Tohtorikoulutettavien oikeudet -seminaari

Tuomas Hovi, Kaisa Ilmonen, Pekka Tolonen, Riikka Turtiainen ja Rami Mähkä. Kuva: Merja Leppälahti.

Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen tohtoriohjelma Juno järjesti perjantaina 7.10.2011 ”Tohtorikoulutettavien oikeudet” -seminaarin Janus-salissa Sirkkalan kasarmilla. Seminaarissa käsiteltiin tohtorikoulutettavien eli nuorempien tutkijoiden asemaan, oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä kysymyksiä. Tilaisuuden avasi Junon johtaja, professori Marianne Liljeström, joka kertoi laitoksen ja yliopiston tohtoriohjelmasta sekä esitteli Turun yliopiston tutkijakoulun toimintakäsikirjaa. Tämän jälkeen yliopistonlehtori Ilona Hongtuomaisto puhui tohtorikoulutettavien oikeuksista ja velvollisuuksista omien kokemuksiensa kautta. Hongisto nosti puheenvuorossaan esille erityisesti ohjaukseen, kansainvälisyyteen ja työyhteisöön liittyvät ongelmat ja haasteet. Tilaisuuden päätti pari tuntia kestänyt paneelikeskustelu, johon myös yleisö osallistui. Panelistit olivat tohtorikoulutettava Tuomas Hovi, tutkija Rami Mähkä, assistentti Pekka Tolonen, yliopisto-opettaja Riikka Turtiainen ja tohtorikoulutettava Kaisa Ilmonen.

Paneeli- ja yleisökeskustelussa esiin nousseita teemoja olivat mm. tohtorikoulutettavan asema työyhteisössä, akateemiseen työskentelyyn ja muuhun tieteelliseen pätevöitymiseen perehdyttämisen vähyys, rahoitukseen ja etenkin kielentarkastuksen rahoitukseen liittyvät ongelmat sekä väitöskirjatyön ohjaukseen liittyvät ongelmat. Keskustelu oli vilkasta ja olisi epäilemättä vielä jatkunut pidempäänkin, mutta seminaari päätettiin lopettaa kellon lyödessä yli neljän.

Seminaarissa esiin tulleisiin ongelmiin pyritään tarttumaan ja seminaarin konkreettiset seuraukset näkyvät toivottavasti laitoksen tohtoriohjelman Junon tulevassa toiminnassa. Seminaarissa oli noin 50 osallistujaa, joista suurin osa oli tohtorikoulutettavia. Vaikka väitöskirjatöiden ohjaajia oli paikalla muutama, olisi heitä suonut olevan läsnä enemmänkin.

Tuomas Hovi