Runouden moninaisuuden sylissä – mietteitä Annikin Runofestivaalista

Mitä on runous tänä päivänä? Tampereella kesäkuussa järjestetty Annikin Runofestivaali vastasi kysymykseen vivahteikkaalla ohjelmallaan ja juhli samalla 15-vuotista taivaltaan kohti Suomen omaleimaisimpaa runoustapahtumaa. Tämän vuoden festivaalin teema ”Vapaa on vain umpihanki!” toi puutalokorttelin sisäpihan lavalle suuren kirjon runouteen ja kulttuuriin omintakeisella tavallaan vaikuttaneita tekijöitä. Kansainvälinen runofestivaali piti sisällään niin suomalaista sanataidetta kuin ulkomaisia runouden kärkinimiä, unohtamatta myöskään lauluntekijöitä.

Runouden rajoja rikkomassa

Festivaalin esitykset koostuivat kirjasta lukemisesta, lukemisen ja toisten taiteiden yhdistämisestä, musiikista, laulusta, räppäämisestä ja erilaisista performansseista. Kieltä venytettiin moniin eri suuntiin esimerkiksi eri kieliä yhdistämällä ja samalla osoitettiin, kuinka joustavat sen rajat voivat olla. Runoilijat näyttivät, kuinka aina ei edes tarvita yhteistä kieltä, vaan huomion voi keskittää esimerkiksi musiikin ja sanojen rytmin luomaan kokonaisuuteen. Huomionarvoista on siis myös se, mitä tapahtuu sanojen merkityksien ympärillä. Runon kokeminen esitettynä herättääkin uusia kysymyksiä sen vastaanottamisesta: kuinka runon tulkintaan vaikuttavat äänenpainot, laulaminen tai esiintyjän käyttämä elekieli?

Annikin Runofestivaali ei toisinna kapeaa ajatusta runoudesta vain kirjan sivuille aseteltuina säkeinä, vaan nostaa esiin runouteen liittyvän runsauden. Eri taiteenlajeja yhdistävät esitykset osoittavat, kuinka monia ulottuvuuksia runous voi parhaimmillaan tarjota ja kuinka monipuolisesti sen voi käsittää. Runous vaikuttaa myös muuttuneen asiaksi, jota yksin lukemisen lisäksi (tai sitä paeten) tahdotaan kokea yhteisöllisessä ympäristössä. Festivaalin yli tuhatpäinen kävijämäärä puhuu puolestaan, kuinka runouden avulla voi tavoittaa jotain ihmisyydelle tärkeää ja kuinka tämä kokemus halutaan jakaa toisten kanssa.

Runofestivaalin lukuisiin suuntiin kurkottavalla ohjelmalla on selkeä viesti: runous elää paperilla ja ennen kaikkea se elää esitettynä. Aaro Hellaakoski on kirjoittanut ”Tietä käyden tien on vanki. / Vapaa on vain umpihanki.” Hellaakosken säkeistä sai innoituksensa festivaalin teema ja se voisi olla myös ohjenuora runouteen: uskalla kokea runo sen kaikessa, jännittävässä moninaisuudessaan.

Katso lisätietoa ja tunnelmia kesän festivaalista Annikin Runofestivaalin verkkosivustolta.

Carita Roivas on kotimaisen kirjallisuuden maisterivaiheen opiskelija, joka on aina runouden puolella.