”Eij yhtäkän åuttå maatten puku”
Turun joulurauhaa julistettaessa vuonna 1770 kehotettiin ihmisiä käyttäytymään rauhallisesti, etteivät he aiheuttaisi pelkoa muissa kaupunkilaisissa joulun pyhinä. ”Eij mös sallita sisäl tulevaisell juhlalla yhtäkän åuttå maatten puku, joilla ihmisett peliätetyx tulla taidaisit.” Tämä varoitus toistui myös Porin raadin julistamassa rauhassa. Olivatko kaupunkien raadit niin herkkiä, että tällainen kielto todella tarvittiin, vai oliko kaiken takana jokin suurempi pelko? Tämä varoitus puuttui jo vuoden 1827 julistuksesta.
Kaksinkertaiset sakot
Kaupunkilaisia oli varoiteltu erilaisista häiriötä tuottavista teoista jo aiemminkin. Turun kappalainen Laurentius Abocius varoitti saarnakokoelmassaan vuonna 1644 liiallisesta alkoholinkäytöstä, joka villitsi viisaat, teki tyhmät tyhmemmäksi, saattoi aiheuttaa väpinän ja punaiset silmät sekä paljasti salaisuudet ja aiheutti riidan. Juopuneiden aiheuttamat häiriöt olivat Turun öisillä kaduilla tavallisia ja pelko oman hengen menettämisestä juopuneen käsissä todellinen. Vielä vuoden 1770 julistuksessa kiellettiin ”mös caicki häpiälisett dantzitt ja luattåmatt yöreijutt, nijn mös caicki ne cuin pahan menån, kiukulla, riakumisella, kiråuxella, tappeluxella, ambumisella, eli muulla sencaldaisella såpimattåmudella matkan saattavatt”. Jos rauhaa sitten rikottiin, oli rangaistuksena kaksinkertainen sakko verrattuna normaaliin aikaan. Näillä käskyillä viitattiin selvästi joulunajan rauhalliseen viettoon, jolloin toisia ei sopinut häiritä tarpeettomasti. Kyse ei siis ollut varsinaisesta pelosta.
Pelon takana
Vieraiden maiden vaatetuksen pelolla oli myös vakavampi taustansa. Ruotsi kävi 1600-luvulla sotia peräti 80 vuoden ajan. Sota-aikana Turun raati varoitti kaupunkilaisia pukeutumasta outoihin vaatteisiin, jotta niillä ei olisi peloteltu vastaantulijoita. Taustalla oli ilmeisesti vakoilijoiden pelko ja 1500-luvulla tapahtuneet tanskalaisten suorittamat Turun ryöstöt. Vihollisen saattoi näet erottaa vaatetuksesta. Todellisesta pelosta kertovat myös ympäri valtakuntaa lähetetyt salakieliset kirjeet, joissa teksti oli korvattu numerosarjoilla, joiden koodit olivat vain niiden vastaanottajien tiedossa. Pukeutumisesta oltiin muutenkin tarkkoja, ja esimerkiksi kasvojen peittäminen hupulla saattoi kertoa henkilön kavalista ryöstö- tai murhahankkeista. Rehellisissä aikeissa ollut ihminen näytti kasvonsa avoimesti ja todisti näin, ettei kadulla vastaan tulleen tarvinnut pelätä häntä.
Sallitun ja kielletyn rajat pyrittiin vetämään niin selkeiksi, etteivät ihmisten teot aiheuttaneet muille haittaa. Pelko harmonian järkkymisestä oli kouriintuntuva. Tasapaino oli säilytettävä Lutherin Huoneentaulun hengessä, jotta ihmisten ei tarvinnut pelätä Jumalan kostoa, joka ilmeni harmonian järkyttyä sotina, nälänhätinä ja tautiepidemioina. Yksilö oli vastuussa koko yhteisön hyvinvoinnista ja siksi ”eij yhtäkän åuttå maatten puku” sallittu.
Veli Pekka Toropainen viimeistelee väitöskirjaansa Suomen historian oppiaineessa.