Työn käsite pitää ajatella uusiksi

Viime vuosikymmeninä digitalisaatio on saavuttanut miltei kaikki työt Suomessa, ja sillä on ollut jopa mullistavia vaikutuksia johdosta ruohonjuuritasolle asti. Digitalisaatio…

Rakentamisessa tarvitaan systeemistä muutosta

Kirjoituksen lähtökohtana on systeeminen ajattelu, jossa tarkastellaan kokonaisuuksia erillisten osakokonaisuuksien sijaan ja pyritään hahmottamaan eri osien välisiä monimutkaisia yhteyksiä rakennusalan kokonaisuudessa….

Digikyvykkyyden kehittäminen rakennusalalla

Jo viisi vuotta sitten digikyvykkyyden on todettu nousevan yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi, kun urakoitsijoita on kilpailutettu rakennusalan merkittäviin projekteihin (Epressi, 2017). Erityisesti Etelä-Suomessa,…