Maj Lind -pianokilpailu: opiskelijoiden soittelusta kansainväliseksi mediatapahtumaksi

Kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu on keskeisimpiä kotimaisia musiikkikilpailuja. Kilpailun kautta suuren yleisön tietoisuuteen ovat nousseet sellaiset nimet kuin kapellimestari ja säveltäjä Leif Segerstam, pianotaiteilijat Juhani Lagerspetz ja Olli Mustonen sekä useita eri opettajia ja musiikkialan ammattilaisia. Kaikkiaan seitsemälle vuosikymmenelle yltävän olemassaolonsa aikana kilpailu on onnistunut nousemaan pienimuotoisesta Sibelius-Akatemian kilpailusta kansainväliseksi tapahtumaksi.

Mari ”Maj” Kopjeff ja hänen sulhasensa Arvid Lind Helsingissä 8.11.1896.

Kilpailua on kuitenkin tutkittu hyvin vähän, ja sen pitkä historia on monille hämärän peitossa. Olen ollut tutkimusavustajana viime kevään ja kuluvan syksyn aikana esittämisen tutkimuksen dosentin Marjaana Virtasen luotsaamassa kilpailua koskevassa tutkimuksessa, jossa keskiössä ovat audiovisuaalisuus ja virtuoosisuus. Hankkeessa kysytään muun muassa miten televisiolähetyksissä luodaan ja esitetään virtuoosisuutta. Aineisto koostuu muun muassa sanomalehtiaineistosta ja audiovisuaalisesta aineistosta, kuten kilpailujen televisiolähetyksistä ja erilaisista aihetta käsittelevistä ohjelmista. Hanke on Alfred Korderlinin säätiön rahoittama.

Toisen Maj Lind -kilpailun voittaja Tapani Valsta vuonna 1946.

Kilpailu perustettiin, kun varakas leski Maria ”Maj” Lind testamenttasi viidenneksen omaisuudestaan vuonna 1943 Sibelius-Akatemialle. Ensimmäinen kilpailu pidettiin pommitusten runtelemassa Helsingissä vuonna 1945, jolloin kilpailun voitti Leena Siukonen. Lupaavan alun jälkeen innostus kuitenkin laski 1950-luvun lopulla; vuonna 1959 osanottajia oli vai yksi. 1960-luvun alussa kilpailu päätettiin järjestää joka toinen vuosi. Kilpailusta tuli kansallinen vuonna 1962.

Vuoden 1992 kipailun voittajat Valeria Resjan (vas.) ja Laura Mikkola.

Vuonna 1968 kilpailu päätettiin järjestää joka kolmas vuosi, ja mukaan tuli myös orkesterifinaali. Vuosikymmenen vaihtuessa ohjelmistoon lisättiin suomalainen nykymusiikki, jonka yhteydessä pidettiin sävellyskilpailuja. 1980-luku oli kilpailujen huippuaikaa, jolloin lehdistön ja muihin tiedotusvälineiden kiinnostus kilpailua kohtaan lisääntyi. Vuosikymmenen alussa käynnistyivät orkesterifinaalien televisiolähetykset. Vuonna 1992 kilpailuun saivat osallistua vähintään kolme vuotta Suomessa asuneet nuoret pianistit. Kansainvälinen kilpailuista tuli vuonna 2002, jolloin välieriin tuli kymmenen minuutin mittainen improvisaatio annetusta melodiasta. Nykyään kilpailu on monimedioitunutta, kun internet on ollut vuodesta 2007 alkaen entistä keskeisemmässä roolissa. Viimeisin kilpailu pidettiin 2017 ja seuraava järjestetään 2022.

Olli Lehtonen on musiikkitieteestä valmistunut maisteri, joka toimii avustajana Maj Lind -tutkimusprojektissa.