Maija Setälä Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi

Professori Maija Setälä on kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi. Tiedeakatemiaan kutsuttiin tänä keväänä 36 alansa huippututkijaa.

Turun yliopiston yleisen valtio-opin professorina toimivan Setälä tutkimusaiheita ovat demokratiateoria, demokraattiset innovaatiot, deliberatiivinen demokratia ja poliittinen luottamus. Hän on keskittynyt viimeaikaisissa tutkimuksessaan erityisesti siihen, miten tekoäly voi tukea demokraattista keskustelua ja päätöksentekoa ja mitä riskejä liittyy tekoälyn käyttöön demokraattisissa prosesseissa.

Vuonna 1908 perustettu Suomalainen Tiedeakatemia on yleistieteellinen seura, jonka tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta ja toimia korkeatasoista tiedettä edustavien tutkijoiden yhdyssiteenä. Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita tieteenharjoittajia, ja jäsenten määrä voi kerrallaan olla enintään 333 alle 65-vuotiasta tieteenharjoittajaa. Jäsenyys on elinikäinen.

Tiedeakatemian uusiksi jäseniksi kutsuttiin Turun yliopistosta Setälän lisäksi sosiologian professori ja Kelan tutkimusprofessori Mikko Niemelä, sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivunen sekä kardiovaskulaarisen lääketieteen professori Antti Saraste.

Kuva: Hanna Oksanen/Turun yliopisto

Turun yliopisto

Demokratian uudistamisen tutkimusryhmä, Turun yliopisto
Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
20014 Turun yliopisto
LinkedIn

Vastuullinen tutkija professori Maija Setälä maija.setala@utu.fi