Paneelikeskustelu populaarikulttuurista ja henkisyydestä veti talon täyteen
Panimoravintola Koulun historian luokka on idyllinen ja ajoittain melko epäkäytännöllinen tila. Tämä kävi selväksi jo ennen kuin paneelikeskustelu ”Popular Culture and Spirituality” edes käynnistyi maanantai-iltana 3.10. Ensin täyttyivät kauhtuneet sohvat, nojatuolit ja jakkarat, sitten pöydät ja ovenpieli.
Seita ry:n ja Pakanaverkko ry:n järjestämän paneelin keskustelijoina olivat zenbuddhalainen munkki Brad Warner sekä tutkijat Albion Butters (TY) ja Heidi Rautalahti (HY). Rautalahti laatii väitöskirjaa uskonnosta ja videopelaamisesta. Buttersin tutkimusprojekti puolestaan käsittelee spi-fiä (engl. spiritual fiction) sarjakuvissa. Warner käyttää zenbuddhalaisuutta käsittelevissä teoksissaan runsaasti viittauksia elokuviin ja musiikkiin.
Yleisöllä riitti kysyttävää, ja keskustelua käytiin muun muassa rahasta ja autenttisuudesta, uskonnon ja huumorin suhteesta sekä tavoista, joilla uskonnolliset traditiot esitetään viihteessä.
”Uskonto on uusi musta”
Se, mitä tarkoitetaan henkisyydellä tai populaarikulttuurilla, jäi keskustelussa vähälle huomiolle. Panelistit olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että suhde henkisyyden ja viihteen välillä on kaksisuuntainen ja usein jännitteinen. Uskonto on aina ollut populaarikulttuurin raaka-ainetta. Toisaalta monet uskonnolliset yhteisöt tuottavat omaa poppia ja taiteilijat ammentavat teoksiinsa elementtejä mystiikasta.
Henkisyys ja uskonto kiinnostavat, joten ne myös myyvät. Kuten Rautalahti totesi, ”religion is the new black”. Toisaalta viihteen kuluttajat ottavat toisinaan ohjat omiin käsiinsä. Uskonnollisia liikkeitä on perustettu esimerkiksi J. R. R. Tolkienin Keskimaa-saagan ja George Lucasin Star Wars -elokuvien pohjalta. Kumpikin kirjoittaja saattaisi huomauttaa, että ”en minä ihan tätä ajatellut”, mutta heiltä ei kysytä.
Puhuttelevia tarinoita
Warner totesi, että ihmiset pohtivat aina syvällisiä kysymyksiä, vaikka pohdinnan viitekehys vaihtelee trendien mukaan. Jos henkisyys nähdään perimmäisten kysymysten pohdintana, on populaarikulttuurin rooli selkeä. Mieleen muistuu artikkeleita ”Avatar-masennuksesta”, johon jotkut kyseisen elokuvan nähneet vaipuivat, sekä tarinat lukijoista, jotka ovat löytäneet lohtua kuoleman pelkoonsa Terry Pratchettin Kuolema-hahmosta. Viihde vaikuttaa meihin. Taide on aina ollut väylä suurten kysymyksien tarkasteluun; miksi sama ei pätisi myös populaarikulttuuriin?
Tämä on kuitenkin vain yksi mahdollinen näkökulma. Henkisyyden ja populaarikulttuurin suhteita voidaan tarkastella monin tavoin ja tutkittavaa riittää jatkossakin runsain mitoin.
Hanna Lehtinen on uskontotieteen opiskelija.