Laitoksen punavihreät vaikuttajat

Päätin kirjoittaa jutun laitoksemme kunnallisvaaliehdokkaista. Yritin saada haastatteluun mahdollisimman laajan kattauksen eri puolueiden ehdokkaita, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Ehdokkaita on kyllä, mutta he jakautuvat vain kahteen puolueeseen: Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon. Ehdolla olevat kulttuurihistorian opiskelija Jukka Vornanen (vihr) ja Suomen historian opiskelija Salla Mistola (vas) pohtivat miksi.

 

Tämä on mielenkiintoinen kysymys, jota ei oikeastaan voi pohtia sortumatta kammottaviin yleistyksiin. Uskon asian liittyvän siihen, että täällä opiskelevilla on jotakuinkin samanlainen maailmankuva. Poliittisen historian opiskelijat taas tuntuvat hakeutuvan helpommin vanhoihin puolueisiin, pohtii Vornanen.

TYY:n kautta monille tutut historian opiskelijat Jukka Vornanen, 27, ja Salla Mistola, 25, ovat ensi kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa. Kuva: Janica Rantanen.

Mistola tuntee laitoksen opiskelijoita, jotka ovat muidenkin puolueiden ehdokkaiden takana, mutta eivät ole itse lähteneet ehdolle.

– Ehkä taustavaikuttaminen on humanistille luontevampi keino osallistua politiikkaan, pohtii Mistola.

Mistola sijoittaa itsensä Vasemmistoliiton vihreään siipeen ja Vornanen Vihreiden vasemmistosiipeen. Puolueiden välillä on toki eroja, kuten energiaratkaisut ja palvelusetelit, mutta Mistolan ja Vornasen politiikassa eroja ei juuri näy. Ainoa erimielisyys, jonka he haastattelun aikana keksivät on Pennisilta.

– Vähätorista on muodostunut aktiivinen tapahtumapaikka, mikä aiheuttaa sen, että pyöräliikenne on usein kirjaston kohdalla tukossa tai suljettu. Auransiltaa ei pystytä leventämään niin, että se palvelisi hyvin pyöräilijöitä, joten uusi kirjastosilta tulisi tarpeeseen.

– Minä taas vastustan Pennisiltaa. Mielestäni pitäisi aluksi miettiä edullisempia vaihtoehtoja kevyen liikenteen kehittämiseen, toteaa Mistola.

Äänestä nuorta! Nuori, muista äänestää!

Vornasen tärkeimpänä vaaliteemana on avoimuus. Avoimessa ja reilummassa Turussa vanhat kyseenalaiset vaikuttamiskeinot olisivat menneen talven lumia. Vornasen mukaan kuntapolitiikan likaisuus on Turussa sitä luokkaa, että se on mainehaitta koko kaupungille. Siksi hän kannustaa äänestämään uusia nuoria ehdokkaita, ovat he sitten mistä puolueesta tahansa.

Mistola taas kannustaa nuoria äänestämään ylipäänsä. Vaikka olisikin Turussa vain ohikulkumatkalla opintojen vuoksi, on silti yhtä lailla kuntalainen, jolloin kunnan asioihin ei voi suhtautua välinpitämättömästi.

Opiskelijapolitiikasta kuntapolitiikkaan

Mistola on TYY:n hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava, Vornanen puolestaan TYY:n koulutuspoliittinen sihteeri. Molemmat ovat pitkän linjan järjestöaktiiveja ja opiskelijapoliittisia vaikuttajia, mutta puoluepolitiikassa suhteellisen uusia lupauksia.

Vornanen valmistuu vuoden vaihteessa, mutta Mistolalla on vielä opintoja jäljellä. Hän muistuttaa, että opiskelu ja politiikka voivat kulkea käsi kädessä.

– Vaikuttajat ovat kaupunkilaisten kuva, joten totta kai mukana pitää olla myös opiskelijoita. Työssä käyvät yhdistävät politiikan muuhun elämään, joten miksi opiskelija ei siihen pystyisi? Opiskelijat ovat tottuneita yhdistämään eri elämäntilanteita toisiinsa, esimerkiksi työ ja perhe yhdistyvät opiskeluun, joten miksi ei politiikkakin, Mistola kysyy.

– Puoluepolitiikkaa myös demonisoidaan opiskelijoiden keskuudessa aivan suotta. Poliittinen vaikuttaminen on luonnollinen osa yhteiskunnallista elämää, muistuttaa Vornanen.

Janica Rantanen
politiikasta kiinnostunut sukupuolentutkimuksen opiskelija