Esine-eksotiikkaa Suomessa
Suomeen päätyi jo varhain monia eksoottisiksi miellettyjä ja nimitettyjä esineitä. Teoksessaan Eksotisoidut esineet ja avartuva maailma Leila Koivunen tarkastelee Euroopan ulkopuolisten esinekokoelmien näyttelyhistoriaa Suomessa 1870–1910-luvuilla.
Näyttelyt kulttuurisen määrittelyn paikkoina
Lisääntyvien matkojen ja tihenevien kulttuurikontaktien myötä Suomeen tuotiin erityisesti 1800-luvulta lähtien kiinalaista posliinia, afrikkalaisia soittimia, alaskalaisia vaatteita sekä lukuisia muita kaukaisten kansojen esineitä. Niistä valtaosa päätyi vastaperustettujen museoiden haltuun. Monien nykymuseoiden – esimerkiksi Suomen kansallismuseon tai Designmuseon – kokoelmat koostuivatkin varhaisvaiheissaan erityisesti näistä ulkomaisista esineistä.
Karttuvia kokoelmia alettiin pian esitellä yleisölle. Käytännöt olivat hyvin vaihtelevia. Kokoelmien omistajien toisistaan poikkeavat lähtökohdat ja tavoitteet vaikuttivat myös olennaisesti siihen, millaisilla tarinoilla ja merkityksillä vieraiden kulttuurien esineet milloinkin ympäröitiin. Esimerkiksi lähetysseurojen tai taideteollisuuspiirien tavat tulkita hallussaan olleita esinekokoelmia poikkesivat merkittävästi. Näyttelyistä muodostui vieraiden kulttuurien määrittelyn paikkoja, mutta samalla niissä pyrittiin paikantamaan Suomea osaksi ympäröivää maailmaa.
Eksoottinen osasto jää lukkojen taa
Suomen kansallismuseon syntyvaiheet kuvastavat sitä kohtaloa, joka Euroopan ulkopuolisten kulttuurien kokoelmilla usein oli. Vaikka niitä pidettiin museotyön varhaisvaiheissa arvokkaina, jäivät ne kansallisuusaatteen vahvistuessa nopeasti suomalaiskokoelmien varjoon.
Kansallismuseo avattiin yleisölle pitkän odotuksen jälkeen tammikuussa 1916. Sen hallussa oli tuolloin maan laajimmat Euroopan ulkopuolisten kansojen kokoelmat, mutta niille suunniteltu ”Eksoottinen osasto” jäi museon avautuessa suljettujen ovien taakse ja yleisölle tuntemattomiksi. Syynä tähän oli erityisesti museon kansallinen painotus, mikä näkyi jatkuvana resurssipulana museon muiden kokoelmien kohdalla.
Vieraiden kulttuurien esinekokoelmat ovat jääneet sivurooliin myös aiemmassa suomalaisessa kokoelma- ja museotutkimuksessa, joka on keskittynyt erityisesti kansalliseen kulttuuriperintöön ja sitä suojelevan instituution syntyyn.
Leila Koivunen on yleisen historian professori.
Leila Koivunen: Eksotisoidut esineet ja avartuva maailma. Euroopan ulkopuoliset kulttuurit näytteillä Suomessa 1870–1910-luvuilla. Historiallisia Tutkimuksia 268. Helsinki: SKS, 2015.