Työn käsite pitää ajatella uusiksi

Viime vuosikymmeninä digitalisaatio on saavuttanut miltei kaikki työt Suomessa, ja sillä on ollut jopa mullistavia vaikutuksia johdosta ruohonjuuritasolle asti. Digitalisaatio on kaikkialla tarkoittanut uusia tapoja tehdä työtä, suunnitella sitä ja seurata sen tuloksia. Se on myös tarkoittanut muutoksia vuorovaikutuksen ja viestinnän tapoihin, työn ajalliseen rytmittämiseen ja työn tekemisen paikkoihin. Samalla on ravisteltu työntekijöiden ammatillisia osaamistarpeita. Ovatko muutokset jopa niin merkittäviä, että ne haastavat meitä pohtimaan uudelleen oikeastaan koko työn käsitettä ja sisältöä?

Työ on viimeisten sadan vuoden aikana muuttunut merkittävästi ja kaikki merkit viittaavat siihen, että muutos tulee jatkumaan. Suomessa työurat kestävät keskimäärin liki 40 vuotta ja jo sinä aikana työssä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Työtä muuttavat monet erilaiset, mutta toisiinsa kietoutuneet muutosvoimat, kuten uusi teknologia, ihmisten koulutustason nousu sekä uudet tai erilaiset tavat tehdä työtä.

Rakentamisessa teknologian käytön ohella myös muutama muu merkittävä ajuri vaikuttaa keskeisesti työn muutokseen: vahvistuva turvallisuuskulttuuri, esivalmistuksen yleistyminen, ekologisen kestävyyden tavoitteet sekä uusimpana muutosvoimana työvoimapula. Esimerkiksi työn dokumentointi digitaalisesti yhdessä vahvistuvan turvallisuuskulttuurin kanssa näyttäytyy työntekijälle helposti kielteisenä muutoksena, jossa omaa tekemistä vahditaan entistä tarkemmin.

Tutkimuksissamme olemme havainneet, että rakennusalalla digitaalisten työkalujen käyttö koetaan usein ylimääräiseksi vaiheeksi, joka tulee jälkikäteen varsinaisen ja ”oikean” työn päälle (ks. CCR Insights 3/2022). Osin tämä johtuu siitä, että digitaalisten sovellusten vaatima vaivannäkö ei aina välittömästi helpota itse työtä tässä ja nyt. Ajattelutapaa voi kuvata lineaariseksi, jossa työ etenee junan tapaan peräkkäisten työsuoritusten kautta. Yhden henkilön osa on lähinnä täyttää oma tehtävänsä pitkässä työvaiheiden ketjussa. Silloin oman työn digitaalinen dokumentointi tuntuu helposti turhauttavalta saman vaiheen uudelleen toistamiselta.

Vaihtoehtoinen tapa hahmottaa työtä ja sen muutosta on holistinen. Siinä asiaa katsotaan suurempien kokonaisuuksien kautta.  Pohjimmiltaan työn tavoite säilyy samana. Rakennusalalla se voi olla uusien kotien rakentaminen tai vaikka sisäilmaongelmista kärsivän toimiston kunnostaminen käyttäjilleen turvalliseksi. Yksittäisen henkilön työ ei tässä ajattelussa enää ole vain oman tontin hoitamista irrallaan muista vaan toimimista osana isompaa järjestelmää kokonaispäämäärän hyväksi. Työ koostuu toisiinsa monin tavoin monimutkaisesti kytkeytyvistä sektoreista, tehtäväkokonaisuuksista ja niihin liittyvistä työkaluista. Vertauskuva ei olekaan enää junan kaltainen vaan pikemminkin verkosto tai katedraalin rakentaminen, jonka kaikki sivut nousevat yhtä aikaa. Tässä näkökulmassa verkoston yhden osan toimivuus tai ongelmat voivat vaikuttaa olennaisesti verkoston toisiin osiin.

Holistisessa ajattelussa perinteiset ja digitaaliset työkalut eivät ole toisistaan erillisiä kerroksia vaan keskenään tasavertaisia kokonaisuuden osia, joilla kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä. Jos hyväksymme tämän logiikan, olennaista ei enää ole se, tuoko digitaalinen työkalu välitöntä hyötyä juuri minulle, tässä ja nyt.  Tärkeämpää on, että se auttaa meitä yhdessä saavuttamaan työmaan kokonaistavoitteen helpottamalla jonkun toisen työtä jossain toisessa kohdassa.

Mitä tämä tarkoittaa työnjohdon ja johtamisen kannalta? Työnjohdon tehtäväkentässä holistisuus on me-ajatteluun kannustamista. Se on yhteisen suunnan osoittamista, arvojen mukaista toimintaa ja jokaisen työntekijän roolin kirkastamista osana porukkaa.

Yksilön kannalta me-ajattelun sisäistäminen voi puolestaan auttaa meitä kaikkia hyväksymään muutoksia omassa työssämme. Kyse on työkaveruuden osoittamisesta ja valmiudesta huolehtia esimerkiksi oman digiosaamisen pitämisestä ajan tasalla. Ajatus omasta tehtävästä osana kokonaisuutta voi auttaa meitä paremmin viihtymään omassa työssämme. Tarvitsemme muita ja muut tarvitsevat meitä. Emme ole tässä muutosvirrassa yksin vaan kaikki samassa veneessä.

Anni Paalumäki ja Taina Eriksson

Kuva: Quino Al /Unsplash