Yksityiskohta Andrea Solarion maalauksesta (Wikimedia Commons).

Arvanheittoa ristin juurella

Reko Tikka

Kaikki, tai ainakin useimmat, tietävät varmasti, mitä Jeesus Nasaretilaiselle tapahtui pitkänäperjantaina, mutta mitä tapahtuikaan Jeesuksen vaatteille?

Kaikki Raamattuun päätyneet evankeliumit kertovat pohjimmiltaan saman tarinan, mutta niissä on monin paikoin myös joitain enemmän tai vähemmän merkittäviä eroavaisuuksia. Ainakin yhdestä asiasta ne ovat kuitenkin selvästi yksimielisiä – kaikkien mukaan roomalaiset sotilaat ”heittivät arpaa” Jeesuksen vaatteista. Markuksen evankeliumissa (15:24) sanotaan: ”Sitten he ristiinnaulitsivat hänet ja jakoivat keskenään hänen vaatteensa, ratkaisten arpaa heittämällä, kuka mitäkin sai.” Matteuksen evankeliumin (27:35) esitys on hyvin samanlainen: ”Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa.” Luukkaan evankeliumissa (23:34) todetaan yksinkertaisesti: ”Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.” Johanneksen evankeliumi (19:23–24) tarjoaa hieman lisätietoja: ”Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ’Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.’” Kaikissa evankeliumeissa on esitetty asia hieman eri tavoin, mutta kaikissa esiintyy sana klēros ’arpa’ ja verbi ballō ’heittää’.

Sanoista tekoihin

Mitä tämä ”arvan heittäminen” sitten käytännössä tarkoittaa? Suomessa sen merkitys ei ole mitenkään selvä eikä antiikin ajaltakaan tunneta mitään arvontamenetelmää, jossa olisi heitetty arpaa. Palatkaamme Johanneksen evankeliumin (19:24) tekstiin, joka jatkuu: ”Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana: – He jakavat keskenään vaatteeni / ja heittävät puvustani arpaa. / Juuri näin sotilaat tekivät.” Tässä viitataan Psalmin (22:19) säkeisiin ”jakavat vaatteeni keskenään / ja heittävät puvustani arpaa”. Muissa evankeliumeissa ei mainita tätä asiaa, mutta juuri nuo säkeet saattavat hyvinkin olla koko kohtauksen, tai ainakin sanavalinnan, taustalla.

Samasta Psalmista (22:2) ovat peräisin myös sanat ”Jumalani, Jumalani, / miksi hylkäsit minut?”, jotka Jeesus sekä Markuksen evankeliumin (15:34) että Matteuksen evankeliumin (27:46) mukaan huusi ristillä – molemmat esittävät nämä sanat myös arameaksi, hieman eri tavoin translitteroituina tosin. Antiikin Kreikassa ja Roomassa ei siis heitetty arpaa, mutta nykyisen Lähi-idän alueella taas näyttäisi muinaisina aikoina olleen tapana joko heittää arpaa tai ainakin kutsua arvontaa ”arvan heittämiseksi”. Roomalaiset sotilaatkin ovat voineet olla paikallisesta väestöstä värvättyjä tai siinä määrin paikallisia tapoja omaksuneita, että ovat saattaneet käyttää jotain paikallista arvontamenetelmää.

Erilaisia tulkintoja

Evankeliumien tekstien perusteella sotilaiden käyttämä arvontamenetelmä jää arvoitukseksi, ja vaikka sitä on helppo pitää melko merkityksettömänä yksityiskohtana, niin varsinkin kuvataiteessa on haluttu kuvata tätä arvontaakin, joten jotain on ollut pakko keksiä. Myöhäisantiikissa kreikkalainen runoilija Nonnos teki oman versionsa Johanneksen evankeliumista eeppisen runon keinoin – tässä runossa hän esittää, että sotilaat turvautuivat sormiarvontaan (Paraphrasis S. Evangelii Ioannei 19,122–126). Sama tulkinta löytyy myös erään syyrialaisen evankeliumikirjan kuvituksesta 500-luvulta ja eräästä Siinain luostarin ikonista 700-luvulta. Sormiarvonta on jo antiikin Kreikassa tunnettu yksinkertainen arpapeli, jossa kaksi pelaajaa paljastaa oikeasta kädestään samanaikaisesti jonkun määrän sormia ja yrittää arvata niiden yhteenlasketun lukumäärän.

Vielä erikoisempi on eräissä kuvauksissa esiintyvä arvontaväline: hieman Loton arvontakonetta muistuttavaa laite (urna versatilis), jossa merkityt kuulat sekoitettiin ja saatiin ilmeisesti jollain tavalla putoamaan satunnaisessa järjestyksessä. Antiikin Roomassa tätä arvontalaitetta käytettiin ainakin kilpa-ajoissa lähtöporttien arvontaan ja tuomioistuimissa tuomarien valintaan. Renessanssin ajalla Bernardo Daddi ja Benvenuto di Giovanni taas kuvasivat sotilaat vetämässä pitkää tikkua. Arvan heittäminen ei kuitenkaan tuntuisi sopivan erityisen hyvin kuvaamaan mitään näistä arvontamenetelmistä.

Nopanheittoa?

Yksityiskohta Sainte-Walburgen kirkon lasimaalauksesta: la tunique tirée au sort (Wikimedia Commons).
Yksityiskohta Sainte-Walburgen kirkon lasimaalauksesta: la tunique tirée au sort (Wikimedia Commons).

Arpapeleissä taas arvontavälinettä usein nimenomaan heitetään, niinpä monet ovat tulkinneet, että roomalaiset sotilaat pelasivat noppaa Jeesuksen vaatteista. Kirjallisia mainintoja löytyy ainakin myöhäiskeskiajan näytelmistä alkaen aina Oscar Wilden teokseen De profundis ja Lloyd C. Douglasin romaaniin The Robe (suomeksi Näin hänen kuolevan), joka muistetaan nykyään kai lähinnä siihen perustuvan saman nimisen elokuvan ansiosta.

Kuvataiteeseenkin nopanpeluu tuli jo keskiajalla ja vakiinnutti pian asemansa – se esiintyy evankeliumikirjan kuvituksissa, freskoissa (esim. San Giorgio in Leminen kirkossa, Notre-Dame-des-Fontainesin kappelissa La Briguessa ja Ambrosius Ganderin maalaamana St. Jakob in Kastelazin kirkossa), alttaritauluissa (esim. St Jean-Baptisten kirkossa Buhlissä, Dortmundin Marienkirchessä ja Propsteikirchessä Derick Baegertin maalaamana) ja ainakin parissa lasimaalauksessa (Walbourgin Sainte-Walburgen kirkossa ja eräässä nykyään Kölnin Museum Schnütgenistä löytyvässä ristiinnaulitsemiskuvassa 1400-luvun lopulta), monissa 1400- ja 1500-luvun maalauksissa, tekijöinään esim. Antonio Vivarini, Hans Memling, Andrea Solario, Albrecht Altdorfer, Peter Gertner, Tintoretto ja Andrea Mantegna, Thannin Saint-Thiébaut’n kirkon julkisivun reliefissä ja eräässä seinävaatteessa 1500-luvun alusta.

Myöhemmin tätä perinnettä ovat jatkaneet esim. Estêvão Gonçalves Neto, Ioannis Moskos, William Blake, James Tissot ja Pablo Picasso. Hermann tom Ringin maalauksessa Kalvarienberg (n. 1550) ei näytetä itse noppapeliä, vaan kori, jossa muiden tavaroiden ohella on ilmeisesti noppapelissä voitetut Jeesuksen vaatteet, joiden päällä on kaksi noppaa. Paolo Naldini taas on kuvannut eräässä Pons Aeliuksen (Ponte Sant’Angelo) veistoksessa enkelin pitelemässä (ilmeisesti Jeesuksen) vaatteita, joiden päällä on kolme noppaa, ja jottei veistoksen merkitys jäisi epäselväksi, on sen jalustaan kaiverrettu selitys latinaksi: super vestem meam miserunt sortem (’heittivät vaatteistani arpaa’).

Noppapeliä Jeesuksen vaatteista on pidetty jopa osoituksena roomalaisten ylettömästä pelihimosta, olettaen, ettei sotilaita kiinnostanut niinkään pelin panos kuin peli itsessään. Luukkaan evankeliumissa (23:11) kerrotaan kuitenkin: ”Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella Jeesusta halveksuvasti. Herodes teki Jeesuksesta pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun, ja sitten hän lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo.” Herodeksen vaatekomero on epäilemättä ollut pullollaan aikansa ylellisimpiä muotiluomuksia, joten tämä ”komea puku” on voinut olla hyvinkin arvokas ja haluttu.

Mikään muu kuin verbi ballō ’heittää’ ei oikeastaan tue käsitystä, että arvonta tarkoittaisi tässä noppapeliä. Voidaan toki huomauttaa, että kreikka oli evankeliumien kirjoittajille vieras kieli, mutta on vaikea uskoa, etteivät kirjoittajat olisi tunteneet noppaa ja sen kreikkalaista nimitystä kybos, joten sanavalinta vaikuttaa täysin tietoiselta ja näyttäisi tarkoittavan jotain muuta kuin nopan heittoa. Jos tälle sanavalinnalle on olemassa joku järkevä selitys, niin sitä täytyy etsiä muualta kuin kreikan kielestä ja antiikin kulttuurista.

Yksityiskohta Antonio Vivarinin maalauksesta (Wikimedia Commons).
Yksityiskohta Antonio Vivarinin maalauksesta (Wikimedia Commons).

Mitä tästä voidaan oppia?

Oli roomalaisten sotilaiden käyttämä arvontamenetelmä mikä hyvänsä, tukee tämä kohtaus käsitystä, että arvontaa on aina pidetty tasapuolisena vaihtoehtona, kun ratkaisua ei ole mahdollista tehdä millään järkiperusteella. Kirkkoisä Augustinuskin (Kristillinen opetus 1,61–62) suosittelee arvonnan käyttöä tällaisissa tilanteissa (mainitsematta mitään Jumalan mahdollisesta osuudesta arvonnan tulokseen). Tässä voi nähdä myös yhden esimerkin siitä, kuinka kierrätys ja uusiokäyttö oli antiikissa arkipäivää. Roomalaiset sotilaat eivät välttämättä kaivanneet Jeesuksen vaatteita omaan käyttöönsä, mutta käyttökelpoista tavaraa ei ollut tapana heittää pois – näin oli tietysti ollut aiemminkin ja oli pitkään antiikin jälkeenkin, kunnes tämä viisaus pääsi jossain vaiheessa unohtumaan, jotta se voitaisiin löytää uudestaan. Historia ei toista itseään, mutta pyörä on helppoa keksiä uudestaan ja uudestaan.

Artikkelin aloituskuva: Yksityiskohta Andrea Solarion maalauksesta (Wikimedia Commons).


Reko Tikka on tutkijatohtori Turun yliopiston klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin oppiaineessa.