Metsät teollistumisen kynnyksellä Isossa-Britanniassa
Puun tarve oli Isossa-Britanniassa 1800-luvulla suuri. Iso-Britannian toimenpiteet kehittää metsiensä tilaa kuvastavat tätä tarvetta. Britit kehittivät metsiensä hoitoa, mutta ympäristönsuojeluksi sitä ei voida sanoa.
Ihmisillä on tapana ratkoa ongelmia jälkikäteen omista lähtökohdista, eikä ennakoiden. Tällainen ongelmanratkonta tuntuu olevan trendi. Näemme pystyvämme korjaamaan ja parantamaan luontoa neroudellamme. Lopulta onnistumme kuitenkin lähinnä luomaan uusia ongelmia.
Teollisen vallankumouksen myötä raaka-ainetarpeet muuttuivat Isossa-Britanniassa. Teollisuus nieli havupuuta, kun laivanrakentamisessa käytetty tammi, ei ollut enää niin tarpeellista. Tilanne eskaloitui siihen, että valtio toi ulkomailta 90 % puutavarastaan 1900-luvun alussa.
Valtio yritti parantaa omaa huoltovarmuuttaan puutavaran osalta osittain poliittisista syistä ja alkeellisista ympäristösyistä, jotka alkoivat muuntumaan romanttisista käytännöllisiksi ihmisen näkökulmasta. Tämä näkyy metsänhoidon edistämisessä.
Metsänistutusta Isossa-Britanniassa. Lähde: Wikimedia Commons
Ison-Britannian historiassa ilmeni huolta valtakunnan metsävarannoista jo ennen 1800-lukua. Tähän huoleen reagoitiin hallinnon ja yksityishenkilöiden toimesta vaihtelevalla tarmolla. Kansallinen ohjelma metsien kestäväksi ylläpidoksi oli kuitenkin kaukana, sillä metsänhoito riippui yksityishenkilöistä, eikä valtio kyennyt laajaan metsänhoitoon.
Teollisen vallankumouksen myötä puu alkoi menettää merkitystään yhteiskunnassa. Kansainvälinen kauppa demonstroi mahdollisuuden hankkia puutavaran muualta hyväksyttävällä hinnalla. Puun arvostus valtiolle tärkeänä resurssina väheni ja metsänhoidollisia toimenpiteitä lykättiin pidemmälle tulevaisuuteen.
Vaikka puutavaran arvo väheni, julkiset auktoriteetit näkivät kuitenkin metsien vähentymisen huolestuttavana ilmiönä. Keskushallinnon vahvistuessa 1800-luvulla laaja menettelytapa alkoi olla mahdollista. Iso-Britannia esimerkiksi levitti metsänhoito-oppejaan ja käytäntöjään alueille, jotka olivat brittiläisen imperiumin vallan alla. Saksasta, jossa metsänhoidollisia opinkappaleita oli jo hahmoteltu, lainattiin tietoa. Ympäristönsuojeluksi tätä toimintaa ei voida kutsua, vaikka huolenpidolla olisi ollut sellainen vaikutus. Ihmisen maksimaalista hyötyä ajava näkökulma oli nimittäin metsänhoidon perimmäinen tarkoitus. Mukavat sivuvaikutukset olivat vain plussaa.
Hakattua metsää Isossa-Britannian Gillenissä. Lähde: Wikimedia commons
Kirjoittaja Tuukka Heikkinen on humanististen tieteiden opiskelija ja kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Kirjoitus on osa Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella keväällä 2021 järjestetyn Ympäristö- ja merihistorian seminaarin opiskelijoiden artikkelisarjaa.