Helmikuun tutkimusiltapäivän kuulumiset

Mitä tutkimusta juuri nyt tehdään? Mitä yhteisiä käsitteitä, metodisia linjoja ja tutkimusta yhdistäviä teemoja laitoksen moninaisesta tutkimuksesta voi erottaa?

Kolmisenkymmentä historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen tutkijaa kokoontui perjantai-iltapäivänä 8. helmikuuta pohtimaan ja yhdessä ajattelemaan näitä kysymyksiä. Ensin kuultiin lyhyet alustukset käynnissä olevista tutkimushankkeista. Kaikki eivät ehtineet paikalle ja myös yhden tutkijan hankkeet kuten tutkijatohtorien ja akatemiantutkijan projektit puuttuivat. Yksitoista hanketta kuitenkin esittäytyi.

Ralf Kauranen aloitti kertoen suomalaisen kirjallisuuden ylirajaisuutta tutkivasta, monitieteisestä hankkeesta, joka sisältää sekä tohtorikoulutusulottuvuuden että yliopistojen välistä yhteistyötä. Hankkeen lähtökohta on kiistää metodologinen nationalismi ja nähdä suomalainen kirjallisuus transnationaalisena. Hannu Salmi jatkoi esitellen Euroopan elokuvallista kartografiaa (1945–2000) ja kulttuurin vaeltavia käsitteitä 1800-luvulla koskevat tutkimushankkeet. Näitä yhdistää mm. tavoite heilauttaa antroposentrinen kulttuurianalyysi kohti eräänlaisten karttojen ja voimakenttien tutkimusta.

Mari Välimäki kertoi juuri aloittaneesta sukupuolta ja perhesuhteiden moninaisuutta koskevasta hankkeesta, jossa tarkastellaan Pohjolaa 1400-luvulta 2000-luvulle. Ajatuksena on kysyä, millainen perhe oikeastaan oli ennen 1900-lukua ja nykyistä (uus)perhekeskustelun aikaa.  Liisa Vuonokari jatkoi esitellen ”Kansallista menneisyyttä rakentamassa ja tulkitsemassa” -hanketta. Se pureutuu arkistoinstituution vallan ja muistamisen politiikan näkökulmasta.

Vankilat murroksessa -hanketta esitteli Jussi Lehtonen, joka kytki hankkeen paitsi muuttuvien instituutioiden ja ympäristöjen myös ammattien muutoksen tutkimukseen. Helena Ruotsala jatkoi selventäen Nuoperi-hankkeen pitkän linjan toimintaa nuorisoperinteen tallentajana ja nuorisotyön yhteistyötahona. Ruotsala esitteli myös juuri aloittaneen kuntarakenteen muutosta koskevan etnologisen tutkimuksen. Palvelujen organisoinnin sijaan tutkijoita kiinnostaa kokemus paikallisuudesta ja kuntalaisuudesta.

Kulttuuri, terveys ja hyvinvointi -hanketta esitteli Anu Laukkanen. Se tekee taustaselvitystä sellaista tutkimusohjelmaa varten, jossa kulttuurin ja taiteen hyvinvointivaikutusta voitaisiin tutkia nykyistä perusteellisemmin, harkitummin ja systemaattisemmin. Marjo Kaartinen vei yleisön myöhäiskeskiajan Eurooppaan esitellessään Modus vivendi -hanketta. Sen tutkijat selvittävät uskonnollisia reformaatioita ennen (1500-luvun) uskonpuhdistusta ja analysoivat maallikkoyhteisöjen, ns. sääntökuntien, osuutta näissä reformeissa.

Minna Seikkula selvitti ”Akateemisen feminismin aikajanat Suomessa” -hanketta, jossa kiinnostus kohdistuu yhden akateemisen oppialan muodostumiseen. Tutkimus analysoi eri sukupolvien määrityksiä feminismistä ja niiden harjoittamaa muistamisen ja käsitteellistämisen politiikkaa. Päivi Lappalainen havainnollisti lapsuutta suomalaisessa kirjallisuudessa ja lääketieteessä 1850-luvulta 2000-luvulle koskevaa hanketta. Siinä tutkitaan 1800-luvulla Suomeen rakentuvaa modernin lapsuuden ideaa ja lapsuuden nousua taiteiden ja (lääke)tieteen kiinnostuksen, tietämisen ja tuntemisen kohteeksi.

Alustukset päättyivät Hanna Meretojan esittelemään hankkeeseen, joka koskee historian kokemusta ja kertomisen etiikkaa nykytaiteissa. Hankkeen audiovisuaalisten ja kirjallisen aineiston analyysejä yhdistää mm. ajatus subjektin rakentumisesta kertomisen kautta ja ajatus taiteesta todellisuuden tutkimuksena. Romaanit tai dokumenttielokuva nähdään siinä estetiikan ja etiikan yhteen kytkeytymisen kautta ilman että muodolle ja sisällölle tehdään suoraviivaista eroa.

Iltapäivä päättyi kokoavaan keskusteluun siitä, millaista yhteistä käsitteistöä historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksessa on erotettavissa. Käsitteitä koottiin taululle ryppäiksi ja esiin nousi sekä tuttuja termejä että uusia ajatuksia. Kirjuri kokosi kuulijoiden huomioita yhteen: paikallisuus, ylirajaisuus, tilallisuus, kansallisuus. Mukaan liittyivät: yksilö vs. rakenne, historiallisuus, kokemuksellisuus, muistaminen, kertominen. Tuttuja termejä valta, luokka, sukupuoli, affektit ei haluttu hylätä yhdistävinä, tieteiden välisinä käsitteinä.

Todettiin, että monessa hkt-laitoksen tutkimuksessa tarkastellaan yksilön suhdetta muutokseen tai sitä itseään suurempaan rakenteeseen; inhimillisen suhdetta uudistuksiin. Todettiin myös, että useissa puheenvuoroissa nousi esiin historiallisuus ja sitä lähellä oleva muistin käsite. Pohdittiin, että sekä yksilön että yhteisön kokemus jäsentää useaa laitoksen tutkimusta, ja sen lähelle sijoittuvat kertomus, kertominen ja kerronnallistaminen. Todettiin, että ikä ja sukupuoli ovat käsitteellistyksinä läsnä useissa tutkimuksissa, samoin valta.

Kaksi teemaa tuntui tiivistyvän tutkimuksissa: tarkastellaan sitä jännitettä, joka syntyy kokemuksen tason ja kulttuuristen prosessien välille. Toinen havaittu teema liittyi aikaan ja temporaalisuuteen. Kysyttiin, ovatko temporaaliset rakenteet haurastuneet, millaiset rytmit, liike, verkostot ja lyhytkestoiset suhteet vievät muutosta eteenpäin. Päädyttiin kysymään, mitä kriittinen tutkimus nykyään tarkoittaa. Yhdistääkö se kaikkia? Yhdistyykö siihen jokin metodologia, joista voisi yhdessä syntyä jokin jännittävä uusi virtaus?

Paluu käytäntöön merkitsi kysymystä, mihin tarvitsemme kuvaa laitoksen tutkimuksesta. Todettiin, että voimassa oleva yliopiston tutkimusstrategia nimeää vahvan kehitysvaiheen tutkimusaloiksi populaarikulttuurin tutkimuksen, keskiajan ja uuden ajan alun sekä monikulttuurisuuden tutkimuksen. Vain pitkäjänteisellä rahoituksella ja kehittämisellä jokin tutkimusala voi nousta yliopiston strategiassa ylemmäs, tutkimuksen vahvuusalaksi. Näiden alojen pitkäjänteisen kehittämisen ohella pitää laitoksen kuitenkin olla myös avoin ja tarjota tilaa uusille ajatuksille ja avauksille. Yhteinen keskustelu vie toivottavasti eteenpäin molempia: jo olemassa olevan osaamisen vahvistumista ja uusien ideoiden syntymistä.

Kirsi Tuohela
humanistisen tiedekunnan jatkokoulutuskoordinaattori