-13. kesäkuuta 2025 ja samassa yhteydessä järjestettävään ruokaturva historiassa -workshopiin. 

Elokuussa ryhmän tie vie Upsalaan ympäristöhistorioitsijoiden Climate Histories -konferenssiin. Sessiossa “History of Winter: Changes in the Rhythm of Society, Environment and Climate During Industrialization in Finland” on mahdollista kuulla lisää hankkeen ajankohtaisista kuulumisista.