Juuret Suomessa – Euroopan Unionin maissa asuvien ulkosuomalaisten ja heidän lastensa Suomi-kuva ja paluumuuton edellytykset

Suomesta Eurooppaan suuntautunut siirtolaisuus on ollut voimakkainta 1960- ja 1970-luvulla. Suomi-tietoutta ja suomalaista identiteettiä on siitä lähtien tuettu muun muassa suomenkielisissä seurakunnissa ja ystävyysseuratoiminnan kautta. Mukana ovat alusta lähtien olleet myös muuttajapolven lapset, joiden toinen vanhempi on usein muu kuin suomalainen. Kuvassa oleva saksalais-suomalaisen perheen tytär vuodelta 1982 voi tänään hyvinkin olla potentiaalinen toisen polven paluumuuttaja, jolle tietoisuus suomalaisista juurista on jo pikkutytöstä lähtien vahva. Kuva Outi Tuomi-Nikula 1982.

Porin yliopistokeskuksessa toimivan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman yksi vuosien 2010–13 tutkimusstrategian painopistealueista on kulttuurien välinen kommunikaatio, joka sijoittuu siirtolaisuustutkimuksen piiriin. Kulttuurien välinen kommunikaatio on kuulunut kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineen opetustarjontaan alusta asti, ja aihepiiristä on valmistunut kandidaatti- ja pro gradu -tasoisia tutkimuksia.

Noin 1,3 miljoonasta ulkosuomalaisesta, heidän muuttonsa syistä, elinolosuhteista ja sopeutumisesta vieraassa kulttuurissa on olemassa suuri määrä tutkimuksia, ja tutkimustuloksia on koottu muun muassa Siirtolaisuusinstituutin julkaisemaan teossarjaan ”Suomalaisen siirtolaisuuden historia 1–6”. Sarjan viimeinen osa Suomalaiset Euroopassa (2008) osoittaa, että tutkittu tieto erityisesti Euroopan alueella asuvista noin 100 000 Suomen kansalaisesta on perinteisiin siirtolaisia vastaanottaneisiin maihin – kuten Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Ruotsiin – nähden yllättävänkin vähäistä. Tätä tutkimuksellista vajetta ja kansallisestikin merkittävää työvoimapoliittista tietoa selvitetään Satakuntaliiton ja Porin kaupungin rahoittamassa ”Juuret Suomessa” -hankkeessa. Kulttuuriperinnön professorin Outi Tuomi-Nikulan johtama hanke on jatkohanke ”Takaisin Suomeen” -esiselvityshankkeelle (2010–2011), jonka aikana kerättiin laaja kyselyaineisto (noin 820 vastausta) Euroopassa ja osin Euroopan ulkopuolella asuvilta ulkosuomalaisilta. Kyselylomakkeet suunnattiin ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven ulkosuomalaisille, ja niiden jakelu suoritettiin Suomen ulkomaanedustustojen, Suomi-seurojen, ulkosuomalaislehtien ja Euroopassa toimivien suomalaisjärjestöjen kautta.

Siirtolaisuus Eurooppaan on verrattain uusi ilmiö, sillä suomalaisia on muuttanut Manner-Eurooppaan merkittävämmin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Tälle siirtolaisryhmälle on ollut ominaista paitsi naisvaltaisuus myös korkea avioitumisaste valtakulttuurin kansalaisen kanssa. Avioliitto valtakulttuurin jäsenen kanssa on aiheuttanut muun muassa sen, että Euroopan ulkosuomalaiset ovat perinteisistä kaukosiirtolaisryhmistä poiketen sopeutuneet uuteen kotimaahansa jo ensimmäisen muuttajapolven aikana, toisin sanoen he ovat uudessa kotimaassaan monin tavoin ”näkymätön” ja samalla ongelmaton ulkomaalaisryhmä. Korkeasta sopeutumisasteestaan huolimatta he pitävät kuitenkin yllä kiinteitä suhteita Suomeen. Monella ensimmäisen polven siirtolaisella onkin haaveena palata takaisin entiseen kotimaahan eläkepäiviä viettämään.

Hankkeen tavoitteena on selvittää laajan kyselyaineiston pohjalta nykyisin Euroopassa asuvien suomalaistaustaisten henkilöiden koulutusta ja kielitaitoa sekä yhteyttä suomalaiseen kulttuuriin. Erityisen huomion kohteena siinä ovat tähän saakka tutkimuksen ulkopuolelle jääneet toisen ja kolmannen polven euroopansuomalaiset. Päämääränä on selvittää näiden nuorten aikuisten Suomeen tai kansainvälisyyteen liittyviä tulevaisuudensuunnitelmia sekä maahanmuuttopolitiikkaan, monikulttuurisuuteen ja suomalaisuuteen liittyviä käsityksiä ja näkemyksiä.