Historiaa kaikin aistein

Suomen 1700-luvun tutkimuksen seura järjesti perjantaina 7.10. Turussa seminaarin 1700-luvun moniaistisesta historiasta. Puhujat pohtivat menneisyyden ihmisten tapoja nähdä ja kuulla, mutta myös haju, maku ja tunto 1700-luvun maailmassa olivat esillä. Kuulijalle aistit avasivat menneisyydestä aivan uudenlaisia kokemuksia kuten seuraavista makupaloista käy ilmi.

Löyhkäävä Lontoo, pahanhajuinen Pariisi

Tohtori Emily Cockayne (University of East Anglia) kertoi, miten kaupunkilainen harvoin hahmottaa, kuinka meluisa, löyhkäävä ja saastainen Lontoon kaltainen metropoli oli vielä pari sataa vuotta sitten. Yritystoiminta oli usein sanan varsinaisessa mielessä likaista ja haisevaa, kun ulosteita ja teurastusjätteitä hyödyntänyt nahka- ja liimateollisuus majaili keskustojen tuntumassa.

FT Heli Rantalan aiheena oli suomalainen runoilija Frans Michael Franzén (1772–1847), joka oli nuoruudessaan suuri Ranskan vallankumouksen ihailija. Franzén matkusti 1795 palvomaansa Pariisiin. Nuoren miehen pettymys oli musertava, kun valistuksen kehto osoittautui haisevaksi, sotkuiseksi ja häliseväksi suurkaupungiksi.

Ruudinsavun katku ja lyijyn maku

FM Riku Kauhanen osoitti, miten aistien kautta katsottuna myös 1700-luvun taistelukenttä esimerkiksi Isonkyrön Napuella peittyy läpitunkemattomaan ruudinsavuun, jonka keskeltä sotamiesten rivistöt erottuivat vain värikkyytensä ansiosta. Ruotsin armeija puki miehensä sinikeltaisiin ja britit kirkkaaseen punaiseen. Sotamiesten suissa maistui sanan mukaisesti lyijy, kun he kivääreitä ladatessaan joutuivat puristamaan lyijykuulan hampaidensa väliin.

Tirisevää paistia, kermaista viiliä

Professori Johanna Ilmakunnas nosti esiin ruoan ja etenkin ylhäisön juhlavat illalliset, jotka olivat niin ikään aistien ilottelua. Runsas aamiainen, jota me voisimme kutsua vaikka brunssiksi, piti sisällään niin tiriseviä paisteja, kermaista viiliä kuin maukkaita marjojakin. Hienoimpiin päivällispöytiin katettiin ranskalaiseen tapaan kaikki herkut samalla kertaa. Toisaalta jopa hoviväki saattoi elää pienessä näläntunteessa, kun he seurasivat kuninkaallisen isäntäväkensä seremoniallista ateriointia ilman ruoan muruakaan.

Huumaava lilja, palanen makeaa ananasta

Professori Elisabet Mansén (Stockholms universitet) nosti esiin, sen, miten rakkauttakin kuvattiin tuoksujen ja makujen avulla. Ihastuksen huuma tuoksui liljoilta ja laventelilta ja maistui suussa kuin palanen makeaa ananasta. Ananas oli vielä 1700-luvulla harvinainen ja kallis herkku, maksusensaatio ja rikkaiden aterioita koristanut statussymboli.

Kuun kajo

Ennen sähköä ja katuvalaistusta ihmiset elivät ja kokivat myös pimeän eri tavalla kuin nykyään. Kuun valo oli todellinen tiennäyttäjä muutoin pimeillä teillä ja kujilla. FM Susanna Lahtinen kertoi, miten kuun kajo saatettiin kokea niin nautittavaksi, että 1700-luvun turistit halusivat ihailla nähtävyyksiä nimenomaan yöllä kuun valaistessa maisemaa.

Kielletty kahvi

Tietyt äänet, hajut tai maut olivat turmeltuneita ja jopa kiellettyjä. Elisabeth Mansén nosti esiin, miten ruokosokeri sai jo 1700-luvulla karvaan sivumaun, kun se yhdistettiin Länsi-Intian orjatyöhön. Ruotsin kuningaskunnassa ei suvaittu vallankumouksellisen Ranskan kansallislauluksi julistettua Marseljeesia. Kalliin kahvin maistelu oli niin ikään tämän tästä kiellettyä ja sen haju ohjasi virkavallan salakeittäjien jäljille. Viimeinen kahvinjuontikielto kumottiin vuonna 1802.

Aistit avaavat ikkunoita ja portteja menneeseen

Aistit voivat toimia myös porttina menneeseen. Äänien, tuoksujen ja makujen kautta pystymme eläytymään menneisyyden ihmisten kokemusmaailmaan. Tiedämme, miten makealta maistuu kypsä ananas tai miten huumaavasti liljat voivat tuoksua. Toisaalta emme tiedä, kokiko harvinaista ananasta ensi kertaa maistanut 1700-luvun ihminen maun samalla tavalla kuin arkipäiväisiä säilykeananaspaloja pitsastaan haarukoiva nykyihminen.

Kirsi Vainio-Korhonen on Suomen historian professori.