Varjolilja

Krollilja / Lilium martagon

Varjolilja on yksi arvostetuimmista ja kauimmin Suomessa kasvatetuista vanhanajan monivuotisista sipulikasveista. Sitä viljeltiin lääkekasvina Euroopan luostaripuutarhoissa jo keskiajalla, ja Pohjoismaihin se saapui jo 1500-luvulla. Myös Suomeen varjolilja kulkeutui jo varhain, sillä Elias Tillandz mainitsI sen Turun seudun kasviluettelossaan vuonna 1673. Antti Parvela (1932) arvelee, että varjolilja alkoi yleistyä Suomessa 1860-luvulla.

Pitkäikäinen, 70-150 cm korkeaksi kasvava sitkeä ja talvenkestävä varjolilja lisääntyy viihtyessään siemenistä. Sillä on suuri, soikea ja kellertävä sipuli, ja sen varsi on pysty, jäykkä ja keskiosaltaan lehdekäs. Ylemmät lehdet ovat kierteisesti ja alemmat 4–9 lehden ovat kiehkuroina. Lehden muoto on soikea. Varjoliljan vaaleanpunaiset tai valkoiset sinipuna- tai ruskeatäpläiset kukat ovat nuokkuvat ja terälehdet kääntyneet voimakkaasti taaksepäin. 5-6 cm leveä kukka on sisäpuolelta tummapilkkuinen.

Varjoliljalla on terttumainen alaspäin nuokkuva kukinto. Etenkin yöaikaan yrttimäiseltä tuoksuvia kukkia voi muodostua varsiin runsaasti. Varjolilja kukkii heinä-elokuussa ja sen hedelmä on kuusisärmäinen, päärynämäinen, pysty kota. Liljan jäykät varret säilyvät talventörröttäjinä seuraavaan kevääseen saakka. Varjolilja kasvaa mieluiten puolivarjoisilla kasvupaikoilla, mutta selviää myös täydessä auringossa ja useimmista liljoista poiketen kukkii varjossakin. Kasvualustan tulee olla vettä läpäisevä, runsasravinteinen, kalkkipitoinen ja tuore. Varjoliljat sopivat tuoreille niityille, luonnonmukaiseen puutarhaan ja metsäpuutarhaan. Ne sopivat myös perinnekasvi- ja perennaistutuksiin. Varjolilja kasvaa luonnonvaraisena Etelä- ja Keski-Euroopassa.

Teksti: Mira Norokallio

Lähteet:
Kekkilä, Varjolilja.  https://www.kekkila.fi/kasvikirjasto/varjolilja/
Rikkinen, Jouko: Suomalaiset perinnekasvit. Otava 2011.