Tunteellinen tutkija ja Raija Siekkinen

Rakkaus-sana esiintyy usein kirjailija Raija Siekkisen (1953–2004) proosateksteissä. Silti ne eivät kerro suoraan mitä se tarkoittaa. Kuitenkin lukijana tunnen ymmärtäväni teksteihin sisältyvää rakkautta tunteideni ja muistojeni kautta.

Istuessani linja-autossa tai kahvilassa katselen usein lasin takaa kaduilla kulkevia ihmisiä. Nopeasti ohimeneviä ja tuntemattomia. Välillä katse pysähtyy jonnekin, johonkin ihmiseen. Muutamassa sekunnissa ajattelen ihmiselle tarinan; mitä hänellä elämässään on ollut ja mitä tulee tänään olemaan. Teen tulkintani jostakin mikä näkyy silmissä ja luen jotain vaatteista sekä olemuksesta. Niin nopeasti tunnistan ihmisen. Toinen asia on, että tunnenko todella? Sen toisen totuus on ehkä jotain muuta. Näitä tunnistamiskokemuksia tapahtuu kuitenkin päivittäin, harvoin pysähdyn miettimään oikeassa olemista.

Raija Siekkisen tekstien lukemisessa tapahtuu jotain samaa. Siekkinen kirjoitti rakkaudesta. Luin pitkään tekstejä niin, kunnes pysähdyin miettimään asiaa. Siekkisen toteamukset rakkaudesta ovat enemmänkin kysymyksiä. Novellissa ”Kuinka Rakkaus syntyy” päähenkilö Annikaa vaivaa pitkään laulun korvamato, joka on novellin nimessä (…se on salaisuus). Lopussa mies lausuu hänelle lauseen, jonka luulin olevan kaiken korjaaja ja elämän turvallisuuden perusta: ”Minä rakastan sinua.” Annika romahtaa lauseen voimasta, se on viimeinen isku hänelle ja mietteilleen suhteen umpikujasta ja epäonnesta rakkaudessa.

Siekkisellä on kaksi ”Rakkaus”-nimistä novellia, mutta niissäkin otsikon aihe on jossain muualla kuin sanoissa. Proosan avaruudessa? Lukijaan kätkettynä? Toisessa epätietoinen päähenkilö parahtaa: ”Mitä se rakkaus oikein on? Mitä se sinun mielestäsi on?” Hänen ystävänsä esittää parisuhteensa onnellisuutta ja rakkaudellisuutta, mutta juhlaillan edetessä visio murtuu ahdistavan todellisuuden painosta.

Novelli ”Vapahdus” on kertomus ihmisestä aineettoman kulttuuriperintönsä äärellä. Hän miettii vanhempiensa jättämiä jälkiä ja sukupolven ylittävää ihmisyyden traumaa (ihminen ei koskaan tiedä kaikkea). Henkilön henkinen matka menneeseen ja takaisin tuottaa ymmärryksen. ”Vasta nyt oli myöhäinen vapahdus tullut. Hän tiesi mitä rakkaus on.” Valitettavasti nämä olivat novellin viimeiset lauseet. Silti Siekkistä lukiessa tunnistaa ja kokee tuntevansa tekstien ihmiset. Heidän tarinansa muistuttavat inhimillisistä kokemuksista. Luulen tietäväni mitä henkilöt tiesivät rakkaudesta.

Mainitut novellit:

”Rakkaus” teoksessa Talven tulo (Otava 1978)

”Rakkaus” ja ”Kuinka rakkaus syntyy” teoksessa Kuinka rakkaus syntyy (Otava 1991)

”Vapahdus” teoksessa Metallin maku (Otava 1992)

Jarkko Oraharju on kulttuuriperinnön tutkimuksen jatko-opiskelija, joka tekee väitöskirjaa Raija Siekkisen proosatekstien muistamisen teemasta.