Siirtolaisuuden eri ilmiöitä tarkasteltiin Juuret Suomessa -hankkeen seminaarissa Porissa

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa käynnistyi keväällä 2010 hanke, jossa selvitetään Euroopan maissa asuvien ulkosuomalaisten ja heidän lastensa paluumuuton edellytyksiä. Hankkeen seminaari ”Juuret Suomessa” järjestettiin Porin yliopistokeskuksessa 16.3.2012 ja seminaarin puheenvuoroissa siirtolaisuustutkimukseen erikoistuneet luennoitsijat pohtivat siirtolaisuuden eri ilmiöitä.

Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä pohti suomalaisen maastamuuttajan profiilia ja muuton kohdealueita. Vuoden 2010 tilastojen mukaan Suomen kansalaisia muutti ulkomaille enemmän kuin heitä muutti takaisin. Suomi onkin perinteisesti ollut maastamuuttomaa. Heikkilä myös osoitti, mistä päin Suomea muuttajat ovat lähteneet, minne on muutettu ja kuinka suuria muuttajamäärät ovat olleet: Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnat ovat menettäneet väestöään eniten, ja perinteisiä muuttokohdemaita ovat olleet ja ovat Ruotsi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat sekä muut EU-maat.

Siirtolaisuusinstituutin tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari puolestaan esitteli suomalaisten maastamuuttoa Ruotsiin toisen maailmansodan jälkeen. Ruotsiin suuntautunut siirtolaisuus on aina ollut tilastojen kärjessä ja se on myös tavallaan muodostanut oman tutkimusalueensa Euroopan siirtolaisuuden tutkimuksissa. Muutto Ruotsiin on ollut verraten helppoa läheisen sijainnin ja historiallisten yhteyksien vuoksi. Ruotsin korkea palkka- ja elintaso, taloudellinen ja poliittinen vakaus sekä nopea teollinen kehitys houkutti etenkin 1960–1970-luvuilla suomalaisia muuttamaan. Ruotsiin suuntautunut siirtolaisuus näkyy yhä tänäkin päivänä – vuonna 2008 siellä asui yhteensä 675 000 ruotsinsuomalaista. Tämän joukon osuus on noin seitsemän prosenttia Ruotsin koko väestöstä.

Tutkija Anna-Liisa Kuczynski Åbo Akademista tarkasteli suomalais-puolalaisten kaksikulttuuristen perheiden kasvatusperiaatteita, niiden eroja ja yhtäläisyyksiä sekä tehtyjä kompromisseja. Hän totesikin, että kulttuuriset arvot vaihtelevat ja muuttuvat muun muassa kollektiivisen ympäristön ja ajankohdan mukaan. Kaksikulttuurisissa perheissä tarvitaan ymmärrystä puolin ja toisin, arvostusta toisen ajatuksia, periaatteita ja arvoja kohtaan sekä kykyä omaksua uusia asioita.

Kulttuuriperinnön professori Outi Tuomi-Nikula tarkasteli toisen polven saksansuomalaisia ja heidän identiteettiään. Saksassa arvioidaan olevan 7000–10 000 toisen ja kolmannen polven suomalaista, joista valtaosa on varttunut saksalais-suomalaisissa perheissä. Tuomi-Nikula lähestyi aihetta ylirajaisuuden käsitteen kautta tarkastellen muun muassa, miten ulkosuomalaisten lapset ja lastenlapset pitävät yllä yhteyksiä Suomeen sekä missä elämänvaiheessa ylirajainen yhteys aktivoituu tai passivoituu. Tuomi-Nikula pohti myös, mistä muodostuu ulkosuomalaisten hybridi identiteetti ja millaisia tulkintoja se saa ajassa ja paikassa.

Hankkeen projektisihteeri Tarja Laineen mukaan ulkosuomalaisilla on selkeästi halu ja tarve kertoa ajatuksistaan. Tästä on osoituksena hankkeen aikana tehty kysely ja sen saama vastaanotto: vastauksia tuli kaikkiaan 820 kappaletta. Kyselyssä ulkosuomalaisilta tiedusteltiin taustatietojen lisäksi muun muassa maastamuuton syitä ja uuden kotimaan arkeen liittyviä asioita, kielitaitoa ja koulutusta, ajatuksia Suomesta ja suomalaisuudesta sekä mahdollisen paluumuuton edellytyksiä. Jokaisella vastaajalla oli myös mahdollisuus kertoa oma tarinansa ulkosuomalaisena. Nämä tarinat kertovat mitä Suomesta ajatellaan ja miten suomalaisuus koetaan. Samalla tarinat osoittavat myös sen, miten merkityksellistä ulkosuomalaisiin kohdistuva tutkimus on.

Tarja Laine
Juuret Suomessa -hankkeen projektisihteeri