LuotAI: Posthumaani yhteisluovuus ihmisen ja koneen välillä

Luovuus on ymmärretty niin jumalaisena lahjana ihmiselle kuin ihmisyksilön ominaisuutena. Luovuuden tilat ja paikat ovat kutkuttaneet erityisesti tilallisia ilmiöitä tutkivia maantieteilijöitä, joista osa on viime vuosina alkanut haastaa ihmiskeskeisen luovuuden ideaa. Luovuuden käsitettä ovat muokanneet myös tekoälyä kehittävät tutkijat, jotka ovat esitelleet laskennallisen luovuuden tutkimusalan sekä ihmisen ja koneen välisen yhteisluovuuden käsitteen.

Koneen Säätiön rahoittamassa LuotAI-hankkeessa olemme haastatelleet tekoälyä hyödyntäviä taiteilijoita. Näiden taiteilijoiden luovuutta käsittelevien haastattelujen lukeminen yhdessä Karen Baradin ja Rosi Braidottin posthumaanien tieteenfilosofioiden kanssa laajentaa ymmärrystämme ihmisen ja koneen (yhteis)luovuudesta.

Luovuuden ymmärtämisen moninaisuus

Tavat ymmärtää luovuutta ovat moninaiset. Määritelmät luovuudesta vaihtelevat psykologisista tekijöistä luovuuden tilallisuuteen. Luovuuden paikat ulottuvat luovan työn studioista ja gallerioista aina arkipäiväisiin tiloihin tai laajemmin luoviin klustereihin ja kaupunkeihin. Luovuutta tapahtuu myös ihmisissä ja yhteisöissä.

Pohjimmiltaan luovuus on elämän kyky erilaistua. Yksilöt kasvavat ja kehittyvät jokainen ainutlaatuiseksi yksilöksi ja yksilöllistyminen jatkuu koko elämän. Tämä tapahtuu osana fyysisiä ja sosiaalia ympäristöjä, jotka vaikuttavat meihin. Luovuuden vuoksi mikään maailmassa ei pysy täysin samana. Luovuuden tilallisuutta on myös mahdollisuus nähdä maailma uudesti.

Vallitsevissa luovuuden määritelmissä luovuutta on käsitelty yksilön kykynä tuottaa uusia, yllättäviä ja arvokkaita tuotoksia, kuten tutkimuksessa tiedettä mullistavia löytöjä tai taiteessa katseen vangitsevia teoksia. Määritelmästä vastaava Margaret Boden on kirjoittanut historiallisesta ja psykologisesta luovuudesta, joista ensimmäinen viittaa luovan tuotoksen historialliseen uutusarvoon ja toinen siihen, että jokin uusi ja yllätyksellinen tapahtuu ensimmäistä kertaa yksilölle.

Boden on edelleen luokitellut luovuuden yhdisteleväksi, tutkiskelevaksi ja muuttavaksi luovuudeksi. Näistä ensimmäisessä luovuutta on vanhojen asioiden yhdisteleminen uudella tavalla ja toisessa luovuutta on uudenlaisen tuotoksen luominen tietyn olemassaolevan suuntauksen tai kulttuurisen ajattelutavan sisällä. Kolmannessa luovuutta on muutos, joka tuottaa jotain ennennäkemätöntä, kuten kokonaan uuden tutkimusalan tai taidesuuntauksen.

Tekoäly haastaa ihmiskeskeisen luovuuden määritelmät. Tekoälytutkimuksen alahaara laskennallinen luovuus on tietokonejärjestelmien filosofiaa, tiedettä ja insinööritaitoa, jossa koneen katsotaan pystyvän tekemään toimintoja, jotka katsoja tulkitsee luovaksi. Itsenäisestä luovasta toiminnasta esimerkkinä on tekoälyn tuottama taide.

Laskennallista luovuutta kehittävät tutkijat ovat kiinnostuneet myös tekoälyn ja ihmisen yhteisluovuudesta, jossa tarkastellaan, miten ihmisen luovuutta voisi mallintaa koneelle tai miten ihminen ja kone vaikuttavat toisiinsa. Koneen Säätiön rahoittamassa LuotAI-hankkeessa olemme tarkastelleet taiteilijoiden ja tekoälyn yhteisluovaa taiteen tekemisen prosessia.

Haastattelemistamme tekoälyä hyödyntävistä taiteilijoista osa kertoi, että tekoälyn kanssa voi tuottaa uusia yllätyksellisiä yhdistelmiä. Toiset taas kertoivat, että vaikka tekoäly ei kykene luomaan täysin uutta taidetta, se tuottaa kiinnostavia muunnoksia. Nämä vastaavat Bodenin ymmärrystä yhdistelevästä ja tutkiskelevasta luovuudesta. Muutosta tuottavasta luovuudesta esimerkkinä on, miten taiteilijoiden mukaan tekoäly voi avata kokonaan uusia maailmoja, joista osa sijaitsee ihmismielikuvituksen ulkopuolella.

Taitelijoiden ja tekoälyn posthumaani yhteisluovuus

Posthumaanit tieteenfilosofiat ovat irtautuneet ihmiskeskeisyydestä ja tunnustaneet niin luonnonilmiöiden kuin elollisten ja elottomien toimijuuksien aseman maailmaa luovissa ja muuttavissa suhteissa. Posthumaani ei kuitenkaan tarkoita ihmisen vaikutuksen hylkäämisestä, vaan uudenlaista tapaa ymmärtää ihminen osana ympäristöjään. Vaikka tekoäly näyttäisi hallinnoivan ja ohjaavan monia toimintoja maailmassa esimerkiksi automaattisen kasvojentunnistuksen tai itseohjautuvien kulkuvälineiden kautta, ihminen ei hälvene tekoälyn taustalle.

Pikemminkin ihminen ja tekoäly ovat lähtökohtaisesti toisiinsa kietoutuneita, sillä tekoäly on ensijaisesti ihmisen koodaama ja kouluttama. Laskennallisen luovuuden uudet tuotokset eivät olisi mahdollisia ilman ihmisen aloittamaa tekoälyn koulutusprosessia. Esimerkiksi ennen kuin tekoäly pystyy tuottamaan uusia ihmiskasvoisia kuvia, tekoälyä on koulutettu näkemään kasvonpiirteitä kasvokuvista koostuvalla koulutusaineistolla. Näin ollen, kun taiteilija ja tekoäly kohtaavat luovassa prosessissa, on prosessin takana koko ihmisen ja koneen välisten suhteiden pitkä historia.

Miten sitten posthumaani tieteenfilosofia auttaa hahmottamaan taitelijan ja tekoälyn yhteisluovuutta? Posthumaanin tieteenfilosofi Karen Baradin mukaan toimijuus syntyy osana tekemistä. Toisistaan erottamattomille osapuolille – tässä tapauksessa ihmiselle ja tekoälylle – muodostuu toimijuudet ja nämä vaikuttavat toisiinsa osana yhteistä tekemistä. Näin ollen voidaan tulkita, että taiteilijan ja tekoälyn toimijuudet muodostuvat osana taiteen tekemisen yhteisluovaa prosessia.

Toisen posthumaanin filosofin Rosi Braidottin mukaan posthumaani subjektius muodostuu prosessin seurauksena ja on alati muuttuva aina uusissa ympäristöissä. Braidotti viittaa posthumaanilla subjektilla ihmiseen, joka on kytkeytynyt maailmaan. Koska taiteen tekemisen päämääränä on luovan tutkiskelun lisäksi tuottaa yleisölle esitettävää materiaalia, on taitelijan ja tekoälyn yhteisluovan prosessin lopputulemana usein luova tuotos.

Vaikka kaikki haastattelemamme taitelijat eivät pitäneet tekoälyä luovana, vaikuttaa tekoäly kuitenkin taiteilijan luovuuteen ja tuotokseen. Vastavuoroisesti taiteilija vaikuttaa tekoälyyn ja tekoälyn kykyyn tuottaa taidetta. Taiteilijoiden ja tekoälyn toimijuudet myös kehittyvät ja niiden roolit vaihtelevat osana luovaa prosessia. Tämä ilmeni tutkimuksessamme, kun pyysimme taiteilijoita esittelemään ja kertomaan meillä tarkemmin taiteellisesta työstään tekoälyn kanssa.

Luovan prosessin alussa taiteilija käynnistää toiminnan valitsemalla tekoälyn koulutuksessa käytettävän materiaalin ja muokkaamalla koodia. Tässä vaiheessa näiden kahden toimijuuden välinen suhde on hierarkkinen, eli ihminen ohjaa luovaa prosessia ja tekoälyn luovuus ilmenee vasta sen tarjoamana mahdollisuutena.

Seuraavassa vaiheessa eli taiteen tekemisessä kyse on varsinaisesta yhteisluovuudesta eli toiminta tapahtuu osana vastavuoroista prosessia. Osapuolten toimijuudet kehittyvät yhteisen toiminnan kautta Baradin ilmaisemalla tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tekoäly kouluttaa itseään taiteilijan kuratoiman materiaalin avulla ja toimii luovasti tuottamalla uusia ja yllättäviäkin tuotoksia. Taitelija vuorostaan seuraa tekoälyn luovaa oppimisprosessia.

Osana koulutusprosessia tekoälyn näkeminen erilaistuu jatkuvasti ja seuraamalla mielenkiinnolla tätä prosessia myös taiteilijoiden näkemisen tavat muuttuvat. Yhteisluovuudessa on näin ollen aina mahdollisuus näkemisen tapojen muuttumiselle.

Luovan prosessin loppuvaiheessa eli taiteen tuotoksen määrittelemisessä ja valinnassa korostuvat taiteilijan toimijuus ja Braidottin esittämän posthumaanin subjektin idea. Vaikka tekoäly kykenee joidenkin haastattelemiemme taiteilijoiden mukaan tuottamaan mielenkiintoisia muunnelmia tai tuotoksia, sillä ei ole kykyä arvioida niiden luovuutta. Näin ollen taitelijan vastuulla on lopullisen teoksen kuratoiminen katsojan koettavaksi.

Yhteenvetona voimme todeta, että luovuus on uuden luomista ja muutosta maailmassa, mikä taiteen ollessa kyseessä tarkoittaa maailman muuttumista joko yllätyksellisten tuotosten tai näkemisen tapojen erilaistumisen kautta. Tekoäly luo uusia mahdollisuuksia tälle muutokselle, ja taiteilijat tutkivatkin uteliaasti yhteistä luomista tekoälyn kanssa. Tämän yhteisluovan prosessin seurauksena syntyy paitsi uutta taidetta myös kysymyksiä ja kyseenalaistuksia, jotka puolestaan voivat auttaa tekoälyn luovaa hyödyntämistä – ja toivomme mukaan erityisesti tekoälyn eettistä ja esteettistä käyttöä.

Lähteet

Barad, K. 2007. Meeting the universe halfway. Duke University Press.
Barad, B. and D. Gandorfer 2021. Political desirings: yearnings for mattering (,) differently. Theory & Event, 24: 14–66.
Braidotti, R. 2013. The posthuman. Polity Press.
Braidotti, R. 2019. A theoretical framework for the critical posthumanities. Theory, Culture & Society 36: 31–61.Boden, M. A. (1998). Creativity and artificial intelligence. Artificial Intelligence, 103, 347–356.  https://doi.org/10.1016/S0004-3702(98)00055-1.
Boden, M. A. (2010). Creativity and art. Oxford University Press.
Colton, S., & Wiggins, G. (2012). Computational creativity: The final frontier? Proceedings of the 20th European Conference on Artificial Intelligence, 242, 21–26. https://doi.org/10.3233/978-1-61499-098-7-21.
Deleuze, G. (1968/1994). Difference and repetition. Columbia University Press.
Hawkins, H. (2017). Creativity. Routledge.
Nordström, P. 2018. Creative landscapes: events at sites of encounter. Annales Universitatis Turkuensis. Series AII – 346. Biologica – Geographica – Geologica.

Kuva: Su San Lee, Unsplash