Esoteriaa ja okkultismia Turussa: elämäni ensimmäinen konferenssi

Kesäkuun helteet hellivät Turkua, kun Donner-instituutin ja Uuden etsijät -hankkeen järjestämä Approaching Esotericism and Mysticism: Cultural Influences -symposium keräsi esoteriasta ja okkultismista kiinnostuneita tutkijoita ja opiskelijoita ympäri maailmaa.

Meidän opiskelijoiden kunniana oli järjestää pitkään suunniteltu Esoteerinen Turku -kävelykierros, joka oli monille vieraille tapahtuman kohokohtia. Ensimmäisen päivän luennot viettelivät minua eniten, sillä Olav Hammerin esoterian ja mystiikan käsitteitä avaavan keynote-esitelmän lisäksi liikuttiin muun muassa black metallin (Olli Pitkänen ja Oskari Koskela) ja kulttielokuvien puolella (Kimi Kärki). Pommiin nukkuminen ei ole ikinä tuntunut niin pahalta.

Kolmen päivän konferenssia voisi verrata festariviikonloppuun. Mielenkiintoisia luennoitsijoita ja kansainvälisesti tunnettuja tutkijoita, jotka opiskelijan silmissä ovat megastaroja. Päällekkäisiä esityksiä eri salien välillä ja kiperiä valintoja, kumpaa jäädä kuuntelemaan. Ja kaiken päälle univelan ja innostuksen sekainen krapula, edeltävän illan venyttyä pikkutunneille. Plussana onkin mainittava salien ilmastointi.

Torstai alkoi Christine Fergusonin luennolla, jossa avasi journoccultism-käsitteen avulla Iso-Britannian okkultistista kenttää kuvaten niitä rooleja, joissa 1800–1900-lukujen vaihteen sanomalehdet toimivat esoteeristen ajatusten välittämisessä.

Luennon jälkeen seurasin taidetta käsitteleviä alustuksia. Michelle Foot esitteli Skotlannin spiritualistista kenttää 1900-luvun alkupuolella, jolloin kristilliset vaikutteet näkyivät vahvasti kuvataiteessa. Marja Lahelman luento taiteilijoista esoteerisen tiedon välittäjänä oli osa Uuden etsijät -hankkeen tutkimusta, ja hän korosti taidehistorian ja esoteerisuuden yhteistä polkua. Raymond Radford puolestaan esitteli urban explorers -ilmiötä uudenlaisena paikkojen pyhittämisenä.

Kaarina Kosken esitelmä käsitteli esoteerisia julkaisuja ja kansanuskoa 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Kuva: Elisa Färm.

Iltapäivällä Tommy Ramstedt luennoi skene-käsitteen soveltamisesta esoteerisiin ympäristöihin esimerkkinään suomalainen rajatiedon kenttä.

Viimeisen päivän alustusten teemana oli G. I. Gurdjieff, josta Carole M. Cusack ja Hippo Taatila luennoivat. Karen Swartz lähestyi Rudolf Steinerille läheisiä, unohdetuiksi jääneitä naisia. Toisessa sessiossa teema siirtyi kohti folklorea Kaarina Kosken puhuessa kansanuskon ja esoterian suhteesta ja Tora Wallin kansanuskon hyödyntämisestä matkailussa. Lopuksi Maarit Leskelä-Kärjen koskettava esoterian tutkimisen eettisyyttä käsittelevä keynote kruunasi onnistuneen konferenssin.

Elisa Färm on viidennen vuoden opiskelija, joka työstää tällä hetkellä graduaan.