Kierosilmäinen pyöveli ja kuuro miekka
Otsikon sanaparit kertovat kulttuurihistorian alaan kuuluvan tekeillä olevan sivuainetutkielmani keskeisistä kysymyksistä. ”Pyöveli, mestarismies ja skarprättäri. Turun pyövelit vuosina 1643−1722” käsittelee kaupunkilaisten suhtautumista näihin miehiin, mutta keskittyy myös pyöveleiden käsitykseen omasta asemastaan. Nämä kaksi näkökulmaa eivät aina kohdanneet ja seurauksena oli konflikteja.
Turun pyövelit eivät olleet suurrikollisia, vaan lähinnä varkauksiin syyllistyneitä miehiä. Pyöveli edusti lain alinta porrasta, sillä hän vannoi virkavalansa kaupungin raadille. Raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa mainitaan siksi vain harvoin halventava nimitys pyöveli virallisissa yhteyksissä. Mestarismies ja skarprättäri – terävällä oikaisija – olivat virallisia nimityksiä ja korostivat pyövelin asemaa virkakoneistossa.
Pyövelille kuului virkaetuina vuosipalkka, palkkiot rangaistusten toimeenpanoista, asunto Kerttulinmäellä hirsipuun vieressä, punainen vaatekerta sekä oikeus kantaa miekkaa. Mestarismiehen talo ja hirsipuu hautausmaineen sijaitsivat lähellä nykyistä Uudenmaan- ja Sirkkalankadun kulmaa ja ne ovat nykyisin osittain Uudenmaankadun alla. Toisaalta pyövelin tuli ottaa polttomerkki kasvoihinsa tai hänen korvansa leikattiin, jotta kaikki vastaantulijat tunnistivat hänet heti. Vuonna 1691 listattiin pyövelin tehtäviin mestaaminen, hirttäminen, teilaaminen, roviolla polttaminen ja kaakinpuussa ruoskiminen.
Pyövelin tärkeimpään työkaluun miekkaan liittyy monia kahnauksia raadin kanssa. Henrik Knutinpoika osoitti liiallista ammattiylpeyttä kantaessaan vuonna 1674 virkansa merkkiä kultakoristeisessa kannattimessa raadin kielloista huolimatta. Hänen seuraajansa Erik Lijten puolestaan pisti miekkansa hiekkaan ja puri sitä ennen mestausta. Hän ilmoitti kuulleensa esivanhemmiltaan, ettei mestattava pystynyt siten kuurouttamaan miekkaa, vaan se osui kohteeseensa.
Mestarismiehen tuli elää hiljaisesti ja Jumalaa pelkääväisesti sekä kunnioittaa raatia. Useat pyövelit kuitenkin rikkoivat valansa haukkumalla raatia, rähinöimällä humalassa markkinoilla tai harjoittamalla kiellettyä sukupuoliyhteyttä. Seurauksena oli kaupungista karkottaminen tai hirttotuomio. Pahennusta aiheuttava elämä sai porvariston halveksumaan näitä ammattimiehiä ja tämä näkyi myös puheissa. Pyöveli ja pyövelinruoka olivat tavallisia haukkumanimiä. Alexander Bruun haukkui vuonna 1634 kaupunginvoutia kierosilmäiseksi pyöveliksi. Pyövelin viralliset nimitykset eivät siis toteutuneet päivittäisessä kielenkäytössä.
Pyövelin ammatista vain harvat miehet jäivät eläkkeelle. Vain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ura päättyi rötösten vuoksi hirsipuuhun tai karkotukseen kaupungista.
Kirjoittaja on Suomen historian tohtorikoulutettava.