KURU-hanke etenee: Kyselytutkimukset ja tapahtumajalkautuminen vauhdissa
Syyskuussa 2025 käynnistynyt KURU-hanke on edennyt tavoitteellisesti kohti käytännön toteutusvaiheita. Valmistelut kuluttajien ruokakäyttäytymistä kartoittavien kyselyiden osalta ovat edenneet loppusuoralle, ja hanke on jalkautunut aktiivisesti Etelä-Pohjanmaan alueellisissa tapahtumissa.
Kyselytutkimukset rakentavat tietopohjaa suomalaisten ruokavalinnoista
Hankkeen työpakettien 2 ja 3 kyselytutkimusten valmistelut ovat edenneet suunnitellusti. Keskeisessä roolissa on ollut muista vertaisarvioiduista tutkimuksista poimittujen kysymyspatteristojen muotoilu sekä niiden sovittaminen suomalaiseen viitekehykseen. Kyselyitä on jo pilotoitu toimivuuden varmistamiseksi ja sisällön täsmentämiseksi.
Tavoitteena on kerätä tarkkaa tietoa siitä, miten kestävyys ja terveellisyys sekä niiden yhteys hyvään makuun kohtaavat kuluttajien arjen valinnoissa. Verkkokyselyiden toteuttajaorganisaatioiden kilpailutus on parhaillaan käynnissä, minkä jälkeen varsinainen tiedonkeruu toteutetaan vuoden 2026 alkupuoliskolla.
Hankkeen jalkautuminen Etelä-Pohjanmaalla
KURU-hankkeen tunnettuutta on edistetty eteläpohjalaisille alkuvuoden tapahtumissa. Hanke oli esillä SEAMK-hankemessuilla 28. tammikuuta, ja 7. helmikuuta Seinäjoen Ideaparkissa järjestetty tapahtuma tavoitti suuren joukon kuluttajia. Tapahtumissa käydyt keskustelut ja saatu palaute ovat arvokasta hankkeen etenemisen kannalta.


Sidosryhmätapaamisissa on pohjustettu tulevia yhteiskehittämistoimenpiteitä. Hankkeen toimijat ovat rakentaneet aktiivisesti verkostoja ja suunnitelleet osallistumista tuleviin maakunnan tapahtumiin (kuten Kauhajoen Ruokamessut 4.-6.9.2026 ja Tietoprovinssi 22.10.), jotta vuoropuhelu sidosryhmien ja kuluttajien kanssa jatkuu tiiviinä.
Seuraa hankkeen etenemistä verkkosivuillamme!