Teksti haltuun – tutkijan tärkein työkalu

– Tähtään tutkijaksi, joten eri tekstilajien tunteminen on tärkeää, kertoo englannin kielen ja kulttuurihistorian opiskelija Ida Räsänen syykseen osallistua Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssille. Kirjoittaminen on yhtä kuin tutkijan ajattelu ja tutkimus, mutta tutkija viestii myös yliopiston ulkopuolella. Kurssi on vastannut Idan odotuksiin:

– Kiinnostavinta on ollut erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen lähemmin niin luennoilla kuin ryhmässä.

Johdatus kirjoittamisen moniin muotoihin

Kulttuurihistorian opiskelija Sivi Lehdon mielestä kurssi aloittaa hyvin aineopinnot, joiden osa se on. Kevään 2017 kurssi kestää tammikuusta huhtikuun päättöseminaariin. Aluksi luennoilla kulttuurihistorian lehtori ja kurssin vastaava opettaja Maarit Leskelä-Kärki esitteli tiede- ja tietokirjoittamisen eri lajeja. Jussi Matikainen yliopiston viestinnästä kertoi tiedeviestinnästä. Kulttuurihistorioitsija, bloggaaja ja yrittäjä Ilana Aallon luento eri tavoista hyödyntää kulttuurihistorioitsijan osaamista puhutteli Siviä:

– Se heijasteli mahdollisia omia tulevaisuuden toiveitani.

Kurssin oppimispäiväkirjoissa opiskelijat saivat myös pohtia suhdettaan kirjoittamiseen.

Tavoitteena oma julkaisu

Kurssin työpajoissa opiskelijat laativat yhdessä historiauutisen, kirja-arvion, blogikirjoituksen, radio-ohjelman ja haastattelun. Opettajat ohjasivat tarvittaessa, mutta ryhmät toimivat itsenäisesti. Sekä Ida että Sivi jännittivät ensin ryhmän vetäjäksi ryhtymistä.

Tutkijan työpiste. Kuvituskuva. Oikeasti työpöytä ei ole noin siisti. Kuva: Henna Karppinen-Kummunmäki.

– Ryhmän toiminta on kuitenkin sujunut hyvin, Ida kertoo.

– Pitää löytää juuri omaan ryhmään sopiva johtamistapa, pohtii Sivi. Meidän ryhmässä kaikki on kuitenkin niin innolla mukana, että olen päässyt tosi helpolla.

Intoa lisännee se, että valmiit jutut julkaistaan. Työpajojen teemat olivat tänä vuonna sata vuotta itsenäistä Suomea ja reformaation, sairauksien sekä pakolaisuuden kulttuurihistoriaa. Pakolaisuudesta kirjoittavassa ryhmässä toimiva Sivi toteaakin:

– Ryhmätyöskentelyssä parasta on ollut kuulla uskomattomia tarinoita, joita ihmisillä on omassa lähipiirissään pakolaisuudesta. On ollut herättävää tajuta miten läheinen ja jopa arkipäiväinen teema pakolaisuus on.

Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssisivut

Henna Karppinen-Kummunmäki ja Niina Lehmusjärvi ovat Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssin kanssaopettajia.