Verkko houkuttelee vastakkainasetteluun

Verkossa rakentuvat vastakkainasettelut ovat asettuneet osaksi arkipäivää monesti niillekin, jotka eivät verkkokeskusteluihin itse osallistu. Julkisessa keskustelussa esiin nostetut somekohut rohkaisevat muodostamaan puolesta tai vastaan -mielipiteitä myös sosiaalisen median ulkopuolella. Oman itsensä asemoiminen tunteita herättävien ilmiöiden suhteen on monille tärkeä keino osoittaa yhteenkuuluvuutta “meihin” ja pesäeroa “muihin”, ja kynnys kommentoida ja ilmaista itseään on tehty mahdollisimman matalaksi monilla sosiaalisen median alustoilla.

Sosiaalisen median arkipäiväistyessä verkkokeskustelut on koettu koko ajan vain tulehtuneemmiksi. Maailmalla ja Suomessa verkkokeskustelujen kulttuuriseen muutokseen on vaikuttanut esimerkiksi vuonna 2014 alkanut pakolaiskriisi ja 2020-luvulle tultaessa mielipiteitä ovat kärjistäneet varsinkin koronapandemia ja sen torjuntaan liittyvät toimenpiteet.

Oma kiinnostukseni verkkokeskustelukulttuurien tutkimukseen on alkanut juuri tästä verkkokeskustelun kulttuurisesta muutoksesta ja keskusteluissa usein nähtävästä ihmisryhmien pelkistävästä kategorisoinnista, joka tuntui näyttäytyvän kaikenlaisissa keskusteluissa. Siksi halusin lähteä väitöskirjassani selvittämään sitä, mitä toiseuttamisen moninaisuus verkon kulttuureissa todella on ja miten erilaiset verkkokulttuuriset kontekstit  vaikuttavat toiseuden ilmaisuun.

Toiseuttaminen tarkoittaa käytäntöä, jossa yksilö tai ihmisryhmä esitetään jollain tavoin vastakkaisena tai jopa vähempiarvoisena suhteessa normiksi oletettuun. Verkossa tämä näkyy monin eri tavoin: liioiteltuina yleistyksinä, joissa kokonaisia ihmisryhmiä kuvataan jonkin yksittäisen – usein negatiivisen – piirteen kautta ja stereotypisoivina epäinhimillistämisinä, joissa ihmisryhmiin liittyvät yleistykset kärjistetään kytkemällä ne ihmisarvoa loukkaavin tavoin esimerkiksi eläimiin, tauteihin tai esineisiin. Toiseuttaminen ei ole neutraalia erottelua erilaisen ja samanlaisen välillä, vaan siinä erilainen nähdään aina alisteisena: väärää mielipidettä, uskontoa, kulttuuria, ulkonäköä, sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista edustavana.

Anonymiteetti ja ironia etäännyttämisen työkaluina

Verkkokeskusteluissa monesti ja monin tavoin toteutuva anonymiteetti voi madaltaa kynnystä ilmaista mielipiteitä, joita ei kasvotusten kehtaisi sanoa. Samalla se luo tilan, jossa tunteet voivat purkautua suoremmin ja rajummin. Toisaalta verkkokeskustelukulttuurien muutos vihamielisellekin vastakkainasettelulle sallivammaksi näkyy myös siinä, miten aiemmin anonyymit väkivallan uhkaukset ovat muuttuneet myös omalla nimellä allekirjoitetuiksi.

Sosiaalisen median ympäristöissä puhetavat kiertävät nopeasti ja voivat erilaisten trendien ja verkkomeemien kautta saada myös kollektiivisen luonteen. Halu kokea osallisuutta johonkin verkkokulttuuriseen ilmiöön voi saada sosiaalisen median käyttäjän jakamaan tai kommentoimaan sisältöjä, joita ei välttämättä edes täysin ymmärrä.

Toiseutta tuottavien ja vahvistavien sisältöjen tulkintaa vaikeuttaakin erityisesti verkkokulttuurisille sisällöille tyypillinen huumorilla ja ironialla leikittely, joka voi tehdä sisällöistä hyvinkin monitulkintaisia, eikä kirjaimellisesti sisältöä tulkitseva lukija välttämättä aina tunnista esimerkiksi erilaisiin meemeihin sisäänkirjoitettuja viittauksia tai jollekin verkkokulttuurille ominaisia merkityksiä.

Huumori ja ironia ovat myös keinoja ottaa etäisyyttä sisällöistä tehtyihin kielteisiin tulkintoihin sekä toisaalta myös toiseuttamisen kohteeseen. Mikäli sisältö tulkitaan loukkaavaksi, voi sisällöntuottaja vierittää vastuuta tulkinnasta loukkaantujalle tai vedota pyrkimyksiinsä vitsailla, ottaa kantaa tai herättää keskustelua vaikeasta aiheesta.

Huumoriin kytkeytyvät toiseuden ilmaukset ovatkin omanlaistaan vallankäyttöä, sillä toiseuttamiseen perustuva itseilmaisu, normien kritisointi ja erilaisten yhteiskunnallisten valtasuhteiden lujittaminen eivät ole verkossakaan samalla tavalla mahdollisia kaikille – ja vaikka mahdollisuudet olisivat yhtäläisesti kaikkien saatavilla, vaihtelevat seuraukset ja saatava huomio sen perusteella, kuka toiseutta tuottaa.

Toiseuttamalla myös kyseenalaistetaan normeja

Vaikka olen toiseuttavan verkkokeskustelun tutkimuksessa lähtenyt liikkeelle toiseuttamisen vahingollisuudesta ja verkkokeskustelujen ongelmista, olen tunnistanut myös toiseuden kuvauksien yhteisöllisyyttä, vertaisuutta ja kriittisyyttä vahvistavan roolin. Verkossa julkaistut ja kommentoidut toiseuden kuvaukset ovat keino myös haastaa normeja ja leikitellä erilaisiin identiteetteihin liitetyillä oletuksilla.

Toiseuttava verkkokeskustelu ei kuitenkaan ole ilmiönä binääri, jonka toista päätä edustaa vahingollinen, normatiivisesta asemasta käsin tuotettu syrjivä toiseuttaminen, ja toista päätä edustaa yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta vahvistava, marginalisoidusta asemasta käsin tuotettu normikriittinen toiseuttaminen. Toiseuttamisen tavoitteena on aina sulkea jotain ulos ja jotain sisään, ja myös syrjiviä rakenteita toisintavat verkkosisällöt voivat olla tärkeitä yhteisöllisyyttä vahvistavia elementtejä.

On erityisesti toiseuden kuvauksia tulkitsevan tutkijan tehtävä ymmärtää, millaisiin yhteiskunnallisiin valta-asetelmiin ja normeihin ne suhteutuvat ja millaista todellisuutta ne pyrkivät rakentamaan. On hahmotettava, kenen suulla puhutaan, keistä puhutaan ja millaista asetelmaa puheessa toisinnetaan. Toiseus voi siis toimia verkkokeskustelukulttuureissa yhdistävänä liimana, mutta on tärkeää pyrkiä tunnistamaan, onko yhteyden pohjalla keskustelukulttuuriin osallistuvien yhteinen toiseuden ja marginalisaation kokemus vai pyrkimys vahvistaa jonkun toisen alisteista asemaa.

Toiseuttavan verkkokeskustelun ymmärtämisen tärkeys

Verkossa ilmaistujen toiseuksien tarkastelu antaa arvokasta tietoa siitä, miten erilaisiin ihmisryhmiin suhtaudutaan ja millaista todellisuutta sosiaalisen median verkostoissa tuotetaan. On tärkeää myös ymmärtää, etteivät sosiaalisen median alustat ole teknologisesti tai kulttuurisesti täysin neutraaleja. Monet alustat hyötyvät kasvavan mainosmyynnin ansiosta poleemisesta ja voimakkaita reaktioita herättävästä provokatiivisesta sisällöstä, ja alustan ylläpidon toteuttamat arvot, kuten sananvapaus tai turvallisuus, puolestaan heijastuvat siinä, millaisia sisältöjä alustalle hyväksytään. Tällaisten tekijöiden hahmottaminen vahvistaa verkon vuorovaikutustilanteisiin liittyvää medialukutaitoa.

Toiseuttavaa verkkokeskustelua ei kitketä yksittäisillä bannauksilla tai sääntömuutoksilla, vaan erilaisiin ihmisryhmiin kohdistuva syrjintä edellyttää laajempaa kulttuurista muutosta. Verkkokeskusteluissa toteutuvan toiseuttamisen tarkastelu tarjoaa kuitenkin keinon ymmärtää yhteiskunnassa muotoutuvia jakolinjoja. Kun ymmärretään, miten ja keitä toiseutetaan, voidaan kehittää sensitiivisempiä ja kohdennetumpia keinoja puuttua eriarvoistamiseen, syrjintään ja kiusaamiseen – erityisesti paikallisella ja kansallisella tasolla.

On myös tärkeää pyrkiä pintaa syvemmälle ja vahvistaa verkkokulttuureihin liittyvää lukutaitoa: Miksi tietyt aiheet kärjistyvät? Mitä pelkoja, kokemuksia tai valtasuhteita puheessa ilmenee? Ja milloin meidän omakin ironinen kommenttimme osallistuu saman, erilaisia valtasuhteita ja hierarkioita toisintavan kehän ylläpitoon? Ongelmien tunnistamisen lisäksi arvokasta on myös vastapuheen ja myönteisten esimerkkien tunnistaminen ja voimistaminen.

Kirjoittaja on digitaalisen kulttuurin väitöskirjatutkija.