”Häneen kätkeytyy elämän hyvyys, unitieto – tiedottomuus”. Lapsuus suomalaisessa kirjallisuudessa ja lääketieteessä

Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos järjesti keväällä 2014 kurssin ”Hauraat subjektit: lapsuus suomalaisessa kirjallisuudessa ja lääketieteessä”. Kurssi pohjautui Suomen Akatemian rahoittamaan projektiin Hauraat subjektit: lapsuus suomalaisessa kirjallisuudessa ja lääketieteessä 1850–2000-luvulla.

Projektiin osallistuvat ja kurssia vetivät sosiologi Jutta Ahlbeck, tutkijat Kati Launis ja Kirsi Tuohela sekä professori Päivi Lappalainen. Kurssi tutustutti opiskelijat siihen, miten lapsuutta on käsitelty eri aikoina kaunokirjallisuudessa, omaelämäkerroissa ja asiantuntijapuheissa. Romantiikan aikana lapsuutta ihannoitiin viattomuuden ja turmeltumattomuuden tilana. Samalla painotettiin kuitenkin myös kasvatuksen ja kurin tärkeyttä. 1700-luvun lopussa syntynyt autobiografisen kirjoittamisen tapa tarjosi mahdollisuuden palata oman minuuden alkujuurille, lapsuuteen. Sama halu näkyy myös nykypäivänä Facebookin kaltaisissa ilmiöissä, jotka tarjoavat aikuisille mahdollisuuden paeta aikuisuuden ahdistusta virtuaaliseen leikkimaailmaan.

Sosiologian silmin lapsuutta katsotaan historiallisena, sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Lapsuus ei ole yleispätevä kategoria, vaan siihen liittyy erilaisia normeja, ideaaleja ja rajoitteita. Tervettä lasta pidetään normina ja ihanteena, sairasta poikkeavana. Terveyden ja sairauden erotteluun liittyy kuitenkin aina määrittelemisen valta.

Suomalaisessa lastenkirjallisuudessa aikuiset ovat eri tavoin pyrkineet tavoittamaan lapsuuden kokemusmaailman. Lapsihahmojen kuvauksissa kiteytyvät lapsuuden historialliset ja kulttuuriset käsitykset. Lapsihahmoista syntyy kulttuurisia kuvia, jotka vaikuttavat siihen, millaisia käsityksiä ja merkityksiä lapsiin liitetään. Myös nuortenkirjallisuudessa aikuisten kirjoittama kirjallisuus luo tiettyä kulttuurista kuvaa nuoruudesta. Tyttökirjallisuudeksi kutsutaan kirjallisuutta, joka on pääosin naisten kirjoittamaa ja jossa pääosassa ovat nuoret naiset tai tytöt. Tyttökirjat ovat erinomainen esimerkki siitä, miten kirjallisuus rakentaa kulttuurista kuvastoa, tässä tapauksessa käsityksiä sukupuolesta.

Jenni Heinonen on kotimaisen kirjallisuuden opiskelija Turun yliopistossa.