Koronan riskiprofiilissa on runsaasti huolta aktivoivia piirteitä

Riskien yhteiskunnallinen rakentuminen ja valikoituminen huomion kohteiksi on jälleen ajankohtaistunut koronaviruksen myötä. Pitääkö pelätä vanhenemista, kovia rasvoja vai masennusta? Vai koronaa? Koronan kuolleisuusluvut ovat mitättömiä verrattuna sydän- ja verisuonitauteihin, liikenteeseen, influenssaan tai malariaan. Miksi se sitten huolestuttaa niin paljon?

Ensinnäkin se on osittain uusi ja mekanismeiltaan vajavaisesti tunnettu. Uudet riskit saavat aina huomiota ja huolta osakseen – kansa tietää mikä on viikon vaara. Koronan medianäkyvyys ei anna mahdollisuutta unohtaa asiaa.

Toiseksi koronaan liittyy katastrofipotentiaali, eli jos asiat menisivät todella huonosti – ei rokotetta, uusia mutaatioita, perusterveitä kuolonuhreja – niin silloin ne menisivät todella huonosti.

Kolmas huolta aiheuttava piirre koronan riskiprofiilissa on asiantuntijoiden erimielisyydet. Yleensä kun asiantuntijat ovat erimielisiä, maallikot murehtivat: kehen voi luottaa, Ruotsin vai Suomen malliin, entä kannattaako käyttää maskeja?

Neljäs ja viimeinen koronan riskiprofiilin koettua uhkaa vahvistava piirre on riskin hallinta: mitä järeämmillä toimenpiteillä riskiä yritetään hallita, sitä enemmän se aiheuttaa huolta. Koronan kohdalla on (syystäkin) ammuttu tykillä: rajat kiinni, Uusimaa eristyksiin, opinahjot, baarit ja kirjastot kiinni. Ajatuskulkumme menee osapuilleen näin: Jos jokin on niin vaarallinen, että tämä kaikki piti tehdä, niin se on todella vaarallinen.

Riskejä joihin voi itse vaikuttaa siedetään paremmin

Maskit tuovat esille oman toiminnan roolin riskien arvioinnissa. Eli maallikot pitävät siedettävämpinä sellaisia riskejä, joille altistumiseen voi itse vaikuttaa. Maskeja voi jonottaa, hamstrata, laittaa naamalle, pestä ja viskata roskakoriin. Oma toiminta vaikuttaa ainakin jonkin verran riskin syntymisen ketjuun, ja maskit antavat myös mahdollisuuden paheksua maskittomia ja murehtia maskisuositusten ristiriitaisuuksia.

Riskien yhteiskunnallinen hyväksyttävyys on siis taas kerran keskustelussa. Kuinka paljon ja missä valuutassa olemme valmiita maksamaan siitä, että yhteiskunnat pysyvät auki ja pääsemme liikkumaan paikasta toiseen? Tässä on humanisteille työsarkaa.

25 vuotta sitten julkaisimme kirjan Riskit yhteiskunnassa – maallikot ja asiantuntijat päätösten tekijöinä (Gaudeamus 1995). Neljännesvuosisatajuhlan kunniaksi kirja on taas ajankohtainen, tai kuten eräs kollega totesi, että näyttää se pysähtynytkin kello toisinaan oikeaa aikaa…

Kirjoittaja toimii uskontotieteen yliopistonlehtorina Turun yliopistossa.