Punkit tulevat – humanisti, oletko valmis? Human and ticks in the Anthropocene -projektin avausseminaarin satoa

Syyskuun alussa alkanut Suomen Akatemian rahoittama nelivuotinen hanke Human and Ticks in the Anthropocene (HUTI) tutkii ihmisen ja puutiaisten välistä suhdetta Suomessa historian, kulttuurin ja yhteiskunnan näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on tehdä laaja analyysi punkkeja käsittelevästä keskustelusta suomalaisessa yhteiskunnassa 1800-luvun alusta nykypäivään. Lisäksi hankkeen tutkijat tarkastelevat punkkeihin liittyvän perinnetiedon, muistitiedon ja tieteellisen tiedon muotoutumista ja kiertokulkua.

Projekti sijoittuu ihmistieteellisen eläintutkimuksen kentälle. Kolme tutkijoista on historioitsijoita, kaksi etnologeja ja yksi yhteiskuntatieteilijä. Punkkeja ja niiden aiheuttamia sairauksia on viime aikoihin asti tutkittu luonnontieteellisestä näkökulmasta. Punkkeihin liittyvät käsitykset ja tunteet vaikuttavat kuitenkin voimakkaasti esimerkiksi ihmisten luontosuhteeseen ja luonnossa liikkumisen käytäntöihin. Humanisteilla onkin tärkeä tehtävä valaista ihmisten ja muiden olentojen välisiin suhteisiin liittyviä kulttuurisia käsityksiä ja niiden historiallisia muutoksia.

Vaikka humanistista eläintutkimusta usein leimaa posthumanistinen näkökulma, jossa ihmisen eläimellisyys korostuu ja jossa ihmisten ja muiden eläinten välistä kahtiajakoa pyritään lieventämään, tutkimusaiheiden valintaa ohjaavat yleensä ihmiskeskeiset näkemykset. Eläimet, joihin ihmistieteilijöiden mielenkiinto kohdistuu, ovat usein ihmisille tärkeitä läheisten kontaktien, yhteistyön ja kulttuurisen tai symbolisten merkitysten kautta. Kiinnostus hyönteisiä kohtaan on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta ollut vähäisempää. Viime aikoina on kuitenkin näkynyt merkkejä siitä, että sekä julkinen keskustelu että ihmistieteilijät ovat löytäneet hyönteiset. Niiden elintärkeä merkitys esimerkiksi pölyttäjinä on ollut esillä, ja ihmisiä on kehotettu jättämään nurmikko leikkaamatta ja perustamaan hyönteishotelleja, jotta pölyttäjät säilyisivät ja voisivat jatkaa tärkeää tehtäväänsä. Pölyttävät hyönteiset ovat näin saaneet osakseen paljon sympatiaa. Myös hämähäkkien kykyä toimia tuholaisten torjujana arvostetaan monissa kotipihoissa. Pölyttämisen ja tuholaistorjunnan lisäksi hyönteisten toiminta maanparannuksessa ja puhtaanapidossa on nostettu esiin.

Punkit eivät ole keränneet sympatiaa. Päinvastoin punkit herättävät ihmisissä lähinnä kielteisiä mielikuvia ja ne koetaan uhkana. Suomessa esiintyy kuitenkin noin 1500 punkkilajia, ja valtaosa niistä on ihmiselle vaarattomia. Jotkut punkkilajit, esimerkiksi hyrräpunkit, ovat jopa ihmiselle hyödyllisiä tuholaisten torjujia. Kahden borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta levittävän puutiaislajin – Ixodes ricinus ja Ixodes persulcatus – takia punkki-sana herättää kuitenkin ihmisissä voimakkaita kielteisiä tunteita. HUTI-tutkimusprojekti lähestyy näitä tunteita – sekä mielikuvia että tietoa, johon ne perustuvat –  analysoimalla historiallisia lähteitä, kyselytutkimuksia ja haastatteluja. Historiallinen aineisto käsittää muun muassa entomologisia tutkimuksia, sanomalehti- ja etnologisia aineistoja 1800-luvun alusta nykypäivään asti.

Vaikka tutkimuksissa hyödynnetään kirjallisia ja muistipohjaisia lähteitä sekä ihmis- ja yhteiskuntatieteiden menetelmiä, on tärkeä ymmärtää puutiaisten biologiaa, ekologiaa ja epidemiologiaa. Siksi olemme solmineet yhteistyösuhteita niin Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä työskenteleviin punkkitutkijoihin kuin muihinkin punkkeihin perehtyneisiin tutkijoihin.

Lokakuun 28. päivänä projektin tutkijat tapasivat Suomen eturivin punkkitutkijoita yhteisen zoom-seminaarin merkeissä. Seminaari toimi samalla kaikessa epävirallisuudessaan projektin virallisena aloitusseminaarina–. Tapaamisemme aikana saimme nimittäin kollegoiltamme Turun yliopistosta ja Helsingin yliopistosta tuiki tärkeää ja ajatuksia herättävää tietoa punkkien anatomiasta, elinkaaresta, välittäjäeläimistä ja punkkien välittämistä taudeista.

Punkkeihin liittyvä tieto on usein mystifioitua ja punkkeihin liittyvät riskit jopa yliampuvan korostettuja. Punkki on pahis, jota meidän kaikkien pitää pelätä, jopa vihata. Siksi esimerkiksi tieto punkkien välittämän borrelioosin suuresta ilmaantuvuudesta 1960- ja 1970-lukujen taitteessa yllätti meidät kaikki. Lääkintöhallituksen, nykyisen THL:n, teettämän kartoituksen mukaan Suomessa tuolloin noin 20 % väestöstä kantoi vasta-aineita borrelioosia vastaan. Vastaava luku on tänä päivänä huomattavasti pienempi, noin 4 %. Borrelioosiin siis sairastui tai sen sairasti tietämättään 1960- ja 70-luvuilla useampi kuin tänä päivänä, vaikka taudista tänään puhutaan niin kuin se olisi lisääntymässä. Tämän käsityksen varassa useat meistäkin ovat, sillä sellainen käsitys on useissa punkkipuhunnoissa vallalla.

Toinen vallalla oleva käsitys on se, että vain tietyt luonnonvaraiset eläimet kuten peurat ja hirvet toimivat punkkien välittäjäeläiminä ja levittäjinä. Punkkeja levittävät kuitenkin yhtä lailla muutkin luonnonvaraiset eläimet, esimerkiksi myyrät ja rotat. Punkki ei välttämättä tarvitse isokokoista eläintä ateria-alustakseen vaan myös pienemmät nisäkkäät kelpaavat sille yhtä hyvin. Punkkeja levittävät myös kotieläimet, joiden vaikutusta ihmisten päivittäisiin askareisiin ja rutiineihin tutkitaan tämän projektin yhteydessä. Ihmisten ja kotieläinten läheinen suhde mahdollistaa myös zoonoosit eli tartuntataudit, joiden aiheuttajat voivat siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin.

Myöskään ilmastonmuutos ei yksin selitä punkkien kasvavaa määrää tai Taiga-punkin levittäytymistä Suomeen. Ilmastonmuutoksen takia monet täällä aikaisemmin harvoin esiintyvät vektori- eli punkkivälitteiset taudit lisääntyvät. Punkki on kuitenkin nostettu ympäristökriisin yhdeksi symboliksi ja sen merkitys on ylikorostunut, vaikka punkin elinolosuhteisiin ja ilmaantuvuuteen ilmastonmuutos ei olisi kovin paljon vaikuttanutkaan. Siksi olisi hyvä myös muistaa, ettei punkki itsessään ole syypää tautien ilmaantuvuudelle, vaan myös meidän ihmisten entistä suurempi liikkuvuus on mahdollistanut uusien lajien ja tautien pesiytymisen Suomeen.

Suomessa ja myös muualla maailmassa punkkitutkimus on verrattain nuorta ja sitä kaivataan lisää. Esimerkiksi borrelioosibakteeri on tunnistettu vasta 1980-luvulla, ja nykyisin tautiin liittyvät hoitotoimenpiteet ovat jo vakiintuneet, joskin taudinkuva ja diagnosointi voivat olla omalta osaltaan mystisiä. Punkkitutkimusta tehdään laajasti eläinlääketieteen puolella, kun taas punkkeihin liittyvä ihmistutkimus on hyvin vähäistä. Tämä osoittaa tutkimusprojektimme tarpeellisuuden. Punkeista tarvitaan lisää ihmistieteellistä ja kulttuurista tutkimusta, jotta ymmärrys punkeista osana suomalaista luontoa ja suomalaisten elämää avautuu laajemmassa spektrissä.

Suomen akatemian vuosina 2020–2024 rahoittama projekti Humans and Ticks in the Anthropocene (HUTI) on Turun yliopiston (1.1.2022 lähtien Itä-Suomen yliopiston) ja Åbo Akademin välinen konsortiohanke.

Lisätietoa projektista osoitteessa https://sites.utu.fi/huti/en/

Katso myös Laura Hollsten & Sanna Lillbroända-Annala, Fästingar – farliga, onyttiga och icke-karismatiska överlevare, Ikaros 2/2020.

http://www.tidskriftenikaros.fi/wp-content/uploads/2020/06/ikaros-2_20_Fästingar.pdf